Iltasella Pristinan lämmössä suunniteltu kansallispuistovierailu Kosovon ja Makedonian rajalla otti reippaasti takapakkia aamun valjettua harmaana ja sateisena. Nopea suunnitelmien uudeelleenohjelmointi ajoi meidät Gracanican kylään luostarivierailulle. Paikan hämmentynyt opas ei ensin tiennyt kuinka suhtautua pieneen herranhuoneeseensa ilmoittamatta tupsahtanutta suomalaisseuruetta, mutta tokeni nopeasti kertomaan paikan freskomaalausten kunnostusprojektistaan. Osaa pikavuorolaisista tosin kiinnosti enemmän luostarin matkamuistomyymälä, ja paikka oli muutenkin melko nopeasti nähty.
Koska ilma osoitti lieviä selkiintymisen merkkejä, päätettiin kansallispuiston alueella kuitenkin ajaa lenkki. Käyhän se komeiden maisemien katselu toki niinkin. Tie polveili metsäisten kumpujen välissä, pilvet roikkuivat korkeimpien huippujen päällä. Tien reunasta oli monesti suora pudotus alas, mutta tämä fakta ei ainakaan paikallisten kuskien kaasujalkaa keventänyt. Mutkaisille teille ei uskaltanut jäädä pysähdyksiin, vaan maisemia tyydyttiin ihailemaan tällä kertaa vain bussin ikkunoista.
Makedonian rajalta suoriuduttiin vikkelästi maan pääkaupunki Skopjeen. Pikavuorohan vieraili samaisessa kaupungissa myös edellisellä Euroopan etapillaan, joten bussille piti kerrankin olla paikka valmiina ja kulmat tuttuja, mutta tottakai asiaan tuli muuttujia. Ajokin jo ennestään hiukan kyseenalaisen sillanalusmajoituksen olivat vallanneet kodittomat. Meininki oli sitä luokkaa, että kippari Laine katsoi parhaimmaksi vaihtaa paikkaa, sillä aamulla bussista olisi ollut jäljellä luultavasti enää erittäin riisuttu malli. Lopulta kulkupeli pääsi parkkiin kylpylähotellin pihalle sillä verukkeella, että joku yöpyisi kyseisessä paikassa. Ei yöpynyt, joten toivottavasti Ajokkia ei tarvitse huomenna noutaa hinausvarikolta.
Skopjen ei voi sanoa viime vierailullemme millään lailla vieneen sydäntäni. Paikasta jäi kalsea vaikutelma. Huonolla säällä ja kunnolla uunottamaan päässeellä taksikuskilla saattoi silloin olla osaa asiaan. Korskeat patsaat ja kornit, mahtipontiset hallintorakennukset huvittivat toki hetken. Skopjen keskustaa ei voi verrata oikein mihinkään. On vaikea ymmärtää, miksi mikään kaupunki haluaisi enää 2000-luvulla ottaa vaikutteita rakentamiseensa antiikin Kreikasta. Pelkästään keskusaukiolla tönöttää kymmenkunta patsasta. Parin vuoden aikana on kyhätty jo uusia eriskummallisia pömpeleitä ja lisää näyttää olevan tuloillaan. Nyt jouduin kuitenkin tarkistamaan mielipidettäni kaupungista. Ydinkeskustan reunamille on avattu viihtyisiä kahviloita ja trendikkäitä ruokapaikkoja ja kaupunki on muutenkin jollain lailla siistiytynyt. Rakennukset ja Kalen linnoitus olivat näyttävästi valaistu. Iltakävelyllekin pääsi suureen, täysin eurooppalaiset standardit täyttävään ostoskeskukseen.
Viime kerralla Skopjessa käydessämme vierailimme Matka-nimisellä kanjonilla. Silloin tyydyimme vain katselemaan kanjonia sen seinämiä pitkin kulkeneilta poluilta käsin. Nyt uskaltauduimme veneretkelle kanjonin läpi virtaavaan Treska-jokeen. Perämoottorilla päristeltiin pitkin uskomattoman kirkkaana ja turkoosina virtaavaa joenuomaa, jota reunustivat jylhät, kymmenien metrien korkeuteen kurottavat kallioseinämät.
Puolessa matkassa otettiin pysähdys ja kavuttiin jyrkkää kalliota pitkin suureen luolastoon. Matkan kallioiden alla piileskelee erikoinen, laaja Vrelo-luola. Luolassa on kaksi järveä, joista ulomman arvellaan olevan maailman syvin vedenalainen järvi. Näihin pääsee myös sukeltamalla kallion alta.
Aikaa olisi vielä jäänyt myös viimeksi suorittamaamme gondolihissiajeluun Skopjen kyljessä sijaitsevalle ristikukkulalle, jolla kohoaa maailman korkein risti. Jostain syystä hissi oli kuitenkin juuri tänään suljettu. Harmi, sillä kukkulalta oli todella komeat näkymät alas kaupunkiin. Muutoin totesimme Janin kanssa Skopjen tuntuneen tällä kertaa jo ihan mielenkiintoiselta ja käymisen arvoiselta paikalta, jota kehtaisi hyvin suositella vähän erikoisempaa mutta edelleen todella edullista kaupunkilomaa sunnittelevalle.
