Shanghaissa on sattunut ja tapahtunut. Muutamakin herra seurueestamme on joutunut huijauksen kohteeksi, mutta hyvillä mielillä huomenna tämä kaupunki kuitenkin taaksemme jätetään.
Aloitetaan niistä hurjemmista tarinoista.
Eräs hierontaa etsinyt Pikavuorolainen oli opastettu keskustan vilkkaalta ostoskadulta hieronnan sijaan nuhjuiseen kuppilaan, josta ei ollutkaan meinannut löytyä poispääsyä. Hierojien sijaan takahuoneeseen johdateltu ja lukittu Vuorolainen sai seurakseen hetken oleilun jälkeen neljä kiinalaista korstoa ja 2500 euron laskun. Lasku oli koostunut tekaistuista juomista ja huikeista palvelu- ja tilamaksuista. Pois yrittänyt matkaaja oli tylysti tuupattu sohvalle ja lompakosta napattu omatoimisesti luottokortti höyläykseen.
Koska kortti ei onneksi ollut toiminut, päätyi tilanne reipas 30 minuuttia myöhemmin laskuun, jonka summa oli lompakosta löytyneen käteisen verran. Poliisilla uhkailu ei ollut korstoja hetkauttanut ja linjaus oli ollut verbaalisesti erittäin tyly: ”Jos ei rahoja löydy, niin herra löytänee itsensä sairaalasta.”
Tuntojaan ja tilannetta Vuorolainen kuvaili seuraavana päivänä päätään pudistellen.
”Pelotti totta kai, mutta kun ei ollut rahaa, niin ei ollut rahaa millä maksaa. Valmistauduin henkisesti, että tässä saattaa käydä niin, että tulee vielä hakatuksi, mutta luotin siihen, että eivät henkeä vie, sillä se olisi jo isompi juttu. Mutta ehkä luunmurtumia voisi tulla ja voisivathan he vääntää käsiä ja kaikkea. Tarkistin, että heillä ei ollut kuitenkaan aseita, tai puukkoja ainakaan näkösällä”
”Kaunis, mutta vaarallinen kaupunki. Ei tämä reissua pilaa tai mielikuvaa Kiinasta tai Shanghaista, mutta kyllä pelotti”
Niitä henkeä eri tavalla salpaavia tapahtumia on Reportterille ollut ainakin, ehkä maailman parhaassa yökerhossa käyminen. M1NT Club on arvostelujen, palkintojen, ulkonäkönsä, musiikin, näköalan ja meiningin mukaan perustellusti yksi hienoimmista yöelämän kokemuksista.
Luonnollisesti tämänkin elämyksen tarjosi Pikavuoron mitä mainioin Viihdepäällikkö, jolla sattuu olemaan jäsenyys paikkaan.
Mahtaviin elämyksiin lukeutuu myös Xiao Nan Guo -ravintolaketjun kylpylässä käynti. Paikkaa voisi kuvailla eräänlaiseksi kylpyläostoskeskukseksi. Ulkokengät jätetään aulassa narikkaan ja mukaan saadaan havaiji-paita ja housut, sekä numeroitu avain. Pukuhuoneen puolella vaihdetaan koominen shortsi-puku päälle ja lähdetään shoppailemaan nelikerroksiseen hulppeaan rakennukseen muiden havaiji-pukuisten nautiskelijoiden kanssa.
Neljään kokolattiamattoiseen kerrokseen mahtuu muutama ravintola ja kaksi oleilutilaa, jossa muhkeilla tuoleilla voi nukkua, syödä, katsella televisiota ja tilailla erilaisia hierontoja ja hoitoja. Lisäksi ovien takaa avautuu biljardi- ja pingishuone, sekä varattavissa olevia yksityishuoneita. Isommille hoidoille, kuten kokovartalohieronnoille on myös omat tilansa, jonne avulias henkilökunta opastaa tilauksen mukaan.
Naisten ja miesten pukuhuoneista kuljetaan omiin sauna- ja allastiloihin, jossa kylvetään tyttöjen ja poikien kesken ilkosillaan.
Kylpylässä hurahti rentouttavat kuusi tuntia ja lähtiessä maksettavaksi oli avaimen numeron perusteella kerääntynyt noin 70 euroa. Tämä summa sisälsi jalkahoidon, ruoan ja juoman, 90 minuutin öljyhieronnan ”rapsuttelulla”, sekä allas- ja saunatilojen käytön. Talo tarjosi koomisen, mutta mukavan asustuksen, shamppoot, hoitoaineet, rasvat ja muun rekvisiitan.
Tämä ”rapsuttelu” olikin sitten aika erikoinen elämys, jonka lopputulosta en aavistanut sitä tilatessani. Öljyhieronnan päätteeksi hierojatar kaapi selkäni ilmeisesti jonkinlaisella lastalla. Aluksi kaavinta tuntui hyvältä idealta, mutta pukuhuoneessa saunatiloihin kävellessä satuin huomaamaan lopputuloksen peilien ohi kulkiessa.
Kylpylä oli silti loistava kokemus! Ja oli oikeastaan melko mielenkiintoista päästä hieman tarkkailemaan kiinalaisia kauneudenhoitorutiineja ja kylventätapoja. Jos suomalaisia kuvaillaan estottomiksi saunojiksi, niin eipä naisten kylpylän puolelle ole kovinkaan ujolle tytölle sijaa. Sukelteltu, puunailu, altaassa kelluminen ja saunominen sujuivat aivan luontevasti, kuten Uimastadionilla konsanaan, mutta ilman sitä uimapukua. Saunaosastolla olisi myös voinut ottaa kasvonaamiota ja kokovartalorapsuttelua, mutta koin saaneeni kaiken toivomani ja hieman enemmänkin jo ”kuivatiloissa”.
Kaiken tämän lisäksi ja avulla on Kiina avautunut taas pykälän enemmän, ja voin sanoa pitäväni maasta päivä päivältä enemmän. Monta juttua ja kuvaa vielä varastossa. Shanghai taitaa tarvita vielä toisen päivityksen huomenissa.
Pikavuorolaisille infona: Lähtö klo 10.00 Captain hostellin edestä. Seuraavat kaksi taivalta ovat todelliset pikataipaleet, nimittäin matka kulkee satojen kilometrien tuntivauhdilla aina Pekingiin asti. Tiedättekö millä?
Mirka on päässyt tutustumaan kiinalaisen lääketieteen hoitoon jota kutsutaan nimellä Gua Sha. Englanninkielinen vastine on scraping therapy. Nuo punoittavat pilkut ovat ihan normaali ihorektio käsittelyn jälkeen ja ovat merkkeinä eriasteisista tukoksista verenkierrossa. Saattaa näytää hurjalta mutta on vaaratonta. Pilkut häviää muutamassa päivässä. http://en.wikipedia.org/wiki/Gua_Sha
Semmoista palautetta (Rantapallon suuntiin), että en pääse edes lukemaan/avaamaan noita ihmisten lähettämiä kommentteja tuolta etusivulta, kun siinä on mainokset edessä joita ei saa edes suljettua. Hyvähän se on, että mainoksia siellä saatte myytyä (ja joku niistä rahaakin saa), mutta pikkaisen meinaa olla hankalaa tää blogin lukeminen nyt tähän väliin, ainakin tuolla blogin etusivulla. 🙁
Luotijunallahan tuolla toisaalla uhkasivat teidän menevä. Kerran matkasin Pekingistä Tiajiniin luotijunalla. Junaa ei käännetty perillä, vaan penkit pyöräytettiin tulosuuntaan. Homma kävi aika nopsasti.
samaa ongelmaa on täälläkin – mainokset haittaa blogin lukemista 🙁 jos niihin saisi edes ruksin millä poistaa ne näkösältä…
Mainokset poistaa tehokkaasti se, kun ette anna sivun ajaa javascriptiä ja/tai käytätte mainostenpoistoon sopivaa selainta.
Firefoxille siis asentamaan:
1) NoScript
2) RequestPolicy
3) AdBlock+ (ja siihen fanboy tai easylist sekä wiltterin lista, miksipä ei myös antisocial)
4) Disconnect (websivu disconnect.me)
Chromium (tai chrome, jos haluaa googlen versiota käyttää):
1) ScriptSafe
2) AdBlock+ (Katso että tulee oikea versio, tekijä adblockplus.org)
3) Disconnect
Lisäksi voi käyttää esim. Nuke Anything Enhanced-lisäosaa,
jolla voi valikoivasti poistaa häiritsevät jutut yksitellen ellei halua tehdä pysyvää muutosta, esim. jossain sivulla missä vain kertaalleen käy.
Samoin cookieiden käsittelyyn ja hylkäämiseen kannattaa perehtyä, niillä kun seurataan koko verkon laajuisesti että missä kuljet ja kohdistetaan mm. mainoksia niiden perusteella – kyllä, myös ällöttävä FB tekee tätä, muuallakin kuin omalla alustallaan.
mm:
BetterPrivacy
Cookie whitelist
On se Jallu vain kova kaveri hankkimaan näitä extrema kokemuksia matkoillaan.
Näin arvelinkin, että Jallu on ollut asialla :-))
en se mina ollut vaan *meitsi*
Teillä on koukuttava blogi! Junista piti etsimäni tietoa, se mut toi tänne, mutta unohduinkin ihan muita juttuja lukeen. Onko siellä muuten näkynyt ratikoita?