Hartaasti odotetulle Tsernobylin retkelle lähdettiin heti aikaisin aamulla. Huono-onnisen ydinvoimalan suojavyöhykealueelle ei omin päin pääse seikkailemaan, joten mekin olimme varanneet opastetun retken paikalliselta Solo East Travel-nimiseltä matkanjärjestäjältä, jotka hoitivat meille pakolliset vakuutukset ja luvat kuntoon alueelle pääsyä varten.
Tsernobylin ydinvoimalassa sattui vuonna 1986 historiamme pahin ydinonnettomuus, kun voimalan reaktorissa suoritettiin uuden järjestelmän testausta. Koe ei kuitenkaan mennyt odotetusti, vaan ydin lähti ylikuumenemaan, eikä sen sammutusprosessi toiminut. Ilmaan vapautui puhki sulaneista rakenteista runsaasti säteilyä, joka kulkeutui tuulten mukana laajoille alueille. Lisäksi viranomaiset pimittivät ensin koko onnettomuuden, eivätkä myöntäneet sitä heti edes naapurimaiden epäilysten herättyä.
Bussissa käytiin ajomatkalla läpi alueella noudatettavat säännöt. Vaikka säteilyn määrä suojavyöhykkeellä ei keskimäärin ole sen suurempi kuin Kiovan keskustassa, ei siellä silti saa mellastaa mielin määrin. Mitään ei esimerkiksi saa poimia mukaan eikä maistaa. 2600 neliökilometrin kokoiselle suojavyöhykealueelle ei ole ennen 2000-luvun alkua päästetty turisteja, eikä Ukrainan valtio edelleenkään huolehdi alueen kunnossapidosta turismia silmällä pitäen. Alueella on toistasataa ränsistynyttä rakennusta, lähinnä entisten asukkaiden hylättyjä koteja, joiden turvallisuudesta kukaan ei mene takuuseen. Luonto valtaa koko ajan ihmisen rakentamaa takaisin, joten maasto on ajoittain melko hankalakulkuista. Me liikuimme alueella bussilla ja jalkaisin, ja kaikki pärjäsivät hyvin, myös Ajokki.
Ensimmäisellä tarkistuspisteellä katsottiin passit ja kakkien tuli allekirjoittaa paperi, joka ilmeisesti oli jonkinlainen vastuuvapautus mahdollisista vahingoista. Tällä vyöhykkeellä asuu edelleen muutamia ihmisiä. Toinen tarkastuspiste sijaitsi sisemmällä vyöhykkeellä, lähellä ydinvoimala-aluetta ja aikoinaan sen työntekijöitä varten rakennettua Pripjatia. Voimalassa ei tällä hetkellä tuoteta sähköä, vaan hoidetaan lähinnä ylläpitoa ja huoltoa. Voimala vaatii myös jatkuvaa valvontaa. Se toimii myös toistaiseksi oman ydinjätteensä loppusijoituspaikkana.
1970 perustetun Pripjatin 50 000 asukkaan kaupunki rakennettiin ydinvoimalan työntekijöitä ja heidän perheitään varten. Sen piti toimia mallina uudenaikaisesta kaupungista, ja Pripjat olikin aikoinaan haluttu asuinpaikka. Siksikin luonnonkauniilla paikalla sijaitsevat puoliksi romahtaneet urheilukatsomot, uimahalli, kaupat, ravintolat ja koulut ovat lohdutonta katsottavaa. Toisaalta kasvillisuuden valtaamat rakennukset ja etenkin lähes käyttämättömäksi jäänyt huvipuisto ovat jollain karulla tavalla kauniita, ja toki myös koskettavia. Lastentarhassa lelut ovat jääneet paikoillaan; asukkaille uskoteltiin aluksi, että he pääsisivät palaamaan koteihinsa muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta. Villiviiniköynnökset rehottavat peittäen harmaata betonia, osa teistä uhkaa kasvaa umpeen.
Hylättyjen paikkojen tutkimista eli urban explorationia itsekin harrastavana ymmärrän hyvin paikan kiehtovuuden ja suosion puunattuihin turistikohteisiin verrattuna. Täälläkään ei ikävä kyllä ue-piireistä tuttu koskemattomuuden käsite ole pätenyt. Etenkin asuinrakennuksista kaikki varastamisen arvoinen on viety jo aikoja sitten. Ihmetystä ryhmässämme herätti etenkin se, että jopa kerrostalojen rautakaiteet oli joku jaksanut raahata parempaan talteen 16-kerroksisesta talosta. Myös lattiat ja laatoitukset ovat kelvanneet varkaille. Kaikki paikat on sotkettu ja rikottu sisustuksia pengottaessa. Tarina kertoo aluetta heti onnettomuuden jälkeen vahtimaan jätettyjen poliisien aloittaneen kotien tyhjentämisen välittömästi viimeisten perävalojen häivyttyä horisonttiin. Lopullisen rappion hoitanevat luonnonvoimat lähivuosina, alku näyttää jo lupaavalta.
Alueelta poistuttaessa sekä jokainen matkustaja että Ajokki tutkittiin säteilymittarilla. Tällä ehkäistään etenkin sitä, ettei alueelta viedä mitään säteilevää matkamuistoa ihmisten ilmoille, mutta myös esimerkiksi saastuneeseen maaperään sotketut vaatteet joutuu jättämään tarkistuspisteelle. Kukaan meistä ei onneksi ollut kierinyt maassa, vaan pääsimme heti jatkamaan matkaamme.
Tällä retkellä laillistetut oppaat olivat paitsi ainoa tapa päästä suojavyöhykkeelle, myös todella tarpeen. Alue on laaja, ja etenkin Pripjat niin sokkeloinen ja metsittynyt, että sen tutkimiseen omin päin ei olisi päivä riittänyt. Omalla bussilla tällaiselle retkelle hintaa tuli 65 euroa/osallistuja, matkanjärjestäjän kulkupelillä hinta olisi ollut noin 90 euroa. Hinta saattaa vaikuttaa maan yleiseen hintatasoon nähden korkealta, mutta reissussa vierähti kokonainen päivä ja siihen sisältyi lounas Tsernobylin kylän edelleen toimivassa ravintolassa. Lyhyen kyselykierroksen perusteella pikavuorolaisille jäi retkestä positiivinen kuva ja kiitollisuus hieman eksoottisempaan, yhä melko harvojen näkemään kohteeseen pääsystä. Etenkin vanhemmille matkustajille onnettomuus on ollut aikansa suurin uutisaihe, joten alue on kiinnostanut jo useita vuosia. Sitä voinee suositella kaikille pientä seikkailua ja autenttisuutta kaipaaville. Mitään mukavuuksia saati terveisiä Tsernobylistä-krääsää alueelta on turha hakea, mutta luonnonrauha ja erikoinen, pysähtynyt tunnelma ottavat niistä täällä helpon voiton.
