Heti ensimmäisellä tapaamisellani Rantapallon toimituksen kanssa sain matkaani pinon kirjoja: Nauti Thaimaasta, Suomi-kiina-suomi -sanakirja, Kiina-ilmiöitä ja Näe ja koe Kiina. Näitä opuksia olen nyt into pinkona kahlaillut ja haaveillut tulevasta reissusta, joka on jo aivan kulman takana. Kirjoja lukiessa on tullut muun muassa todettua, että kiinaa ei taida oppia puhumaan ainakaan pelkän kirjan avulla, jos ”Qing wen” voi erilaisilla heittomerkeillä ja tooneilla olla joko ”saanko kysyä?” tai ”voitko suudella?”, niin melko vaudikas reissu taitaa olla tulossa!
Annika Ardinin Nauti Thaimaasta on taas mitä näppärin, kepeä ja pieniä vinkkejä täynnä oleva opas, joka jokaisen Thaimaan matkaajan, farangin, kannattaisi kahlata läpi ennen reissua. Kirjasta löytyy hyviä vinkkejä kulkemiseen Bangkokissa, majoittumiseen ja siihen, miten paljon thaimaalaiset kuningastaan arvostavat.
Kirjat sisältävät tiukan faktan lisäksi hulvattomia tarinoita, joita on ilo lukea ja samalla jo etukäteen naureskella, että minkälaisiin paikkoihin ja tilanteisiin sitä mahtaa itse vielä joutua?!
Thaimaalaiset taitavat olla lähes puolivahingossa melkoisia velikultia pienen vilunkipelin suhteen. Kiinalaiset ovat sitten ilmeisesti kasvaneet sellaisessa ihmispaljoudessa, että jonottaminen, kauniisti vihjailu ja yksistään ruokailu ovat täysin käsittämätöntä länsimaalaista ajanhukkaa. Kiinassa mennään vaikka autollakin sieltä mistä päästään ja mielellään ensimmäisenä. Siellä sanotaan suoraan jos paita on ruma ja syödään toisten, tai siis yhteisiltä ruokalautasilta isossa ja mölyisessä seurueessa. Sami Sillanpää, Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja kertoo tämän kaiken humoristisesti, tarina tarinalta kirjassa Kiina-ilmiöitä. Suosittelen.
Näiden kirjojen lisäksi on yöpöydällä Frank Dikötterin Mao ja Loung Ungin omakohtainen kuvaus Kambodžasta First they killed my father. Tässä kohtaa totean kuitenkin molempien kirjojen olevan kesken, joten vältyn tällä verukkeella kommentoimasta aihealueita.
Olisiko Pikavuoron ystävillä ja blogin lukijoilla antaa hyviä vihjeitä tai hauskoja tarinoita kulttuurien kohtaamisista? Kommentoikaa toki, olisi hauska kuulla!
Ainakin minä pitkänä (179cm) ja vaaleana sekä pitkän vaalean palmikon (50cm) omaavana olin tuijotuksen sekä välillä ihan fyysisen koskettelun kohteena varsinkin Kiinan maaseudulla.
Tuohan on pieninä annoksina hauskaa ja imartelevaa, mutta varmaankin nopeasti melko uuvuttavaa. Tähän asti olen itse sulautunut todella helposti Euroopan ja Amerikan maisemiin, mutta Aasiassa mennään sitten ihan eri meiningillä, katsotaan kuka nousee ihmetyksen kohteeksi. Olen kuullu puhuttavan, että kuskimme Jani on paikallisten makuun jonkin sortin ihanne adonis. Asia selvinnee pikapuolin.