Pikavuoro ja pikaremonttia

 

Pikavuoro on polkaistu käyntiin. Taas mennään 🙂 Viime kerrasta onkin sitten aikaa. Nimittäin Ajokin seikkailut saivat päätöksen 1. toukokuuta 2015. Silloin nämä reissut piti tulla tiensä päähän, mutta nyt voi todeta että toisin kuitenkin kävi.

Tällä kertaa siis seikkaillaan Irlannissa. ”Pääseekö tällä Saloon?” Ryanairin kippari tuli kysymään kun odottelin ryhmää lentokentällä. ”Onko tämä se bussi mikä on seikkaillut Aasiassa” jne.

Hetkeä myöhemmin asteli jo uudet ja vanhat Pikavuorolaiset bussiin. Ja matka pyörähti alkuun.

Virallinen startti tapahtui kuitenkin Irlannin pääkaupungista Dublinista 12.10 klo 12.00. Matka alkoi hienosti kunnes reilun tunnin ajon jälkeen tuli ongelmia. Menitin Ajokin ilmanpaineen ja ohjasin rouvan moottoritien varteen. Tilanne veti vakavaksi; oliko tämä tässä tällä kertaa? Varoituskolmio moottoritien varteen ja selvitystyö alkoi. Vika löytyi pienen purkuoperaation jälkeen ilmanpainejärjestelmästä.

Mietitte varmaan kotona että mikä ilmanpaine. Mikä se on? Lyhyesti kerrottuna. Jarrut, kytkin, jousitus jne. toimivat linja-autossa ilmanpaineella. Käytännössä ilman painetta ei voi ajaa.

Saatiin lopulta Ajokin vuoto korjattua ja matka pääsi jatkumaan. Samalla tuli pidettyä lakisääteinen tunnin ajotauko. Kätevää. Pikaremontin jälkeen matka jatkui Kilbegganin -viskitislaamoon ja ensimmäinen yöstoppi tehtiin Atheloneen. Mukava pieni kaupunki minkä läpi virtaa Irlannin pisin joki nineltä Shannon. Ensimmäinen matkapäivä oli lyhyt mutta antoisa 🙂

Irlannin Pikavuorolaiset
Irlannin Pikavuoro 2016
Kilbeggan -viskitislaamo
Kilbeggan -viskitislaamo

IMG_0811

Kuskille kaakoa ja matkustajille jotain muuta.
Kuskille kaakoa ja matkustajille jotain muuta.
IMG_0820
Irlannin vanhin pubi Athlonessa. Ainakin kyltin mukaan.

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy