Su 12.4.2015, Dürres (AL)
Tuntuu osin uskomattomalta, että lähdimme liikenteeseen Istanbulista vain viikko sitten. Toisaalta eipä tätä kannattane suuremmin ihmetellä, onhan kuluneeseen viikkoon mahtunut jo monenlaista kokemusta, kokonaista neljä maata sekä toista tuhatta kilometriä kaakkoisen Euroopan teitä. Matkaa täältä Albaniasta on tarkoitus jatkaa taas huomenna maanantaina, jolloin maaluku saattaa kasvaa jopa kahdella. Alustavana suunnitelmanamme on nimittäin vain pysähtyä päiväseltään Montenegrossa ja ajaa yöksi Kroatian Dubrovnikiin. Saapa nähdä kuinka lopulta käy.
Dürres ja Albania ovat osoittautuneet loppujen lopuksi ihan käymisen arvoisiksi paikoiksi. Kuten todettua, hintataso täällä on verraten alhainen. Esimerkiksi niin sanotun pitkän kaavan aterian ruokajuomineen saa ihan kelvollisesta ravintolasta hieman yli kymmenen euron hintaan henkilöä kohden. Näin tosin oli oikeastaan jo Bulgariassa ja Makedoniassakin. Hinnat eivät päätä huimanneet. Jos Turkissa pankkiautomaatilla piti ravata tämän tästä, on täällä yksi käynti riittänyt. Oikeastaan ongelmaksi on muodostunut pikemmin se, että maasta poistuttaessa taskun pohjalla on yhä paikallista rahaa joka on sitten pitänyt törsätä jotenkin rajalla.
Albanian maine suljettuna ja ehkä vaarallisenakin paikkana ei ole ainakaan meidän silmiimme mitenkään käytännössä näkynyt. Turvallisuusongelmia ei ole ollut. Kerjäläisiä tosin ainakin Dürresissa on ollut enemmän kuin aiemmissa tämän matkan varrelle osuneissa kaupungeissa. Kuten Makedoniassakin, myös täällä oletan ulkonäön perusteella näiden almunpyytäjien kuuluvan paikalliseen roma-vähemmistöön, joita mustalaisiksikin yleiskielessä kutsutaan. Makedoniassa eivät nämä kerjääjät kuitenkaan fyysisesti koskeneet ohikulkijoita kuten täällä Albaniassa näemmä välillä käy. Rahaa pyytävä lapsi saattaa tarttua hihaan tai käteen kiinni, mikä tietysti on aina hieman kiusallista.
Ainakin täällä Dürresissa paikallisten ensimmäinen vieras kieli näyttää olevan italia. Tämä ei oikeastaan ole ihme, sillä saapasmaahan sijaitsee aivan tuossa meren toisella puolella. Liköhän täällä kielikysymys ollut hieman saman tyyppinen kuin Suomen ja Viron välillä, jossa neuvostoaikaan katseltiin ahkerasti Suomen televisiota ja opittiin siinää sivussa kieli. Ehkä albaanitkin ovat seuranneet aikanaan ahkerasti Italian televisiota. Myös useampi lauttayhtiö näkyy seilaavan täältä muutamaankin eri Italian satamaan, joten myös tällainen käytännön yhteys maiden väliltä löytyy. Useimmissa hotelleissa ja ravintoloissa henkilökunta puhuu tyypilisesti enemmän tai vähemmän englantia. Tietyllä tavalla tämä albanialaisten kielitaitoisuuskin on ollut yllättävää, onhan maalla perinteisesti ollut maine hyvin suljettuna ja sulkeutuneenakin paikkana.
Pienenä kuriositeettina on mainittava parivaljakko, johon eilen keskellä päivää kaupungilla törmäsin. Paikallinen kaveri nimittäin tuli minua vastaan kapeahkolla jalkakäytävällä taluttaen paksussa ketjussa karhua. Kyllä, luitte oikein. Karhua. Kohtaaminen oli epätodellinen ja en oikein tajunnut koko tilannetta ennen kuin karhu isäntineen olivat minut puolen metrin päästä ohittaneet. Muutama muukin pikavuorolainen oli bongannut saman parin myöhemmin rannalla. Sekä miehen että karhun askel oli vakaa ja määrätietoinen, eikä kumpikaan tehnyt pienintäkän elettä pysähtyäkseen, eivätkä kaverukset muutenkaan kiinnittäneet huomiota muihin kulkijoihin millään tavoin. Koko jutun idea jäi siten mysteeriksi. Luulisi, että syy moisen eläimen pitämiseen voisi olla vain ja ainoastaan jonkinlainen show-meininki, mutta sellaisesta ei kukaan meistä nähnyt minkäänlaisia viitteitä. Kunhan olivat kävelyllä, mies ja karhu. Kummallista.
Toinen eläintenpitoon liittyvä dürresilainen huomio liittyy koiriin. Kaupungilla kuljeskellessani sattui silmiini kaikkiaan kolme nuorta pystytukkaista kaveria, joista kukin talutti hihnassa jonkinlaista pitbull-henkistä koiraa. Yksi koirista ontui toista takajalkaansa, toisen kyljessä oli tuoreita suuria haavoja. Kaiketi puremajälkiä. Mitenkähän Albanian lainsäädäntö suhtautuu koiratappeluihin, jäin miettimään. Tuskin lienee täällä rikoksista vakavin, jos rikos lainkaan.
Blogikommenteissa kyseltiin hiljattain Pikavuoron viihdepäällikkönäkin tunnetun Tuomas ”Pöke” Pöyryn perään, eihän miestä ole pahemmin valokuvissa näkynyt. Kysymys oli hyvä, joten ehkä on vihdoin tullut aika raottaa salaisuuksien verhoa. Pöke on ollut alkumatkan hieman puolikuntoinen ja kipeä, kuten muutama muukin Istanbuista flunssan kourissa bussiin noussut. Skopjessa Pöyry alkoi vihdoin toipua omaksi itsekseen, joka ilmeni hieman paradoksaalisesti – sillä perin paradoksaalinen henkilöhän on kyseessä – siten, että muista pikavuorolaista poiketen yksin hostellissa yöpynyt mies nukkui perjantaina pommiin, myöhästyi bussista ja unohtui siten Makedoniaan. Liekö lähtöä edeltävänä päivänä vuokra-autolla tekemänsä äänestysmatka Kosovoon uuvuttanut miehen vai mikä. Viimeisten tietojen mukaan viihdepäällikkö vaikuttaa tällä hetkellä Serbian pääkaupungissa Belgradissa tarkoituksenaan yhyttää Ajokki Royal jälleen Kroatiassa. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Liekö tämäkin niitä kertoja.
Hyvin mielenkiintoista. Eihän ole kovin kauan siitä kun Albania oli hyvin sulkeutunut maa. Luulen että aika vähissä ovat suomalaiset jotka siellä ovat käyneet vieläkään. Näkyikö Hoxhan ( kuinka tuo mahdetaan kirjoittaa) patsaita tai muuta hänestä muistuttavaa?
Ja tuo karhun taluttelu? Koiratappelut saattavat olla jopa elinkeino siellä joillekkin. Ainakin minun mielikuvitukseni hyväksyi heti ajatuksen. Kukaties kukkotappelutkin.
Kaiken kaikkiaan erikoiseen maahan olette, jälleen yhteen sellaiseen, päässeet tutustumaan.
Moikka kävin Albaniassa kaksi kertaa kun toi mun fanittama Suomen jalkapallo maajoukkue joutui pelaamaan niitä vastaan , eka kerta vuosituhannen vaihteessa ja sitten n. 5 vuoden kuluttuaa kehitys oli ollut hämmästyttävä näiden vuosien välillä.Ihmiset innostuneita ja kaikkialla rakennettiin.Bunkkeritkin oli silloin vain matkamuistoja ja ainaskin viimeisen kerran isäntäväki korkeasti koulutettu ja puhuivat hyvää englantia- Hienoa että Toni on löytänyt vielä uusia kohteita.Siitä ihanasta matkailumaasta jota ei Suomessa tunneta?? Jos en asuis Turkissa talvia vois olla ihan mukavan kiva talvi kohde ?
Albaniassa tuntuu tosiaan olevan tekemisen meininki ja maa kehittyy vauhdilla. Paljon rakennusprojekteja näimme mekin. Varmaan ovat loma-asunnotkin vielä maassa sangen edullisia. Albania saattaisi olla tässä mielessä myös hyvä sijoituskohde. Kämpän saattaisi nyt saada edukkaasti. Tulevaisuudessa, jos ja kun suuret turistijoukot maan löytävät, hintatasokin tullee nousemaan.
En ainakaan itse nähnyt Hoxhan patsaita. Ehkä ovat siivoilleet ne pois toreilta ja turuilta kun maa rupesi avautumaan. Koiratapeluista on vaikea sanoa, saattaa hyvinkin olla bisnes Albaniassa. Kuten saoit, ainakin niin on helppo kuvitella. ”Albanialaiset koiratappelur”. Kuulostaa ihan Youtuben hakutermiltä. Facebookissa joku muuten kommentoi joskus nähneensä miehen ja karhun kulkevan moottoritien laitaa lähellä Tiranaa. Lieköhän ollut kyseessä sama parivaljakko jonka mekin näimme.
Jälleen mielenkiintoisia ja avartavia juttuja 🙂
Kiitoksia. Pikavuoron vauhti on kova, täytyy yrittää pysyä siinä mukana myös kirjoituksin.
Ensimmäisen kerran kävin Albaniassa v 2009. Krujan kaupungissa, vuoristossa, kahvilan myyjäpoika kysyi mistä olemme. Kun kuuli sen ei kysynyt miksi tulimme. Katsoi vakavilla tummilla silmillään ja sanoi:
Thank you for choosing Albania. Se jätti sanattomaksi ja jäi mieleen.
Toisen kerran kävin v 2012 ja ihmettelin edelleen eikö siellä tunneta roskiksia. Yksi löytyi Tiranan keskusaukiolta.
Roskat pitkin katuja ja tienvieriä. Onko tilanne yhtään muuttunut?
Kuuluu minulla niihin maihin jotka ovat mainettaan parempia.
Mukavaa seurailla teitä, kuviakin on kiitettävän paljon!
Kiitos mukavasta palautteesta. Valitettavasti tuo jätehuolto on yhä Albaniassa aika lailla retuperällä. Kovasti on roskaa joka puolella. Mutta mainettaan parempi maa varmasti on, ja itse kyllä suosittelisin siellä käymään. Ainakin niiden, jotka ovat Euroopassa matkustamaan tottuneet. Mitään sellaista vaarallista eksotiikkaa maa ei tarjoa kuten monet varmaan kuvittelivat, minäkin ennen.