Maanantain kansallispuistopäivän jälkeen edessä oli tiistai pikavuoromainen tykityspäivä. Matkasimme päivän aikana noin 500 kilometriä kohti Namibian ja Botswanan välistä rajaa.
Mitä pidemmälle ajoimme, sitä kauemmaksi jäivät länsimaiset vaikutteet. Teiden varsilla alkoi näkyä pieniä pyöreitä puusta rakennettuja majoja, joita reunustivat puiset paaluista tehdyt aidat. Vihreyttä on silmän kantamattomiin. Lehmät, aasit ja vuohet vaeltavat vapaana teiden varsilla ja ihmiset tuijottavat valkonaamoilla täytettyä bussiamme avoimen kummastuneena. Pienissä kylissä värikkäät vaatteet kuivuivat tuulessa, pikkupojat ajoivat kanoja takaa ja naiset kantoivat tavaroita päänsä päällä. Olin jo odottanut milloin alan nähdä enemmän aitoa Afrikkaa.
Ajokissa tunnelma oli hyvä. Kaikki olivat orientoituneet pitkään ajopäivään. Osa pelasi korttia, osa luki ja mielenkiintoisia keskusteluja oli käynnissä. Jotkut ottivat aikaa itselleen sulkemalla musiikilla hälyäänet pois ja katselemalla maisemia. Itsekin keskityin ulos tuijottamiseen ja pohdiskeluun.
Tiistain ajopäivä oli paitsi pitkä myös raskas, eniten varmasti Janille. Ajokissa on keskipäivän auringon aikaan todella kuuma ja hiki valuu paikoillaan istuessa. Ilmastointi toimii paremmin bussin takaosassa, kun taas edessä on ajoittain liikaa lämpöä pohjoisen tytölle. Lisäksi tiet ovat ajoittain kapeita ja möykkyisiä, jotka hidastavat menoa ja vaativat kipparilta keskittymistä.
Tiistaina ajoimme auringonlaskuun ja viimeiset kilometrit olivat hiekkatietä. Kohtuuhintaisen majapaikan löytäminen osoittautui haastavaksi, mutta onnistuimme löytämään Rainbow Lodge- nimisen paikan joen rannalta. Keittiöhenkilökunta oli jo lähetetty kotiin, mutta omistaja piti baaria auki muutaman tunnin. Joen rannassa tähtitaivasta katsellessa ja sammakoita sekä sirkkoja kuunnellessa rentouduimme päivän ajon jälkeen. Luonnosta lähtevä meteli oli käsittämättömän kova enkä muista kuulleeni vastaavaa Borneossa vuonna 2006 viettämieni öiden jälkeen.
Keskiviikkona edessä oli toinen pitkä ja hikinen ajopäivä. Ylitimme kuitenkin rajan Namibian ja Botswanan välisen rajan varsin kivuttomasti. Tälläkään kertaa virkailijat eivät halunneet tutkia tavaroitamme, löivät vain leimat passiin ja toivottivat tervetulleiksi.
Botswanan puolella tiet ovat huonommassa kunnossa. Vaikka ne ovat päällystettyjä, niissä on paljon suuria monttuja. Lisäksi eläimiä on tiellä todella runsaasti. Eläimet ovat ilmeisen tottuneita liikenteeseen, sillä ne eivät välitä ohiajavista kulkuneuvoista ollenkaan. Lehmät ja vuohet hengailevat ajoväylällä porojen tapaan, ja väistävät kun heille sattuu sopimaan –mokomat aasit.
Keskiviikon ajopäivä päättyi iltamyöhällä Maunin kaupunkiin. Olimme perillä vasta pimeän tulon jälkeen eikä meillä ollut majapaikkaa valmiina. Lisähaasteen etsimiselle toi sade (Ajokin pyyhkijät eivät vieläkään toimi) ja pimeys. Aikaisemmin illalla ollut ukkoskuuro oli katkaissut kaupungista sähköt ja ne palautuivat vasta täysin vasta seuraavana aamuna.
Majapaikaksemme valikoitui pienen pakon edessä Sedia Hotel- niminen paikka. Totesin paikan olevan reilusti budjettini ulkopuolella ja päädyin nukkumaan ensimmäisen yöni Ajokissa. Yö oli vähäuninen kuumuuden, kosteuden ja hyttysten takia, mutta veikkaan päätyväni jatkossakin nukkumaan Ajokkiin rahaa säästääkseni.
Torstai kului pakollisia asioita hoitaessa. Ohjelmassa on ollut pyykkihuoltoa, puhelinliittymän hankintaa sekä rahanvaihtoa. Namibian dollarit osoittautuivat haastaviksi vaihdettaviksi. Vasta neljännessä rahanvaihtopaikassa suostuttiin ottamaan niitä vastaan. Ensivaikutelmat Botswanasta ovat kuitenkin erittäin positiiviset. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyileväisiä, eikä valkoisiin suhtauduta kuten Namibiassa tai Etelä-Afrikassa.
Tätä kirjoittaessa luonto tarjoillee uskomatonta valoshowta. Salamat halkovat taivasta ja jyrinä tuntuu rintalastan alla. Rakastan ukkosia ja enkä malta olla tuijottamatta ulos. Ainut miinus on, että sähköt ovat jälleen olleet ilta kahdeksasta asti poikki. Huomenna osa porukasta suuntaa kulkunsa Okavangon suistoalueelle, itseni mukaan lukien. Toivottavasti sähköt palautuvat ennen aamua, jotta saan kameran akun ladattua. Raporttia suistoretkestä seuraa lähipäivinä!
Tänään soi: Madonna – Nothing really matters
__
Pikavuoro has arrived to Botswana! We have had couple of really long driving days. We crossed the broder for Namibia to Botswana on Wednesday. Also this time border crossin was easy: nobody wanted to check out our stuff and that´s more than fine with us.
Days have been very hot. And the roads are not so good. There are potholes size of a tire and lots and lots of sheeps, cows and donkies on the road. Animals don´t mind the traffic at all. They just hang around and eat crass. Daft cows!
We are having a 3 day stop over at Maun. Last night I sleapt in Ajokki. Or at least tried to. Too hot and too many mosquitoes. But I was my first night sleeping in Ajokki and even I didn´t get much sleep, it was nice to listen to rain and the sounds of nature.
Tomorrow I´m heading to Okavango delta with others. I hope to see lots of animals. And I hope that the electricity comes back before morning! I have to charge my camera. Even the light show that´s on right now is amazing, little bit of power would be nice.
Edelleen mielenkiintoista luettavaa. Reportteri osaa asiansa 🙂
Hyvää joulua teille sinne etelään!
Kiitos palautteesta ja mukavaa, että olet viihtynyt juttujen parissa!
Mukavaa joulua myös sinne pohjolaan!
Nyt taidatte olla melkein Afrikan sydänmailla! Kyllä on mielenkiintoista luettavaksi täällä Rukan lumimaisemissa ja kiva nähdä kuvia teistä siellä ja mm tuo Pirkon reppukuva! Ikimuistettavaa Joulua koko porukalle ja halaukset Pirkolle!