Tervehdys uudelta Pikavuororeportterilta!

Koska bussikuskin penaalista alkavat kynät olla loppu, on aika jälleen siirtää viestikapula eteenpäin. Tartun siihen innolla noustessani kolmannen kerran Ajokki Royalin kyytiin, tällä kertaa reportterin roolissa. Aloitan kirjurin pestini 2.9 alkavalla entisen itäblokin maihin suuntautuvalla reissulla, josta jatkamme suoraan seuraavalle etapille kohti entisen Jugoslavian aluetta.

Sain ensikosketukseni Ajokkiin ja Pikavuoroilun ihmeellisen maailmaan vuonna 2011 ollessamme ystäväni kanssa reppureissulla Kaakkois-Aasiassa. Olimme saapuneet Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin, ja rättiväsyneinä kahdeksan tunnin kuoppaisen bussimatkan ja yön pikkutunneille venyneen, jo epätoivoksi kääntyneen majapaikan metsästyksen jälkeen näkemämme Suomi Baarin kyltti sekä houkutteli että nauratti yliväsyneitä matkalaisia. Samoihin aikoihin Pikavuoro Bangkokiin oli juuri päättynyt, ja myös sen kolmihenkiseksi kutistunut retkue oli päätynyt samaan majataloon tuhoamaan sen erikoislaatuisen suomalaisisännän pakastimessaan säilömiä salmareita ja hernekeittoja. Tämäkin ilta päättyi pikavuoromaiseen tapaan ennalta arvaamattomasti, sillä aamulla huomattiin Ajokin akkujen ottaneen yön aikana jalat alleen. Toki Pikavuorokippari Janin kanssa saman kylän kasvatteja kun ollaan, olin kuullut tästä järjettömäksikin nimitetystä bussimatkasta paljon jo aiemmin, mutta luultavasti viimeistään tästä erikoisesta kohtaamisesta ja poikien uskomattomista reissutarinoista alkoi matkakuume, jonka loppua ei ole näkynyt.

Sittemmin olen matkannut Pikavuoron kyydissä sekä Afrikan etapilla että Euroopassa, noin kuukauden kummallakin. Näillä reissuilla on opittu paljon kantapään kautta, selviydytty mitä absurdeimmista tilanteista, opeteltu sekä äärimmäistä kärsivällisyyttä että äkkinäisiä päätöksiä, seilattu tunneskaalaa päästä päähän, nähty unohtumattomia asioita ja ennen kaikkea hönötetty; hönötys on sitä loputonta odottelua, hengailua ja yhdessäoloa, jonka todellisesta luonteesta pääsee perille vain Pikavuoron kyydissä.

Pikavuoroilun lisäksi olen ulkoiluttanut rinkkaani mm. ympäri Meksikoa, Jamaicalla, Marokossa, Gambian ympäristössä, Thaimaassa, Kambodzassa, Vietnamissa, Malesiassa sekä suurimmassa osassa Euroopan maita. Suomessa pidän majaani Salossa ja vapaa-aikaani vietän mieluiten metsäretkillä tai kuvausreissuilla urban exploration-hengessä. Uskon että lasi viiniä, hyvät kirjat ja vielä paremmat ystävät auttavat kaikkiin mahdollisiin ongelmiin ja jos eivät, niin ainahan voi matkustaa.

Tervetuloa mukaan matkalle, olen varma että siitä tulee yhtä ikimuistoinen kuin edeltäjistäänkin!