Kello soitti Henry’sin leirintäalueella kello kuusi lauantaiaamuna. Lähes jokaisesta dormisänkystä kuului unisia ”onko pakko jo nousta”- kysymyksiä.
Ennen tielle siirtymistä piti hoitaa lasku. Henry veloitti dormipaikasta 400 Kenian shillinkiä per henkilö, eli noin 4 euroa. Hän myös ilmoitti aamulla perivänsä edellisillan auton lainasta 1000 shillinkiä eli noin 10 euroa. Ymmärrettävää, sillä polttoaine maksaa. Pienoisena yllätyksenä kuitenkin tuli, että hän ilmoitti myös keittiön käytön maksavan 1000 shillinkiä. Henry’s campissa ei ole ravintolapalveluja, vaan alue on ennen kaikkea leirintäalue. Yleensä leirintäalueilla keittiöt ovat vapaasti käytettävissä ja käyttömaksu sisältyy majoitusmaksuun. Ehtona on, että siivoaa omat jälkensä. Siksi oli yllätys, että keittiön käytöstä perittiin noin 10 euron maksu. Hieman nikotellen maksoimme summan, ja totesimme, että olisi ainakin voinut jättää tiskit tiskaamatta, jos joutuu joka tapauksessa extraa maksamaan.
Marsabitin kylän ulkopuolelta alkoi päällystetty tie. Kaikki, etenkin Kippari oli iloinen hyvästä tiestä. Edellispäivän ryökkyinen pätkä oli jokaisella liian hyvin mielessä. Hyvää tietä jatkui reipas 100 kilometriä, jonka jälkeen jouduimme taas ajamaan soratietä. Matkalla oli joitakin muutaman kilometrin pikitiepätkiä, mutta pääsääntöisesti ajoimme vaihtelevassa kunnossa olevia sorateitä. Pöly, kuumuus ja tärinä kiristi kaikkien hermoja. Onneksi ei ole sadekausi, sillä sadekaudella Ajokilla ei olisi mitään asiaa näille teille.
Huonoista ajo-olosuhteista huolimatta pääsimme Kenian ja Etiopian rajalle ennen kolmea. Kenian puolelta poistuminen oli läpihuutojuttu, heti kerrottuamme, että meillä on Etiopian viisumit hankittuna. Kun hyvänpäivän kohteliaisuudet oli vaihdettu ja sormenjäljet otettu, virkailija iski passiin leimat ja toivotti tervetulleeksi uudelleen.
Perinteisesti rajariivaajat pyörivät heti auton ympärillä. Meille väitettiin, että raja on kiinni emmekä pääsisi yli. Halusimme kuitenkin nähdä suljetun viraston omin silmin. Ja kuinka ollakaan, elämäänsä kyllästyneet virkailijat istuivat edelleen työtehtävissä pienessä tunkkaisessa toimistossa.
Ensimmäistä kertaa passejamme ja papereitamme syynättiin tarkasti. Jokaisen passin käsittely kesti lähemmäs kymmenen minuuttia. Yksi virkailija kirjoitti käsin passitiedot paperille, kysyi ammatin, mistä on tulossa ja minne menossa. Tämä virkailija oli ajoittain lähes kohtelias, mutta korkeammassa asemassa ollut herra oli yksi tylyimmistä henkilöistä, jonka olen aikoihin nähnyt. Hän skannasi passimme, otti kuvat ja sormenjäljet, löi leiman passiin paukkeella, jota ei voinut tulkita muuksi kuin vallan osoitukseksi. Toimenpiteen päälle tämä Napoleon kompleksista kärsinyt mies heitti passin käsistään pöydällä olleen paperipinon päälle ja osoitti ovea, tokaisten tylysti seuraava. Kiitin häntä hymyillen. Harmittamaan jäi, etten toivottanut hänelle aurinkoisesti erittäin hyvää päivänjatkoa.
Jani sai Ajokin ja elektroniikkamme tullattua. Etiopia vaatii jokaisen kameran ja tietokoneen tullattavaksi. Poistuessa on esitettävä todistus ja laitteet. Mikäli näitä ei löydy, on tiedossa ongelmia.
Hoitaessamme asioita riivaajien määrä auton ympärillä oli kasvanut entisestään. Khatia pureskelevat miekkoset tarjosivat palveluitaan ja vaativat maksuja ties millä perusteella. Yksi yritti tunkea bussiin sisälle vaatiessaan maksua palveluksistaan. Jani hoiti tilanteen kertomalla miehelle, että hän on yrittänyt kusettaa meitä sanomalla, ettei raja ole auki. Jani myös sanoi, että hänen ei auta muu kuin soittaa korruptiota valvovalle viranomaiselle ja kertoa että mister vaatii liikaa rahaa. Mies sai olemattomista palveluksistaan (virastojen suunnan osoittaminen yms.) pienen summan, johon hän ei selvästi ollut tyytyväinen. Vilkuttaen ajoimme pois paikalta.
Rajalla meni noin pari tuntia. Tarkoituksemme oli jäädä Moyalen rajakaupunkiin yöksi. Paikan sekavuus ja huono hotellitarjonta muuttivat suunnitelmaamme lennosta. Päätimme ajaa noin 100 kilometrin päässä sijaitsevaan Mega- nimiseen paikkaan. Kyläpahanen näytti pimeällä kaikkea muuta kuin viehättävälle. Eräästä ravintolasta osattiin kuitenkin neuvoa kylän kaksi hotellia, jotka kuuleman mukaan olivat erittäin hyviä, sillä niissä on suihkutkin!
Toisessa ei ollut kuin yövartija paikalla, jolla ei ollut avaimia huoneisiin. Dire Pensionsta saimme yksinkertaiset, mutta perussiistit huoneet. Kuppinuudelit maistuivat väsyneille ja nälkäisille pikavuorolaisille reissun ehdottomasti raskaimman päivän jälkeen.
Tänään soi: Gnarls Barkley – Crazy
__
From Marsabit to Nairobi
We woke up at six on Henry´s camp. Nobody wanted to get up, but we had no choice. We had a long day ahead of us.
Before we left from Henry’s place we payed our bill. Dorm was 400 Kenyan shillings (about 4e). We had borrowed Henry’s car the night before and he charged 1000 shillings (about 10e). That was ok. We were little surprised when he told us that we also have to pay 1000 shillings for using the campside kitchen. Usually kitchen is included to the dorm fee. We were not happy, but payed what the man asked for.
First 100 or so kilometers from Marsabit was really good road. Jani was very happy, because the road on a previous day was so bad. And so was the rest of the road to the border. Terrible. Just terrible. Thank god it´s not the rainy season. On a rainy season we wouldn’t be able to drive the roads with Ajokki.
We reached to Kenyan- Ethiopian border around 3pm. It took us about 2 hours to get across. Kenyan side was easy, but on Ethiopian side everything happened very slow. This was also the first border that our papers were checked very thoroughly. The immigration officers were also very rude. The other just threw our passports to the table, pointed the door and said next. Hope he has a nice life!
We had a plan to stay one night in Moyale. The town turn out to be not so welcoming, so we decided to go on. We ended up staying in a town called Mega. The day was the longest and most exhausting on this trip (so far). We were happy to get a rooms and some food before we went to bed.
