Ke 15.4.2015, Mostar (BiH)
Vaikka eilen vierailtujen maiden lukumäärä olikin vain kaksi, rajoja ylitettiin silti tämän tästä. Entisen Jugoslavian maat ovat pieniä ja niiden rajat sangen luovasti piirrettyjä. Kroatian Dubrovnikista maanteitse Adrianmeren rantaa Bosnia Hertsegovinaan ajaessaan joutuu nimittäin kulkemaan läpi vajaan kymmenen kilometrin kaistaleen samaista maata eli Bosniaa. Tämän jälkeen tie jatkuu taas Kroatiassa, jonka jälkeen ylitetään vihdoin viimeinen raja, jälleen Bosnian puolelle. Siis kaksi maata, kolme raja-asemaa ja ylitettävää rajalinjaa.
Kaikilla näillä rajoilla on tietysti myös jonkinlainen kontrollipiste. Tosin tällä kertaa rajatarakastukset olivat jälleen sangen helppoja. Yhdellä näistä raja-asemista ei edes katsottu passejamme. Tullinaisilla kun oli tupakointi kesken, eivätkä he viitsineet poistua kopistaan meidän vuoksemme. Eniten aikaa taisi viedä viimeinen ylitys Bosnian puolelle, jossa sielläkään meitä ei pahemmin kyykytetty. Odottelun syy taisivat olla muutamat muut samaan aikaan rajaa ylittäneet linja-autot. Tyypillisesti näillä viimeisillä rajoilla kippari Laine on hoitanut puhepuolen, joutuuhan hän auton paperit muutenkin aina esittämään. Passit on kerätty nippuun ja Jani on vienyt ne kopille. Tyypillisesti kukaan ei vaivaannu sisälle Ajokkiin naamojamme katsastamaan.
Dubrovnikista lähdettiin siis liikenteeseen kolmelta iltapäivällä. Kovasti on kaupungissa portaita ja tasoeroja. Vierailu, ainakin sikäli kun kaupunkkia kiersi jalan, kävi suorastaan kuntoilusta. Muurien sisäpuolelle rakennettu historiallinen vanhakaupunki koostuu yhdestä leveämmästä pääkadusta ja lukuisista kapeista pikkukujista, joilla on monesti paljon juuri noita jo mainittuja portaita. Ja paljon kiveä.
Aiemmissa pysähdyspaikoissamme on ollut aika ilmeistä, ettei varsinainen sesonki ole vielä alkanut. Senpä takia olikin hieman yllätys kuinka paljon matkailijoita Dubrovnikin vanhassa kaupungissa jo tähän aikaan keväästä pyöri. Toisaalta lienee myös totta, että Dubrovnik on matkamme ensimmäinen varsinainen suosittu ja tunnettu turistikohde. Kesällä, kiivaimpaan turistiaikaan, kaupunki lienee ihan tukossa. Dubrovnikin vanhan kaupungin hintataso lienee myös ollut Istanbulin ohella matkan tähän asti kohdatuista paikoista kallein. Esimerkiksi itse maksoin aivan vanhan kaupungin sydämmessä sijainneessa kahvilassa pienehköstä toastista, muutamasta ranskanperunasta, teestä ja turemehusta noin 18 euroa. Albaniassa sama satsi olisi varmaan ollut yli kympin halvempi. Kroatiassa on oma valuutta kuna, mutta euroja näemmä hyväksytään myös hyvin yleisesti.
Itse päivämatka sujui taas ilman sen suurempia kommelluksia. Tiet olivat edelleen hyviä ja reitti kulki jälleen alkumatkan Adrianmeren aurinokoista rannikkoa pitkin kiemurtelevaa päätietä kääntyen lopulta sisämaahan ja kohti Mostaria. Bosniassa loppumatka ajettiin jokilaaksossa. Sekä Kroatiassa että Bosnian puolella näkyi olevan paljon viiniviljelmiä. Tällä kertaa viinitilavierailut jätettiin kuitenkin väliin. Olimme perillä Mostarissa vielä valoisaan aikaan, mutta majoituksen ja linja-autoparkin etsiminen vei jälleen oman aikansa. Koko homma taisi olla selvä vasta yhdeksän aikoihin illalla.
Mostarissa vetetään taas vain yksi päivä ja matka jatkuu eiliseen tyyliin iltapäivällä. Tarkoituksenamme on ajaa takaisin Kroatian rannikolle ja yöpyä Splitissä, jonne täältä on noin 150 kilometriä. Onneksemme matkat tässä osassa Eurooppaa eivät ole kovin pitkiä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli jatkaa matkaa Kroatiasta Sloveniaan ja sieltä edelleen Unkariin, mutta Slovenian kohtalo näyttää tällä hetkellä hieman epävarmalta. Maassa liikennöivät linja-autoyritykset joutuvat nimittäin rekisteröitymään Slovenian arvonlisäverorekisteriin, eikä tätä ole vielä tehty. Prosessi on ilmeisesti jossain määrin monimutkainen ja vie aikaa ja rahaa. Jos rekisteröitymistä ei ole tehty ja siitä jää maassa kiinni, on kuulemma luvassa iso sakko. Saattaa siis hyvinkin käydä niin, että Ajokki ajetaan parkkiin Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin ja Sloveniaan tehdään pistoreissu junalla. Mutta tämähän on jo kaikille matkaa seuranneille tuttua. Tunnetustihan Pikavuorolla muutokset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä.
Ihan hengästyttää teidän matkavauhtinne. Olen tänään käynyt Nokialla ja Hämeenkyrössä ja on niinkuin olisin isommankin matkan taittanut. Joten taitaa perspektiivit olla täällä koleassa kotimaassa vähän eri.
Luannikast reissu teille edelleen! Olkoon sään ja maantien haltijat suosiolliset.
Melkoista kyytiä tässä on tosiaan menty, mutta kaikkeen tottuu. Jopa siinä määrin, että Albanian kolmen yön pysähdys sai hieman rauhattomaksi, tyyliin eikö jo mentäisi. Paljon tässä tosin näkee. Ja sääkin vihdoin suosii, ihan helle täällä Splitissäkin suorastaan tänään. Rantakelit.
Oliko Mostarin tiellä liftareita ?
Näkyvätkö Jugoslavian sodan jäljet siellä mitenkä. Rakennuksissa, ihmisissä jne. En nyt osaa oikein muotoilla kysymystä mutta tuo sota oli kuitenkin rankka.
Heh, ei näkynyt liftareita. Hassua, mutta minullekin tulevat aina ensimmäisenä Mostarista mieleen liftarit, yhä. Vaikka tuo sodasta kertova palkkasoturikirja taidettiin julkaista jo parikymmentä vuotta sitten, ja sen lukemisestakin lienee viisitoista.
Ainakin Mostarissa sodan jälkiä oli vielä nähtävissä. En tiedä ovatko jättäneet osan tuhoutuneista rakennuksista purkamatta tarkoituksella. Ikään kuin muistomerkeiksi. Jotain liäsjuttuja Mostarista tuossa viimeisessä postauksessa, kuten varmaan jo huomasitkin.
Kiitos, juuri luin viime postauksen. Antoi tuntua siihen mitä hain.
Mietinkin että varmaan Mostarin tien liftarit on tuttu teos, ainakin nimeltä.
Hyvää reissua edelleen kaikille.
Kiitoksia. Käsittääkseni kirjan kirjoittanut Mostarin tien liftari on muuten nykyään arkkitehtuurin professorina Taiwanissa. Tai ainakin oli jokin vuosi takaperin. Perin kiintoisia käänteitä.