Moskovan valot

Aggregaatin toimintaa testattiin huoltoaseman pihalla. Ainakin kahvit saadaan keitettyä, jos bussi kosahtaa arolle.

Ajon kannalta tiistai ei ollut kovin suuri menestys. Ajotunteihin suhteuttuna kilometrejä kertyi erittäin vähän. Onneksi bussissa riittää ruokaa, lämpöä ja hyväksi havaittua Diplomat-vodkaa. Tarkoituksena oli päästä illaksi lähelle Moskovaa, mutta päivän mittaan suunnitelmat menivät uusiksi.

Pietarissa kului pienten harharetkien ja tarvittavien ruoka- ja juomasantausten seurauksena huomattavasti enemmän aikaa, kuin oli ajateltu. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi, ja jos ihan rehellisiä ollaan, kovin tarkkoja ne eivät olleet alunperinkään.

Myös yhdet juoksubensat tuli otettua paikalliselta Nesteeltä, minkä vuoksi oli kertaalleen palattava omia reittejä. Onneksi henkilökunta suhtautui suomalaisten urpoiluun huumorilla.

Yöpaikka löytyi Valdayn kaupungin lähellä sijaitsevalta rekkamiesten ruokapaikalta. Pysähdyimme Jolki Palki -ravintolaan syömään, mutta pienen neuvottelun jälkeen paikan omistaja Nikolai antoi meidän yöpyä ravintolan yläkerrassa. Maksutta. Venäläiset ovat vieraanvaraista kansaa.

Oli myös syytä juhlaan, sillä matkan kuopus Jesse täytti tänään 24 vuotta. Yöpaikan vastapainoksi Jolki Palkin myynti todennäköisesti moninkertaistui, erityisesti juomien osalta.

Jolki Palki -ravintolan omistaja Nikolai tarjosi yläkerrasta yösijan maanantain ja tiistain välisenä yönä.
Birthday boy Jesse ja kakku.
Aamiaistunnelmaa Jolki Palkissa.

Lähdimme illan rillutteluista huolimatta kohti Moskovaa jo kuuden jälkeen aamulla.

Bussi jätettiin iltapäivästä Rjazanskij Prospektiin Moskovan laitamille, mistä jatkettiin metrolla keskustaan. Mikko piti pikakierroksen keskustan nähtävyyksillä. Punaisen torin ja Maneesin ympäristössä oli valehtelematta satoja miliisejä ja Omon-erikoisjoukkojen miehiä. Alueella oli venäläismedian mukaan pidätetty tänään 50-100 uusnatsia, joilla oli ilmeisesti suunnitelmissa toistaa muutaman viikon takaiset hulinat. Keskustassa oli kuitenkin kaikinpuolin rauhallista.

Jatkamme keskiyön jälkeen jälleen ajamaan, sillä Venäjän osuuden aikana on kymmenen päivän viisumin vuoksi hieman kireä aikataulu. Kazakstanin rajalle oli syytä päästä ajoissa siltä varalta, että siellä kestää leimailla papereita oikeisiin kohtiin.

Pyydän pientä kärsivällisyyttä blogin päivityksen suhteen. Eilen illalla ei ollut mahdollisuutta päästä nettiin, ja tänäänkin aikataulu on ollut päivityksien suhteen vaikea. Toimiva WLAN-yhteys löytyi lopulta McDonald’sista. Autossa ei siis ole satelliittinettiä eikä 3G-verkko toimisi enää Samarassa, joten sellaistakaan emme nähneet tarpeelliseksi hankkia. Nettiin pääsy muuttuu siis koko ajan haastavammaksi, kun Moskova jää taakse.

Päivityksiä kannattaa kuitenkin odottaa vähintään joka toinen päivä. Joskus luvassa saattaa olla pelkkiä kuvia tai videoita, katsotaan nyt, mitä mieleen juolahtaa.

Matka on siis startannut ilman suurempia ongelmia, vaikka kilometrejä onkin ehkä vilissyt Ajokin alla turhan vähän.

Tästä mennään, eteenpäin.

Reilu kakskymppinen ja vajaa kaksviitonen Punaisella torilla.
Kulttuurikierrokselle osallistuneet pakollisessa poseerauksessa.
Jani sai Tuomakselta kuskin tehtävien vaatiman hatun.
  1. Olisi mielenkiintoista saada väliaikatietoja ajetuista kilometrimääristä. Olette rohkeaa porukkaa, kun tuommoiselle reissulle läksitte. Mutta näin täytyykin, on sitten mitä kiikkustuolissa vanhana muistelee! Eikös? Turvallista matkaa eteenpäin! Seuraan kiinnostuneena matkanne etenemistä!

  2. Hienoa matkantekoa, kadehdittavaa olemista ja elämistä. Kärvistelen netin parissa vaan ja seuraan mielenkiinnolla matkaanne. Hauska sattuma, että tuossa samaisessa pikkuravintelissa kävin viimeksi ollessani Venäjällä, syömässä paikallista kansallisruokaa ja juomassa paikallista olutta. Kovasti olivat ystävällisiä suomalaisten palvelussa.

    Toivon todella teidän matkanne menevän edelleenkin hyvin ja ottakaa sitä lientä varoen – ettei tuu paha olo matkalla.

    KuljettajaJanille tsemppiä kuin myös apukuljettajalle. Muistakaa vaihtaa ajoissa kuskia, ainakin ennen kuin nukkumatti heittelee hiekkaa silmiin.

    Kyllä toi matka olisi varmaankin mielenkiintoista tehdä moottoripyörälläkin, mutta ken uskaltaa …?

    eija

  3. No lopultakin jotakin uutisia teiltä ihan iteltänne sieltä. Kiva lukea ja katella kuvia. Mutta älkääs lupailko sellasia mistä ette voi olla varmoja, siis jotta päivityksiä tulis vähintää joka toinen päivä. Alku ei siihen lupaillu hyvää. Ja muutenkin, ei kannnata luvata kun ei voi olla varma. Ollaan nähkäätten uteliaita täällä päässä ja tarkkoja… 🙂

    Kaikkea hyvää koko porukalle matkallanne etiäppäin!!!!!

  4. Heips!

    Hyvä että matkanne on sujunut jotakuinkin rattoisasti. Hyvä että teillä on agregaatti mukana. Toivottavasti kyllin tehokas, jotta hätätilanteessa voi startata vaikka bussin käyntiin. Kaikenlaistahan voi sattua matkalla. Fiksua myös mennä Moskovaan metrolla ja jättää auto kaupungin ulkopuolelle. Kokemuksesta voin sanoa ettei aina edes maksullinen vartioitu parkki ole turvallinen, joten huomio myös siihen seikkaan. Paksusti onnea toivotellen tuleviille koitoksille!

  5. tosi upea kokemus on teille tämä matka!! jos en olisi perhettä perustanut niin nuorena,olisin varmasti itsekin siinä bussissa tällä hetkellä,sen verran seikkailijaa löytyy minusta!! viettäkääpä siis hieno ja erittäin kadehdittava reissu ja serkkupojalle nostan hattua…mahtavaa Jesse,että uskaltauduit mukaan tuollaiselle reissulle..on varmasti sellainen reissu,jota muistelee vielä kiikkustuolissakin vanhainkodissa ja on ainakin jotain mitä kertoa tuleville lapsillekin ja aivan varmaa on että tuota reissua et koskaan unohda! onnea tuleville kilometreille!! 🙂

  6. Hienoa että saitte mukavan vastaanoton Venäjällä, varsinkin Jolki Palkissa. Varmasti matkaan sisältyy tosi hienoja juttuja, saattaapi tulla myös tosi huonoja juttuja, mutta varmaankin suurin osa on siltä väliltä. Kaiken kaikkiaan tulee varmasti olemaan aikamoinen seikkailu teille, joskin tosin osa matkasta voi olla uuvuttavaa, mutta uskon, että ne huiput tulevat jäämään päälimmäisiksi mieleen. Hyvää jatkoa! Niin, ja onnittelut synttärisankari-Jesselle! P.S. Luetteko näitä meidän viestejä?

  7. Raatalan mettäkulmalta terveiset. Tosi hienoja kuvia ja iloista tunnelmaa. Vieraanvaraisuudesta saatte varmasti nauttia myöhemminkin, sen verran paljon on tullut kyselyjä ympäri maapalloa. Jatkakaa samaan malliin. Toivottavasti ette joudu mihinkään tulva-alueelle. <3 Reino & Aila

    1. Todella hienoa, että karttaa ei tarvitse jatkossa ja matkan edetessä pidemmälle selailla paljoa edes takaisin.

      Aikaleimat olisi kartassa hyvät, tai ainakin päivämäärät, jotta hieman tietää matkan nopeutta.

      Olen kuullut puhuttavan kilpailusta kilometrien suhteen… onkohan silloin liian pieni marginaali, jos kilometrit näkyvät kartalla valmiiksi?

  8. Voi olla paljon parempi tie,jos jatkaa Samarasta -Ufa-Celjabinsk-Kurgan ja Kasakin puolelle Petropavlovskiin.
    Uralskin kautta steppiä,eikä tähän vuodenaikaan mitään herkkua.

  9. Hienoa että reissu on lähtenyt hyvin käyntiin! Olisi mielenkiintoista lukea matkustajista pienet henkilökuvat ja motiivit reissuun lähtöön yms. jotta saisi vähän enemmän otetta siitä, minkälainen poppoo reissuun oikein lähti. Ja toki myös itse bussin esittelyä odotan suuresti!

    1. Jeps.. Syvyttää henkilöihin lisää kirjoittamalla heistä pikku juttu. Tolla vauhdillahan Venäjän viisumista jää 6 pv käyttämättä. Pakkasta näyttäisi riittävän läpi Kazanien ja melkein koko Kiinan.

  10. Turvallista matkaa, o303 Mersu ja Ajokki Royal ovat ihan hyvä yhdistelmä tehdä matkaa erämaassakin! Terveisin kyseisillä laitteilla paljon töitä tehnyt! : )

  11. Kiitos päivityksestä Ja onnea Jesselle! Olipa ihanaa lukea noin vieraavaraisesta ravintolanpitäjästä. Suomalaisilla on valitettavasti vähän negatiivinen kuva venäläisistä, ja toivonkin, että moni huomaisi tätä reissua seuratessa miten ystävällisiä ihmisiä on maailmalla puolellaan, eivätkä kaikki ole matkailijoita huijaamassa. 🙂

    Täällä ainakin jaksellaan blogipäivityksiä odotella. Olen vähän myötähäpeisin mielin seurannut miten kärkkäästi täällä jotkut vaativat päivityksiä. Ja jos reportteri sanoo, että tarkoituksena on päivttää noin joka toinen päivä, niin sehän ei ole tietenkään mikään varmuutta tarkoittava lupaus niin kuin täällä joku asian tulkitsi. Kyllä luulisi kaikkien ymmärtävän millaiset olosuhteet tuon reissun aikana on. Itse ilmoitin perheelleni kuulumisistani vasta Aasian reissun jälkeen, koska mukana ei ollut omaa läppäriä, puhelinta eikä niissä pienissä kylissä joissa vierailimme ollut monesti nettikahviloita. Eli kärsivällisyyttä ihmiset ! 🙂

    Minustakin olisi mielenkiintoista lukea jossain vaiheessa bussin matkustajista joitain perustietoja, sekä bussin sisältöä olisi myös kiva nähdä enemmän. Hyvää matkan jatkoa täältä Oulusta!

    1. Tässä suora lainaus ylläolevasta blogista: ”Päivityksiä kannattaa kuitenkin odottaa vähintään joka toinen päivä.” Siinä ei reportteri sano, että tarkotuksena olis päivittää noin joka toinen päivä – kuten sinä ton asian lievensit. Eli ei täällä kukaan ole vaatinut mitään muuta kuin sieltä on luvanneet.

      Tottakai jokainen järkevä osaa ajatella, että siellä on vaativat olosuhteet, joista ei nii vaan joka käänteessä päivitellä blogia. Mutta eipä pitäisi silloin mitään lupaillakkaan. Joku tossa kirjottikin että varmaan siellä voi bussissa vähitellen blogia kirjotella ja sitte kun nettiin pääsee niin voi samantien blogin viskata tänne. Kyllä nyt on Pikavuororeportteri Terolla näytön paikka toimittaja-ansioidensa suhteen.

      Nimenomaan bussimatkojen aikana voi kirjotella kuulumisia, mitä bussissa tapahtuu, millaset on fiilikset ja odotukset, mitä on tapahtunut edellisessä pysähtymispaikassa yms. Mun mielestä ei kannattais pysähtymispaikoissa aikaa tuhlata kirjotteluun vaan sillon olis syytä nauttia paikallisesta elämästä. Kyllä se koneelle tallennettu teksti säilyy koneella vaikkei nettiin sitä pääse heti laittamaankaan.

      Sellasta vaihtoehtoa on monet ehdottanu, että jos ja kun ainakin jotkut matkalaiset sieltä joka tapauksessa sillon tällön ovat yhteyksissä läheisiinsä täällä Suomessa, niin eikö nää läheiset sitte ystävällisesti vois kertoa kuulumisia eteenpäin tänne meille kaikille. Ja ilolla voidaan todeta, että tämä toivomus on jo otettu huomioon.

      Summa summarum: kärsivällisyyttä myös kommentoijien arvosteluun, kiitos!

    2. Näin itseänsä esittelee Pikavuororeportteri Tero:
      ”Olen 24-vuotias toimittaja ja AMK-tutkintoa viimeistelevä journalismin opiskelija. … En myöskään aio hukata ainutlaatuista mahdollisuutta tehdä matkan varrella toimittajan töitä. Uskon, että blogin lukijoita kiinnostaa paitsi tapahtumien, hajujen ja makujen raportointi, myös tarinat reitin varrelle sattuvien paikkojen ja ihmisten takana.”

  12. K I I T O S päivityksestä. Seuraan niin mielenkiinnolla matkaanne, että täytyy monta kertaa päivässä käydä kattomassa missä meette. Oli kiva saada myös kuvia. Hyvää matkan jatkoa Tampereelta!

  13. Hei,

    tosiaan joutessanne (?) jokainen voisi kirjoittaa itsestään pienen esittelyn ja näpsäätte kuvankin mukaan – lisäätte sitten kerralla tai laitatte tuonne reissun esittelysivuille. Sellaiset seikat kiinnostaa esim. nimi ja ikä, miksi lähti reissuun, mitä on aikaisemmin tehnyt (matkustelut) ja jos ihan kaikkea ei halua maailmalle kailottaa, niin voittehan te koota listaa jossa anonyymisti vaikka ”Mies (ikä) ja mitä hakee reissulta ja mitä on suunnitelmissa kun olette perillä…”

    Iloista seikkailua, täällä me seuraillaan teidän reissua! hieman kateellisena 🙂

  14. Bblogikirjoitusten väliaikoina olis kiva saada vaikka tekstiviestipäivityksiä kulloisestakin tilanteesta ja tunnelmasta. Eri foorumeita ja tätä kommentointia kun seuraa niin tuntuu meitä innokkaita matkan nojatuoliseuraajia olevan tosi paljon. Ehkä reportterin (maksettuna tiedottajana matkalla) tehtäviin voisi tämmönenkin kuulua…….tai sitten jotkut matkustajat joutessaan jos lähettäisivät tekstarin vaikka joillekulle tutulle, joka päivittäis tänne kommentteihin

  15. Etenevät vähitellen alueelle, jossa matkapuhelinverkon olemassaolo tai ainakin toiminta voi olla mitä sattuu, joten ei kannata hätäillä, jos näyttää, ettei kuulu mitään, eikä liiku mihinkään.

    Ymmärtääkseni GPS-paikantimen koordinaatitkin tulevat bussista puhelinverkon kautta tuolle Mastercomille, joka pläjäyttää ne Googlen kartalle, vai miten se väli toimiii?

    Pidetään peukkuja, että jos ongelmia tulee, niin ne tulevat paikassa, jossa jonkilaiset tietoliikenneyhteydet toimivat. Muistaakseni Telia-Sonera on värkännyt 3G-verkkoa ainakin Almatyyn(ent. Alma-Ata), joten eiköhän sieltä jostakin löydy nopeaakin yhteyttä.

    1. Hei
      Puhelinverkko ei onneksi vaikuta bussin seuraamiseen, siirrämme paikkatiedon sateenliitin välityksellä. Siinäkin katkokset mahdollisia, mutta laite tallentaa kuljetun reitin ja lähettää sen yhteyden palattua. Alueilla jossa kattava puhelinverkko käytämme normaalisti sitä.

      Mastercom
      Jari

    2. Mielestäni GPS on yhteydessä satelliittiin. Mitenkä laivojen sijaintitiedot saadaan mereltä, tuleeko ne satelliittien vai rannikolla olevien asemien kautta. Joku varmaan tietää tämän asian. Eikä Venäjällä ole pääteillä toimivaa verkkoa.

  16. Kiitoksia tiekstista ja kuvista.Taitaa blogia seurata ihmisia ympari maailmaa ja ainakin taalla Ao Nangissa suomalaisturistit seuraavat teidan matkaa,joten voi vain kuvitella miten asian laita on kotosuomessa
    Mahtava tempaus,tsemppia kaikille. ps Jesse,olit ihan ittes nakonen kakkukuvassa,onnea

  17. Loistava tempaus, olisin varmaan lähtenyt itsekin jos elämäntilanne sallisi…!!
    Karttaa seuratessani tosin hieman ihmetyttää miksi bussi on ollut pysähdyksissä koko päivän. Tuskinpa tuohon kohtaan ainakaan nähtävyyksien vuoksi on jumiuduttu.
    Toivotaan nyt joka tapauksessa ettei mitään ylitsepääsemätöntä estettä ole ja että matka pääsee pian taas jatkumaan. Jos jollakulla on tietoa viivästyksen syystä, niin laittakaa ihmeessä tiedot tänne, varmaankin muitakin kiinnostaa.
    Tsemppiä ja ikimuistoista matkaa! 🙂

  18. Sain tänään iltapäivällä tiedon, että ovat ajaneet koko viime yön, ja löytäneet sitten arolta sopivan motellin, jossa ilmeisesti nyt sitten lepäilevät. Internettiä ei tiettävästi motellilla ole, motellin respassa eivät olleet kuulemma tuntuneet ymmärtävän koko netin käsitettä… Joten hiljaista voi olla nyt jonkin aikaa blogin päivityksen suhteen. 🙂 Kärsivällisyyttä siis jälleen toivotaan.

  19. Tämä voittaa tositeeveet!
    Jos nettiä ei ole saatavilla niin olisiko mahdollista saada esim puhelinraportteja tallennettua ja joku Suomessa laittaisi ne nettiin kuunneltaviksi?

    1. Reissaajien on luultavasti säästettävä kännyjen akkua. Kentätkin voivat olla huonoja paikoitellen. Soittaminen ei ole sieltä halpaa. He eivät ole reissussa Suomessa, jossa myöskin saattaa olla kuulumattomia paikkoja.

  20. Onnea vain matkaan.Olette epäilemättä huikaisevan rohkealla matkalla ja varmasti sellaisella,jolle vuosittan ei kukaan lähde.Mutta elämän kuvakirjaan saatte aikaiseksi sivuja,jotka eivät koskaan unohdu..Luemme meistä jokainen henkeä pidätellen kuvausta ,kuinka matka sujuu.Sattuneet kommelluksen,iloiset ja surulliset tapahtumat,sään ja maisemien kuvaukset hivelevät tietysti meitä,joilla ei ole tilaisuutta olla mukana..Kuvaukset tapaamistanne ihmisistä,kuvat reitin varrelta,mitä uskallamme enää muuta odottaa.No,yllätyksia tietenkin,niitä joita ei ollut matkasuunitelmissa,ei kartoissa,ei kansissa.,joita ei pitänyt gtulla,eikä sattua koko maatkalla.Jään kämmenet märkänä odottamaan sananmukaisesti,mitä tuleman pitää-

  21. Kännyköistä ja kuuluvuudesta ja kentistä sen verran, että minun kokemukseni mukaan nykyisin maapallon lähes joka kolkassa aina Brasilian valtavia suoalueita myöten saa kätevästi yhteyden tavallisilla matkapuhelimilla. On oikeasti ollut melkoisen hämmästyttävää, että tosiaan puhelimet toimivat jopa siellä missä viimeiseksi luulisi sen olevan mahdollista. Uskoisin, että tekstiviestit ja puhelut siis tulevat läpi tämän bussimatkan varrelta lähestulkoon alusta loppuun.
    Käsittääkseni bussissa on myös ajon aikana mahdollisuus ladata puhelimia ja akkuja ts siellä on siihen soveltuvat pistorasiat ym. Ja kannettavan käyttö lienee samaten tällä periaatteella mahdollista. Ainoa pulma tosiaan voi olla nettiyhteyksien saaminen keskellä peltoa ja aroa ja maaseutua. 🙂

  22. Me täällä Salossa ainakin kovasti odotamme ensi sunnuntain Salon Seudun Sanomia, ovat luvanneet jutun joka sunnuntai-lehteen koko matkan ajan. Toivottavasti niistä löytyy kuvia ym. Hyvää palvelua on kyllä ollut tämä reissussa olijoidenkin juttu- ja kuvapalvelu. Luannikasta reissua edelleen. Olemme hengessä mukana. T: Reiska & Aila <3

  23. Moi!

    Luen teidän bloggia joka päivä.
    Katson karttaakin, olette jo kaukana!
    Voisitteko tehdä teidän kuljettajien kuvia.
    Nostan hattua teidän kuljettajille, olen itse bussikuski.
    Terveisin tapsa.

  24. Tulipahan vaan mieleen kun kattelin tota tähän mennessä Venäjän mailla kolmessa vuorokaudessa kuljettua matkaa – aika mukavaa haipakkaa ovat menneet ja päässeet kivasti etiäppäin. Jotta kunhan Samaraan pääsevät, niin voisi olla hyvä aika pysähtyä vaikka vuorokaudeksi hengähtämään paikalleen, että saisi kuljettajatkin kunnolla rentoutua ja levätä.

  25. Kiitos Jarille Mastercom’ista teknisistä paloista ym.. Moni teknisesti valveutunut seuraaja kaipaa juuri tuollaista nippelitietoa. Anna tulla lisää niin ollaan taas hieman viisaampia. Ei oppi ojaan kaada 🙂

    Olen samaa mieltä monen muun kanssa, että olisi upeata saada henkilöprofiileja matkaajista – tietysti heidän ehdoillaan. Eihän kaikki halua kailottaa omista asioistaan,mutta joukossa saattaa olla joku jonku elämänvaiheita olis mukava tutustua hieman lähemmin.
    Lassi’n vaiheista jo tiedämmekin jotain alustavaa ja jos miehessä on ”munaa” niin siitä saattaisi saada aikaiseksi laajemmankin juttukokonaisuuden.
    Kaikkiahan meitä kiinnostaa toisten ihmisten asiat, varsinkin jos heillä menee huonosti 😀
    Värikkäiden persoonoiden elämänvaiheiden seuranta antaa jotain muuta ajateltavaa masentavina aikoina. Hyvää ja halpaa terapiaa 🙂

  26. Onpas jännää, että reitille osuu tuo Baikonurin avaruuskeskus Kazakstanissa . Toivottavasti ehtisivät lyhyesti pyörähtää keskuksen nurkilla. Vau.
    -Niin ja hieno homma että kartta päivittyy nyt siihen kohtaan, jossa bussi tällä hetkellä on menossa, ei tarvitse selailla ja tähtäillä karttaa niin paljon kuin aiemmin.

    Toivotaan, että Samarasta löytyy paikka, jossa olisi nettiyhteys, niin saataisiin taas tarkempaa raporttia ! Jos saan viestiä matkan varrelta, niin koitan kantaa korteni kekoon ja informoida matkalaisten kuulumisista tännekin, tarvittaessa.

    Tänään näköjään bussi on lähtenyt jo varhain aamulla liikkeelle tuolta peltojen keskeltä. 🙂 Toivotaan onnekasta matkapäivää, ja toivotaan että Kasakkien haasteellinen rajan ylitys jatkossa sujuu edes kohtuu sulavasti…

    1. Tekstiviestin lähettäminen ei maksa juuri mitään lähettää sen mistä tahansa päin maailmaa. Kyllähän tossa blogihommassa on enemmän kyse harrastelijamaisuudesta kuin yhteysongelmista. Matkablogi tehdään yleensä joka päivältä, jossa ilmoitetaan km, ympäristö, tekniikka, oma vointi etc… Ja jos yhteydet ei just silloin pelaa, lähetetään monen päivän blogi kerralla sieltä missä yhteydet toimivat.

  27. Jeps, tekstareiden lähettämisessä ei varmaankaan ole suuria ongelmia. Komppaan bobbyä tuossa, että kiva jos esim. sitten kerralla tulisi monen päivän päivitykset blogiin (kultakin päivältä oma tarinansa), jos ei vaikka viikkoon pääse nettiin. 🙂

  28. Vai että ryhtiä? Kyllä reportteri varmaan parhaansa tekee. Uskomatonta valitusta täällä. Hankkikaa ihmiset oma elämä, ettei tarvitse jokainen minuutti hinkua niitä päivityksiä. Kyllä niitä sitten tulee kun tulee. Ainakin kaikissa minun lukemissani matkablogeissa uusia postauksia tulee 2-4 päivän välein, mikä on aivan sopiva tahti. Malttamattomimmat voivat ottaa palvelun, joka ilmoittaa teille heti kun uusi blogiteksi on lisätty, ettei tarvitse olla koko ajan itse vahtimassa josko niitä päivityksiä olisi tullut. Missä on ihmisten kärsivällisyys ja käytöstavat…

    Kiitos omalta osaltani oryxille tiedon välitksestä ja Jarille mastercom-päivityksistä! 🙂

    1. Tunnelmia voisi tietysti kirjoitella pitkin matkaa, ja lähettää nettiin sitten kun yhteys saadaan. Tällä tavalla saavat lukijat hyvin kuvan matkan etenemisestä. Onnistuisiko?

      Mielenkiintoista seurata ”edesottamuksianne”. Toivotan teille onnea ja turvallista matkaa!

      1. Terve kritiikki ei ole tietääkseni sitä, että vihjaillaan työntekijän juovan herkeämättä alkoholia ja että hän olisi jotenkin mokannut työtehtävänsä. Terve kritiikki osataan ilmaista asiallisesti ilman ilkeyksiä ja epäasiallisia vihjauksia.

        1. Kukaan ei ole vihjannut jatkuvasta alkoholin käytöstä, tai työtehtävien mokaamisesta. On vai haluttu muistuttaa pilke silmäkulmassa työtehtävien suorittamisesta. Täällä on kymmeniä ellei satoja, jotka malttamattomina odottavat raporttia Venäjältä. Kritiikkiä pitää antaa, jos siihen on aihetta. Tosikkomaisella suhtautumisella mukavastakin blogista tulee tylsä.

          1. Lasse Kovanen says: ”Reportteri taitaa nauttia Vodkasta ja maisemista. Ei taida tästä blogista tulla referenssiä pojalle.”

            Minusta tuo kommentti ei kuitenkaan antanut ymmärtää, että kyseessä oli huumoria, ainakaan tuo viimeinen lause. Esim. silmänisku-hymiö olisi ehkäissyt täällä syntynyttä epäselvyyttä. 🙂
            Olen samaa mieltä, että rakentava kritiikki on aina hyväksi ja tosikkomaista blogia en todellakaan toivo, enkä usko että sellaista on tulossakaan. Huumorilla bussin matkustajat ja kuski selviävät varmasti matkan aikana mahdollisesti syntyvistä vastoinkäymisistäkin!

  29. Eilisistä kuulumisten päivityksistä vielä tarkennusta sen verran, että Venäjällä matkalaisten ongelmana ovat olleet myös tiukasti säädellyt ajoajat bussiliikenteessä. Esim. 12 h saa bussia ajaa, ja sitten on pakko pitää 9 h tauko, jona aikana bussia ei saa siirtää metriäkään.

    Lisäksi sellaista, että on kuulemma paljon kuvia ja tekstiä valmiina reportterilla, ja aikoo laittaa ne nettiin heti kun mahdollista. Toivotaan, että Samarassa on siis yhteydet.

  30. Ei täällä mitään mahdottomuuksia ole vaadittukaan. Yhdyn täysin tähän bobbyn kommentointiin:
    ”Kyllähän tossa blogihommassa on enemmän kyse harrastelijamaisuudesta kuin yhteysongelmista. Matkablogi tehdään yleensä joka päivältä, jossa ilmoitetaan km, ympäristö, tekniikka, oma vointi etc… Ja jos yhteydet ei just silloin pelaa, lähetetään monen päivän blogi kerralla sieltä missä yhteydet toimivat.”
    It is simple as that!

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy