Ajokortti ja rekisteriote, kiitos

Loputkin paperityöt ovat viimein kunnossa: auto on Kiinan rekisterissä ja Janilla paikallinen ajokortti.

Samalla Janista tuli varmasti ensimmäinen suomalainen, jolle myönnetään kiinalainen bussikortti. Mahdollisesti myös ensimmäinen pohjoismaalainen, sillä ilmeisesti vain kerran aikaisemmin on eurooppalainen saanut väliaikaisen luvan ajaa linja-autoa Kiinassa. Saa korjata, jos on parempaa tietoa.

Ennen kuin kortti lyötiin kouraan, piti Ajokin läpäistä katsastus. Toimenpide poikkesi suomalaisaseman pohjantökkimisestä huomattavasti. Mersun konetta rääkättiin todella lujaa erilaisissa rasitustesteissä, joista Kazakstanin arojen arpinen veteraani toki suoriutui hienosti.

Oma sunnuntaipäiväni kului ennen lähtöä hotellihuoneessa tietokoneen ääressä, sillä koti-Suomeen oli kerääntynyt erilaisia opiskelu- ja muita velvotteita, joita oli pakko hoitaa. Internet helpottaa monia asioita, mutta toisinaan tuntuu siltä, että jatkuva yhteys muuhun maailmaan tuo tullessaan huolia, joista ei muuten olisi tietoakaan.

Ehdin sentään käydä matkan ensimmäisellä hotelliaamiaisella Sohotelin alakerrassa.

Kiinalainen aamiaisbuffetti poikkeaa luonnollisesti hyvin paljon eurooppalaisesta tai amerikkalaisesta hotellibrekkarista. Käytännössä monet ruoat ovat samoja, joita kiinalaiset syövät muihinkin vuorokaudenaikoihin.

Tarjolla on siis erilaisia soijalla ja chilillä maustettuja kasviksia, riisiä, nuudeleita, lihalla täytettyjä, höyrytettyjä taikinanyyttejä, laimeita riisi- tai maissikeittoja sekä tietysti teetä. Länsimaalaiseen makuun saattaa löytyä vaaleaa leipää ja paistettuja kananmunia, mutta niistä sain Venäjän ja Kazakstanin aikana vakavan yliannostuksen.

Pikavuoro starttasi sunnuntaina Ilistä vasta 15.00 aikoihin iltapäivällä. Kazakstanissa olisi valoisaa ajoaikaa ollut jäljellä enää parisen tuntia, mutta tällä puolella rajaa aurinko laskee vasta iltaseitsemän aikaan, sillä koko Kiinassa eletään samassa Pekingin ajassa. Kelloja siirrettiin rajalla kaksi tuntia eteenpäin.

Pian Ilin jälkeen maasto muuttui vuoristoiseksi, ja Ajokki joutui kiemurtelemaan vuorten yli todellisella serpentiinitiellä. Vuoristo-osuudella oli lisäksi runsaasti tietöitä, tunnelityömaita sekä keskeneräinen silta, joka on Paul-oppaan mukaan valmistuessaan Aasian korkein. En löytänyt tälle varmistusta, mutta eiköhän väite pidä paikkansa.

Vuoristoreitti oli autolle erittäin haastava ja hidas, kunnes yhtäkkiä alkoi taas peruskiinalainen maantie, jolla keskinopeus on mukavat 90 km/h. Lepopaikkana toimineeseen Jinghen kaupunkiin saavuttiin noin 23.00 aikoihin illalla. Kilometrejä kertyi sunnuntaina vain noin 250, mihin syynä oli siis hankala vuoristotien pätkä.

Vaikuttaisi siltä, että tästä eteenpäin ajelu on melkoista surffailua. Tiet ovat erinomaisessa kunnossa, molempiin suuntiin on kaksi kaistaa ja ajonopeus pysyy koko ajan hyvänä. Myös oppaan mukaan eilinen vuoristotie oli koko reitin vaikein osuus.

Eilen pamahti auton trippimittariin 6000 ajokilometriä. Samalla tuli täyteen myös kolme viikkoa tien päällä.

Tuntuu, että matka olisi kestänyt paljon pidempään. Samanlainen tunne vallitsee useimmilla muillakin matkustajilla.

Ilmiötä on vaikea selittää.

Kyse ei ole siitä, että matkalla olisi ollut jotenkin ikävää tai tuskallista. Itse olen nauttinut lähes jokaisesta hetkestä, oli se sitten kaupunkikiertelyä Astanassa, yökerhossa notkumista Samarassa tai vain ikkunasta tuijottelua uneliaan iltahetken aikaan linja-autossa.

Ehkä ajantajua vääristää se, että maat, kaupungit ja maisemat vaihtuvat niin kovaa vauhtia. Yleensä jos matkoillaan jumittaa yhdessä paikassa pitkään, eläminen muuttuu arjeksi ja päivät juoksevat niin lujaa, ettei perässä pysy.

Nyt kun olemme vähintään joka toinen päivä liikkeessä, vastaavaa ilmiötä ei pääse syntymään.

Sää on ollut viime päivinä mainio. Öisin lämpötila laskee reilusti pakkasen puolelle, mutta päivisin alkaa jo pärjätä villapaidalla ja kevyellä takilla. Pakkasta ei ole kuin asteen pari, maksimissaan viitisen astetta.

Nyt Pikavuoro on Ürümqissa, jonne saavuttiin noin 18.00 aikoihin eli reilu tunti sitten. Kilometrejä kertyi tänään noin nelisensataa.

Ürümqi on reilun 2,5 miljoonan asukkaan teollisuuskaupunki, jossa ei juuri länsimaalaisia turisteja käy, kuten ei koko Xinjiangin provinssissa. Vaikka varsinaiset nähtävyydet ovat harvassa, en yleensäkään ole kovin perso juoksemaan patsaiden tai muistomerkkien perässä.

Ihmisten elämä on paljon kiinnostavampaa, ja sitä täällä kyllä riittää.

Kaikki kuvat ovat Ilistä tai matkalta Ürümqiin.