Autossa nukutun yön jälkeen matka jatkui kohti Khartoumia kahdeksan aikaan aamulla. Matkaa oli noin 400 kilometriä. Maisemat olivat tasaiset ja karun kuivat. Jollain tapaa mieleen tuli Namibian aavikkoseudut. Siellä täällä vaelteli karjalaumoja paimenineen.
Sudanin puolella maisemissa tapahtui myös surullisempi muutos: roskia on joka paikassa. Tuuli kuljettaa ohuita muovipusseja ja muita roskia ympäri aavikkoisia tienpientareita, saaden ne takertumaan kitukasvuiseen kasvillisuuteen. Vuohet ja aasit etsivät roskakasojen joukosta ruokaa, varmasti välillä syöden myös muovia. En tiedä johtuuko roskaaminen ihmisten välinpitämättömyydestä vai tietämättömyydestä. Vai molemmista.
Päivän aikana jouduimme poliisipysäytyksiin viisi kertaa. Sen lisäksi muutamasta meidät viittilöitiin ajamaan läpi. Yhdeltä pysäytyspaikalta kyytiin hyppäsi paikallinen mies, ilmeisesti joku viranomainen. Herra marssi löyhkäävän bussin perukoille hymy naamallaan, mutta jo muutaman kilometrin jälkeen hiipi hiljaa etuosaan. Hymykin muuttui matkan aikana lähes tuskaiseen irvistykseen. Yhteistä kieltä meillä ei miekkosen kanssa ollut. Tarjottu leipä ja vesi kuitenkin kelpasivat. Taisipa hän myös ymmärtää, etteivät kattotuulettimet toimi kun niitä aikani osoittelin ja päätäni pyörittelin. Mies hyppäsi kyydistä Khartoumin esikaupunkialueella. Saattaa olla, että illallisella perheelle kerrottiin tarinaa hieman erilaisesta kotimatkasta.
Saavuimme Khartoumiin neljän aikaan iltapäivällä. Ruuhkat olivat pahimmillaan, bussissa lämmintä 44 astetta, eikä meillä ollut tietoa majapaikasta, jota kohti suunnistaa. Tomin ja Pöken lukiessa karttaa onnistuimme löytämään isomman hotellin. Bussi parkkiin ja hintoja tiedustelemaan. Paikka osoittautui turhan arvokkaaksi (190USD/yö), mutta hyödynsimme aulan ravintolan palveluita sekä ilmaista nettiä. En muista milloin kylmä Cola ja jäätelö olisi maistunut yhtä hyvälle! Samaa mieltä taisi olla koko päivän ajanut Jani, joka kädet täristen hotki annoksensa.
Porukka hajaantui loppujen lopuksi kolmeen eri majapaikkaan. Hieman nukkavierussa hotellissa maksoimme kolmen hengen huoneesta 95USD/yö. Hikisen bussiyön jälkeen suihkunraikkaana sänkyyn kaatuessa, ilmastointilaitteen hiljaa huristessa sisustuselementit olivat toissijainen asia. Kylkeä ei tarvinnut kahdesti kääntää kun tasainen tuhina jo täytti huoneiston.
Pääsyy kahden päivän stoppiin Khartoumissa oli rekisteröityminen. Sudan vaatii kaikkien maahan tulevien rekisteröityvän kolmen päivän kuluessa saapumisesta. Toimenpiteen voi kuulemma suorittaa vain Khartoumissa, lentokentän lähellä olevassa toimistossa.
Olimme sopineet, että lähdemme aamulla porukalla hoitamaan rekisteröitymisen. Kysyessämme passejamme hotellin respasta kävi ilmi, että joku oli jo lähtenyt passiemme kanssa rekisteröitymispaikkaan. Se sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä kukaan ei ollut sillä tuulella, että jaksaisi jonottaa virastossa. Passit tulivat takaisin iltapäivällä rekisteröitymistarrojen kanssa. Lystille tuli hintaa 65USD. En tiedä tarkalleen kuinka paljon hotelli otti välistä, mutta maksoin mielelläni siitä, että joku hoiti asian puolestani. Myöhemmin saimme lisäksi kuulla, ettei rekisteröityminen olisi edes onnistunut omin päin, ilman sponsorin laatimaa kirjettä. (Hotelli toimi sponsorina tässä tapauksessa.)
Loppupäivän Khartoumissa kaikki viettivät pitkälti omissa oloissaan. Osa nukkui, osa kävi tutkimassa kaupunkia ja osa teki töitä. Tässä vaiheessa reissua ei enää jaksa innostua nähtävyyksistä ja kaupunkikierroksista samalla lailla kuin kaksi kuukautta sitten. Lisäksi lähes 40 asteen paahtavassa kuumuudessa kaupungin hiekkaisten katujen pölistessä katoaa kiertelystä viimeinenkin hohto.
Kävimme kuitenkin illalla jätkien kanssa kävelemässä, ja hankkimassa paikalliset liittymät. Olin myös aikeissa ostaa muutaman huivin, mutta kaupantekotilanteessa nuori myyjä katsoi oikeudekseen tarrata rintoihini kiinni. Heitin huivit tyypin naamalle ilmoittaen, että en osta häneltä mitään. Jälkeen päin alkoi harmittamaan etten läväyttänyt avaralla. Tilanteessa olin kuitenkin sen verran järkytyksestä lamaantunut, etten tajunnut edes suuttua niin paljon kuin olisi pitänyt. Toivottavasti hän sai hyvän mielen. Hän tuskin tajusi luovansa samalla kuvaa Sudanin miehistä länsimaisia naisia kähmivinä kusipäinä. Varmasti poikkeuksiakin joukosta löytyy, mutta jos ensimmäiset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat tällaisia, laskee se kiinnostusta ottaa minkäänlaista kontaktia. (Ja ennen kuin joku ehtii kommentoimaan, olin pukeutunut pitkälahkeisiin väljiin housuihin, toppiin ja peittänyt pääni sekä ylävartaloni huivilla. En siis mitenkään provosoivasti.) Kulttuurillisia asioita kai nämäkin. Tällaisesta jää kuitenkin aina huono fiilis.
P.s. Operaatio ”hiiren metsästys” on päättynyt! Jani aiheutti hilpeyttä hotellissa kyselemällä mitä kenialaiset hiiret syövät, ja kuinka sen saa hengiltä. Arabiaksi kirjoitetun ”how to kill a mouse”-lapun kanssa ympäri kaupunkia ajeltuaan, Jani ja Pöke löysivät länsisaksalaista laatutyötä olevan loukun. Laitteesta ei tarvinnut edes maksaa mitään. Jo samana iltana se näytti tehonsa. Nairobista asti kanssamme matkannut tuholainen on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
Tänään soi: Guano Apes – Open your eyes
__
Two nights at Khartoum
We drove 400 kilometers to Khartoum. Yhe road was good and the scenery was flat and dry. Somehow it reminded me of the Namibian desert we drowe few months back. The only sad thing was that there is rubbish everywhere! So much plastic bags everywhere. Don’t know if the people of Sudan just don’t care about their environment or just don’t know that plastic doesn’t compose.
During the day police stopped us 5 times. From one stop one man just hopped on asking Khartoum Kharoum. I think must be some govenment employee. He smiled when he came in, but after whiile in a hot (+44c) and stinky bus the smile faded. We didn’t have a mutual language so we couldn’t have a conversation with him. He took the bread and water we offered to him. I think he also understood that the fans were broken. He hopped of somewhere in the suburbs of Khartoum. I think he had a story to tell to his family when he got home!
The main reason to stay two nights at Khartoum was the registration. Sudan expects all the foreigners to register in 3 days of arrival. The only place where you can do it is some office at Khartoum. The following morning when we were planning to go and do it, we asked the reseption for our passports. The lady told us that someone alredy took our passports to the office and they will be back in the afternoon. We were relifed. We were not on the mood to talk with the government officials, so we were more than happy that someone was doing it for us. It cost 65USD. Later we found out that we could not have done it ourselves anyway. Not without a letter from a sponsor. This time the hotel was the sponsor.
The rest of the day everyone spend doing what they pleased. At this point of the journey, we are tired of seeing the sights. And there was +40 in Khartoum. In a blistering heat going to see some monument is not the thing you want to do.
In the evening we went for a walk with the guys. I was looking at scarfs and planning to by two. Suddenly the salesman grap my boob. I threw the scarfs to his face and told him that I’m not gonna by anything from him! I should have smacked him in the face. What an asshole! Don’t feel like getting to know any sudanese.
P.s. Operation mouse has been succesful. The freerider has left the Ajokki and is now in the mouse heaven (or hell).
Valkoinen nainen, ei miestä eikä isää mukana. Vapaata riistaa. Jos kävisi paikalliseen naiseen noin kiinni koraani kaiketi oikeuttaisi tytön isän katkaisemaan koskettelijan kädet ja tytöltä pään.
Onneksi selvisit kuitenkin vähällä ja reissussa ei ole ainakaan kirjoitusten perusteella vastaavia ennen eteen tullut.