Mennyttä ja tulevaa

Tasan kahden viikon kuluttua on Euroopan etapin, ja näillä näkymin Pikavuoron viimeisen pätkän startti. Kippari Laine on jo Turkissa järjestelemässä asioita ja valmistautumassa lähtöön. Seurannan mukaan myös Ajokki on saapunut Aleksandriasta Mersiniin, ja odottaa nyt satama-alueella asioiden etenemistä.

Pikavuoron Afrikan etappi päättyi noin kaksi viikkoa sitten. Tunnelmat päättymisen hetkellä olivat sekavat, samaan aikaan helpottuneet ja surulliset. Päällimmäisenä tunteena oli uskomaton ”me tehtiin se”- fiilis. Samalla oli pakko kysyä itseltään, mitä viimeisen neljän kuukauden aikana oikein tapahtui?

"The greatest pleasure in life is doing things people say you cannot do." -Walter Bagehot
”The greatest pleasure in life is doing things people say you cannot do.” -Walter Bagehot

Matka Afrikan halki oli kaikin puolin mieletön reissu. Ennakko-odotukseni ylittyivät useaan otteeseen ja hämmästeltävää riittää eläkepäiviin saakka. Monta juttua jäi Teille kertomatta ja monta valokuvaa julkaisematta. Ne on tallennettu henkilökohtaiseen muistojen arkistoon, jota saatan jossain tilanteessa raottaa muillekin kuin lähimmille ystävilleni.

Reissu oli rankin, jonka olen koskaan tehnyt. Samalla se on myös paras reissu, jonka olen koskaan tehnyt. Olen erittäin onnellinen siitä, että lähdin tälle matkalle. Opin valtavasti itsestäni ja yleensä ihmisistä, kulttuureista ja maailmasta.

Luonto ja eläimet olivat Afrikan parasta antia.
Luonto ja eläimet olivat Afrikan parasta antia.
Ihmiset tekevät Pikavuoron.
Ihmiset tekevät Pikavuoron.

Nyt kun oma arki on jo lähtenyt rullaamaan, on tullut minun aikani lausua muutama kiitoksen sana, ja siirtää viestikapula seuraavalle reportterille.

Ensimmäisenä haluan kiittää jokaista mukana ollutta. Ihmiset todella tekevät Pikavuoron, niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki mukana olleet ovat koskettaneet toista matkustajaa jollain tavalla. Olemme ihastuneet ja vihastuneet, ystävystyneet ja epäystävystyneet. Tuskin kukaan voi sanoa matkustaneensa Pikavuorolla tuntematta mitään, oli se sitten iloa tai surua, yhteenkuuluvuuden tunnetta tai ulkopuolisuutta. Pikavuoro on muuttanut monen elämän, itseni mukaan lukien. Ilman Pikavuoroa ja sen kautta elämääni tulleita ihmisiä maailma olisi paljon värittömämpi ja tylsempi paikka.

Kiitokset myös Teille, jotka olette kanssamme nojatuoleistanne käsin matkanneet, blogia lukeneet ja kommentoineet. Maailmalla matkaajalle on tärkeää tietää, että kotona seurataan ja kaivataan. Kirjoittajalle taas tärkeintä on tietää, että tekstiä luetaan ja sanat herättävät tunteita.

Haluan kiittää lisäksi Rantapalloa luottamuksesta ja mahdollisuudesta. Kiitokset myös Turkish Airlinesille hyvästä ja ripeästä palvelusta niin maalla kuin ilmassakin.

Kiitos Jenna, Ville, Tuomas ja Jussi. Olette upeita persoonia ja olen ikuisesti iloinen, että sain matkata teidän kanssanne. Suurimmat kiitokset menevät kuitenkin Janille turvallisista kilometreistä ja siitä, että pyysit mukaan. Olet mieletön tyyppi, tuuliviirin kuulalaakeri, ja olet vaikuttanut useamman ihmisen elämään kuin pystyt koskaan edes aavistamaan.

kiitoksetkap

Ensimmäisestä etapista asti mukana ollut Tomi Tölli toimii Pikavuoron viimeisen etapin reportterina.
Ensimmäisestä etapista asti mukana ollut Tomi Tölli toimii Pikavuoron viimeisen etapin reportterina.

Vaikka minä esitän kiitokseni nyt, muistakaa, ettei seikkailu suinkaan ole päättynyt! Sunnuntaina 5.4.2015 Pikavuoro lähtee etenemään Istanbulista kohti pohjoista. Matkalta läpi keväisen Euroopan aina Salon torille saakka raportoi kokenut pikavuorolainen ja Havaintoja matkan varrelta– blogista tuttu Tomi Tölli. Joten pysykää mukana! Torilla tavataan!

Tänään soi: Atomirotta – Hima taas

__

The present and the future

It has been about two weeks since African Pikavuoro came to an end. And in two weeks Pikavuoro’s European journey will start. Jani is already in Turkey getting ready for the trip. Ajokki also arrived to Mersin from Alexsandria and is waiting at the harbour.

When we arrived to Alexsandria two weeks ago, we had very mixed feelings. We were happy and sad, and also relieved that the journey was over. The strongest feeling was ”WE DID IT”, but we also had to ask ourselves ”What just happened?”.

Only thing that I can say is that this was the hardest trip I have ever made. But it was also The Best Trip I have ever made. Many stories and pictures remained untold for the public. Maybe I’ll tell about those later. Or maybe some of them are meant to live only in memories.

The time has come for me to say THANK YOU for all of you who read and commented the blog. It’s been a pleasure to tell You about our journey. I also want to thank everyone on board. Together we made the trip! Special thanks goes to Jenna, Ville, Tuomas and Jussi. You guys are great and without you this trip would have not been the same.

And Jani. Thank you for all the safe days on the road. You are amazing guy and you and Pikavuoro has changed many life’s, including mine. You have touched more people than you can ever imagine.

Big thanks also to Rantapallo and Turkish Airlines.

And remember, even I’m saying thank you’s and good bye to you now, The ADVENTURE IS NOT OVER YET! In two weeks Ajokki will hit the road again from Istanbul all the way to Finland and Salo, from where the first Pikavuoro started 4 years ago. One of the original passengers, Mr. Tomi Tölli will keep You posted from Europe.

So enjoy the last ride, I bet it will be full of adventures too! See you at Salo on First of May!

  1. Suurkiitokset myös sinulle. On ollut hienoa lukea ja melkein kuulla ja haistaakin millaista reissulla on ollut. Näkemistä ja lisää kuvittelemista on auttanut upea kuvakavalkadi. Aivan kuin olis itse ollut kärpäsenä mukana ilman vaikeuksia, vaaroista puhumattakaan. Hyvää jatkoa, eiköhän tavata torilla!

  2. Suurkiitokset Pikavuoro-matkasta. Olen alusta asti seurannut matkaanne ja on ollut todella mielenkiintoisia tarinoita ja tapahtumia. Nostan hattua Janille ja Anulle kiitos upeasta blogista. Hyvää jatkoa kaikille!

  3. Kiitokset ihmisille olette tehneet upean pikavuoron jota on ollut kiva seurata siitä asti kun 2011 lähdittä matkaan.Kiitokset myös kipparille jotta matka sujuu turvallisesti ja saavutta vapuksi suomeen. Salon torilla tavataan.

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy