Tekoparatiisi

Ensin oli aaltoja ja ranta. Sitten tulivat surffarit. Lopulta muut turistit, pilvenpiirtäjät, baarit ja ostoskadut. Ja siinä se oli valmiina: Surfers Paradise.

Asiaan sen enempää perehtymättä edeltävä vaikuttaa kovin todennäköiseltä luomiskertomukselta tälle Australian Gold Coastilla sijaitsevalle pitäjälle. Sen enempää historiaan en tässä tekstissä aiokaan pureutua, sillä kaupungin nimeämispolitiikka on yksinään jo tarvittavan provosoiva. Siihen tarttumista ei voi välttää.

Kuvaavahan tuo nimi toki on. Surfers Paradise. Vaikea ei ole myöskään kuvitella jo silkan nimen tuomaa markkina-arvoa. Silti se huokuu jonkinlaista mielikuvituksen puutetta, kunnianhimottomuutta. Ja ennen kaikkea muovisuutta, päälle liimattua.

Aaltoja, aurinko ja rantaa lukuunottamatta paratiisista jääkin nimenomaan muovinen jälkimaku suuhun. Amerikan mantereella en ole vielä pistäytynyt, mutta Surfers Paradisen rantaviivan jälkeen luulen tietäväni, miltä näyttää Miami Beach. Joenrannalle pystytetyt huvilat puolestaan peilaavat ainakin mielikuvien tasolla Beverly Hillsin hienostotunnelmaa.

Paratiisin muovisuus kiteytyy juuri taivaanrantaan. Hiekkarantaa reunustaa kymmenkunta pilvenpiirtäjää, joiden korkeus tuntuu ylimitoitetulta ottaen huomioon, että kaupungissa majailee vakinaisesti vajaat 20 000 asukasta. Heistä oletettavasti monikaan ei majoitu kattohuoneistoihin, korkeista rakennuksista nimittäin suurin osa tuntuu vuokraavan huoneistojaan päivä-, viikko- tai kuukausilaskutteisesti.

Siksi on vaikea sano, mikä on oikeaa, aitoa Gold Coastia. Löytyykö se pilvenpiirtäjien juurelta merkkiliikkeiden, yökerhojen ja maailanpyörien muodossa? Vaikuttaa epätodennäköiseltä. Paljon mahdottomammalta tuntuu kuitenkin tuon todellisuuden sijoittaminen hiljaisiin, omatkotitalojen kansoittamiin esikaupunkialueisiin.

Muutaman kaupungissa pyörityn päivän jälkeen jopa ainakin omasta mielestään nuori idealisti joutuu antamaan periksi. Kaivautumalla Surfers Paradisen pinnan alle vastaan tulee vain lisää pintaa. Ihan kirjaimellisestikin – rantavetimet tuntuvat sopivan täällä yhtä hyvin myös lenkkipolulle tai kauppareissulle.

Surfers Paradisen kaltaisten, yhtä tarkoitusta palvelevien lomakylien epäaitouteen on helppoa takertua.

Vielä helpompaa on kuitenkin antaa periksi ja uppoutua niiden tekotodellisuuteen.

Kahdeksannen kerroksen parvekkeelta katsottuna pilvenpiirtäjien sekaan upotettu maailmanpyörä sopii maisemaan kuin nakutettu, eivätkä kymmenen dollarin pannukakkubuffet’ssa arkisen maailman huolet juuri paina.

P.S. Paikannusta on kommenttien muodossa kaipailtu – ja yhtä lailla sitä kaivataan täällä Surfersissakin. Varaosana matkan varrelle toimitettu antenni ei riittänyt kosteusvaurioista kärsinyttä laitetta korjaamaan. Uusi laite saataneen piakkoin Suomeen koodattavaksi ja toivottavasti mahdollisimman pian myös mukaan bussiin.

Alla muistutuksena Pikavuoron tähän asti Australiassa taivaltama polku. Tästä matka jatkuu vielä Sydneyn ja Canberran kautta perille Melbourneen.

—

Surfers Paradise is made of beach, waves and high-risers. Although, the city may be a paradise for surfers, it seems to me that the settlers have not been that creative.

On the other hand, the name suits Surfers Paradise quite well. Never mind the waves and surfing – the city as a whole is as superficial as the name. The mixture of ingredients, that make Miami Beach and Beverly Hills such idolized and shallow places, do the same for Surfers. It is pure entertainment, zero realness.

But, at the end of the day, does it even matter? It is easy to criticize this unreal paradise but, nevertheless, even easier to just keep living in the artificial dream.

P.S. The GPS-map has not been working for a while now but we are doing all we can to the fix the problems. Meanwhile, our route in Australia so far is presented above.