Ajomatka Tiibetin pääkaupungin Lhasan vanhan alueen ytimestä kaupungin läntisten kiinalaisosien läpi on silmät avaava kokemus.
Talojen koko kasvaa ja persoonallisuus katoaa sitä mukaa, kun tiibetiläisosat jäävät taakse. Pienten kauppakujien ja Potalaa kohti matkaavien pyhiinvaeltajien sijaan katseltavana on Toyotan ja Volkswagenin autokauppoja, masentavanharmaita kerrostaloryhmiä ja loputtomia rakennustyömaita.
Ero on niin valtava, ettei sen nähtyään voi välttyä ajattelemasta Lhasan ja koko maan tulevaisuutta.
Jututin Lhasassa erästä paikallista, jonka nimeä tai muitakaan tietoja en voi julkaista. Kesti kauan saada hänet vakuuttuneeksi, etteivät viranomaiset pysty jäljittämään häntä. Se saattaisi tietää erittäin suuria vaikeuksia, mahdollisesti koko perheelle.
Kutsun häntä Chenmoksi, joka tarkoittaa kiinaksi hiljaisuutta.
– Tulevilla sukupolvilla tulee olemaan erittäin vaikeaa, Chenmo huokaa.
Hän viittaa alkuperäisiin tiibetiläisiin, omiin ja sukulaistensa jälkeläisiin, joiden asema käy koko ajan ahtaammaksi kiinalaistuvassa Tiibetissä.
Kiinalaisten lukumäärästä Tiibetissä on vaikea saada tarkkoja lukuja. Tiibetin pakolaishallituksen mukaan esimerkiksi Lhasassa on jokaista tiibetiläistä kohtaan jo kolme kiinalaista. Heitä houkutellaan maahan erilaisilla eläke- ja muilla eduilla, jotka eivät koske alkuperäisiä tiibetiläisiä.
Maassa vierailevien kiinalaisturistien määrä maalaa karua kuvaa Tiibetin tulevaisuudesta. Kiinalaisten tavoitteena on lisätä turistien määrää vuoteen 2020 mennessä 20 miljoonaan, josta suurin osa siis kiinalaisia.
Maassa, jossa asuu hieman laskutavasta riippuen alle 3-5 miljoonaa ihmistä, tällaisen turistimäärän vaikutuksia voi kuvitella vain villeimmissä unissaan. Esimerkiksi Thaimaassa vieraili vuonna 2010 ”vain” reilut 15 miljoonaa turistia.
Tämä kaikki on osa prosessia, jolla Tiibetistä pyritään tekemään lopullisesti pysyvä ja vakaa osa Kiinaa.
Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvun alussa, minkä jälkeen ote alueesta on vaihdellut munkkien teloituksilla ja luostareiden tuhoamisella harjoitetusta tyranniasta lempeämpään kulttuurilliseen ja taloudelliseen riistoon.
Myös tiibetiläisten oman uskonnon harjoittaminen on vaikeaa, sillä kaikkein pyhimpinä pidetyt henkilöt ovat pakon edestä jossain aivan muualla kuin Tiibetissä.
Länsimaissa Tiibet tunnetaan parhaiten vuonna 1959 maanpakoon lähteneen hengellisen ja poliittisen johtajan, dalai-lama Tenzin Gyatson, kautta. Hän on tiibetiläisbuddhalaisuuden johtavan suuntauksen, Gelugin, tärkein opettaja eli lama. Gyatso on elänyt maanpaossa jo vuodesta 1959. Hänen ei anneta palata Tiibetiin.
Toiseksi tärkeintä Gelug-suuntauksen johtajaa kutsutaan panchen-lamaksi. Nykyinen panchen-lama valittiin nuorena lapsena asemaansa dalai-laman antamien merkkien perusteella. Pian tämän jälkeen hän katosi maan päältä.
Kukaan ei tiedä, missä Gedhun Choekyi Nyim on. Edes siitä ei ole varmuutta, onko hän ylipäätään elossa. Hänen epäillään kuitenkin olevan vangittuna jossain päin Kiinaa.
Kiinalaiset nimittivät kadonneen panchen-laman tilalle oman nukkejohtajan, jonka kuvia myös Tiibetiin matkaava löytää buddhalaisista luostareista. Hän on tälläkin hetkellä Kiinassa opiskelemassa.
Kiinalaisten linjalle on vaikea keksiä muuta järkevää selitystä, kuin varoittavan esimerkin antaminen.
– Edes munkit eivät pidä häntä oikeana panchen-lamana, mutta heidän on pakko, Chenmo sanoo.
Kaksi punaisiin kaapuihin pukeutunutta buddhalaista munkkia kävelee kesken keskustelun ohitsemme. Chenmo hiljenee ja katselee muualle.
– Osa munkeista puhuu englantia. Nämä aiheet voivat tuoda vaikeuksia, hän mutisee.
Hyvien journalistisien tapojen mukaan puheenvuoro pitäisi antaa myös vastapuolelle, tässä tapauksessa kiinalaisviranomaisille.
En kuitenkaan ollut maassa toimittajana vaan opiskelijana. Tämä kirjoitus ei siis täytä esimerkiksi lehtijutun kriteerejä, eikä sen ole tarkoituskaan. Kirjoitan verkkoblogiin siitä, mitä näin ja kuulin maassa ollessani.
En myöskään yritä maalata kuvaa Kiinasta täydellisenä riistäjänä enkä kehottaa olemaan matkustamatta Kiinaan tai Tiibetiin. Jokaisella maalla on omat luurakonsa kaapissa. Mutta on hyvä tiedostaa, että Tiibetiin matkustamisella saattaa olla jopa negatiivisia vaikutuksia paikallisten elämään.
Loppuen lopuksi vain yhdellä asialla on merkitysta. Miltä tämä kaikki tuntuu tiibetiläisestä, jonka omaa maata ja kulttuuria ollaan kovaa vauhtia kiinalaistamassa?
Chenmo hakee hetken oikeaa sanaa ja katsoo maahan.
– Pahalta.
Teksti poikkeuksellisesti näin jälkikäteen.
Päivä on kulunut Khon Kaenissa pääasiassa kauhtunutta vaatekerrosta uusiessa. Lämpotila on reippaasti 30 paremmalla puolella, joten ilmastoidussa Central Plaza –ostoskeskuksessa notkuminen oli ihan hyvä vaihtoehto. Mainio opiskelijakaupunki ja hyvä paikka irrotella Thaimaahan pääsyn kunniaksi.
Huomenna starttaamme puolenpäivän jälkeen kohti Bangkokia. Ajomatkan pitäisi kestää sellaiset 8-9 tuntia, joten saavumme kaupunkiin sopivasti infernaalisten iltaruuhkien hieman hellitettyä.
Tunnen valitettavan huonosti Tiibetin historiaa ja tilannetta, joten mielelläni luen sinun ja nomadin kirjoituksia ja koetan ymmärtää asioita.
Mitä olet Tero mieltä, onko mahdollista, että tiibetiläisillä osana Kiinaa olisi paremmat oltavat kuin täysin itsenäisinä? Ainakin taloudellisesti. Voisiko Kiina olla jonkinlainen sikäläinen EU, mörkö jota kaikki inhoavat mutta toisaalta koossapitävä voima, joka tuo taloudellista ja yhteiskunnallista vakautta, mikä puolestaan antaa kaikille, myös vähemmistöille enemmän etuja kuin mihin olisi mahdollista täysin riippumattomana?
Mutta jos valinta ei ole ollut vapaaehtoinen…
Hei!
Suuret kiitokset ”matkakertomuksista” ja kuvista. Kyllä se Kiina on niin outo maa,
mutta mielenkintoinen. Suorastaan itkettää Tiibetin kohtalo, en taida mennä, katson
vain telkkarista Tiibetiä koskevaa.
Syksyllä olin viikon Pekingissä, etukäteen oli negatiivinen tunne koko kaupunkia kohtaan, en tiedä, mistä se oikein johtui, lähdin pois toisenlaisella mielellä. Jos vähän yleistän ja vain viikko, niin ilmapiiri oli kuitenkin ihan mukava, näin hymyjä ja parikin
kertaa lapset meidät nähdessään, vilkuttivat ja huusivat ”nin hao”. Kävimme aamulla
puistossa taijitä harjoittamassa ja pois lähtiessä ”frouvat” taputtivat meille. Kun muis-
taa ihmiset entisessä Neuvostoliitossa, ajattelin samaa kohtaavani Pekingissä, minähän lähdin Siperian kautta menneen junamatkan vuoksi. Teille kaikille hyvää jatkoa, huomenna me vietämme Laskiaissunnuntaita.
Tero, mielenkiintoinen paluu tiibetiin kirjoitus!
Laitahan sieltä Khon Kaenista muutama kuva tulemaan blogiin lukijoiden ihasteltaviksi.
to Esa T
Kiina tiibetissa on sama, kun rüssä virossa, paikallisten vaihtoehtot ovat: loikata ulkomaille, elä ja puhua sala hiljalleen omien piirissa tai sitten ’kiinanrüssille’ kuula kallon, sitä viimeistä on üritety, mutta tietysti huonoin tuloksiin ja vertailla nyt punakiina EU-n on selvä O.V.Kuusisen tasoinen puhenvuoro.. 😛
Mutta pikavorolaisille kiitos kiinostavaista matkaselvitelyista ja onnea etenpäin!
Siim Tallinnasta
Millähän Tiibet tulisi toimeen ilman Kiinan taloudellista panostusta? Ulkomaan tuilla? He tuottavat lähinnä ohraa ja lampaan lihaa, joita ei kukaan osta, ei edes Kiinan olutteollisuus, koska ulkomailla tuotettu ohra on halvempaa.
Ja Tiibetin vertaaminen Viroon on aika kaukaa haettua. Viro ei käsittääkseni ollut teokratia eikä siellä ollut maaorjia ennen neukkujen tuloa. Lisäksi esim. minun kyläni on erittäin kommunistinen.
Kiitos mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä kirjoituksesta, Tero! Tämänsuuntainen mielikuva minullakin on Tiibetistä ollut ja se on syntynyt ainoastaan, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, 7 Vuotta Tiibetissä -elokuvan perusteella, eli ei lainkaan hullummin Brad Pitt -elokuvalta, heh! 😀
Tunteet ovat ristiriitaiset – Tiibetissä olisi kiehtovaa käydä, mutta toisaalta taas turismin lisääntymistä ja Kiinan vaikutuksen näkymistä en toivoisi kohtaavani.
Hatunnosto ”Chenmolle” avatumisesta. Ja kiitos vielä kerran tärkeän aiheen esillenostosta. Tässä riittääkin taas paljon pohdittavaa.