Viimeinen yö Tiibetissä

Shigatse jäi siis yhden yön pikavisiitiksi, jonka perusteella on mahdotonta saada kaupungista kunnollista kuvaa.

Odotin jotain vanhempaa, aidompaa ja tiibetiläisempää, mutta kaupungissa odotti loputon määrä kiinalaisravintoloita ja Shanghai Center -tyyliin nimettyjä, lasisia ostoskeskuksia.

Shigatse on kuitenkin tiibetiläisille tärkeä paikka, sillä kaupungissa sijaitsee panchen-laman asuinpaikkana toiminut Tashilhupnon luostari. Panchen-lama on dalai-laman jälkeen Gelug-koulukunnan toiseksi korkein johtaja. Tiibetinbuddhalaisuudessa on erilaisia koulukuntia ja haaroja, joista tärkein ja tunnetuin on siis Gelug.

Aikaisemmin panchen-lamalle kuului läntisen Tiibetiin hallinnointi, Shigatsen toimiessa alueen pääkaupunkina. Dalai-lama puolestaan johti muuta Tiibetiä Lhasasta käsin.

En nyt aio kerrata koko monimutkaista historiallista kuviota, mutta eräs panchen-laman tärkeimmistä tehtävistä on tunnistaa dalai-laman uusi inkarnaatio edellisen maallisen kehon muuttuessa tomuksi. Panchen-lama myös opettaa uutta dalai-lamaa aina siihen asti, kunnes korkein johtaja saavuttaa 18 vuoden iän.

Nyky-Tiibetissä tämäkään ei ole aivan niin yksinkertaista.

Nykyisellään panchen-lamoja on nimittäin kaksi, joista toinen on valittu nykyisen dalai-laman antamien ohjeiden perusteella ja toinen on kiinalaishallinnon nimittämä. Dalai-laman nimeämän kakkosmiehen olinpaikasta ei ole varmaa tietoa, mutta hänen arvellaan olevan vangittuna jossain päin Kiinaa.

Tähänkin sekavaan tilanteesen lupaan palata myöhemmin, sillä aihe on lähes yhtä arka kuin dalai-laman maanpako ja koko kiinalaisten läsnäolo Tiibetissä.

Tänäänkin oli aamuista Tashilhupno-visiittiä lukuun ottamatta ajontäyteinen päivä.

Alkupätkä Shigatsesta Lhasaan oli kunnoltaan yksi matkan huonoimmista, ellei huonoin. Eilinen reitti kulki sentään osan ajasta hengästyttävien vuoristomaisemien läpi, mutta tänään kuljimme halki ruskean hiekan värjäämien laaksojen, eikä nähtävää juuri ollut.

Silloin tällöin vuorien keskeltä putkahti pieniä tiibetiläiskyliä, joissa elämä on edelleen hyvin perinteistä. Siat, kukot, koirat ja jakit juoksentelevat vapaina autoteiden yli ja polttoaineeksi tarkoitetut lantapaakut kuivuvat matalien, harmaista harkoista rakennettujen talojen edustoilla.

Reitti oli sentään 90 kilometriä lyhyempi, ja loppupäässä myös eilistä vuoristotietä nopeampi. Ajoa kertyi lähes viisi tuntia vähemmän kuin eilen.

Aamupäivän köröttely oli aasialaista bussimatkailua puhtaimmillaan, mutta toinen päivä putkeen tärinää ja kolinaa oli monelle turhankin raskas. Varsinkin kun matkalaisten keskuudessa pyörii edelleen flunssaa, josta itse olen onneksi pääsemässä eroon.

Tämä on siis viimeinen yö Tiibetissä, valitettavasti. Reilun vuorokauden kestävä junamatka takaisin Lanzhouhun starttaa Lhasasta puolenpäivän aikoihin.

Tiibet on jo nyt antanut paljon, mutta tuskin edes murto-osaa siitä, mitä se voisi antaa. Liian vähän aikaa, liikaa asioita omaksuttavaksi. Liikaa historiaa, hitaasti avautuvaa hengellisyyttä, ärsykkeitä kaikille aisteille. Muutaman päivän maassa vierailleen matkaajan on turha esittää, että olisi saanut valaistumisen kokemuksia tai muutenkaan otetta tiibetiläisyydestä.

Surullisen tilanteesta tekee se, että pian tänne on turha palata. Jos haaveissasi on vierailla Tiibetissä ja löytää tiibetiläisyyttä muualtakin kuin postikorteista, suosittelen toimimaan hyvin, hyvin nopeasti.