To 2.4.2015, Göreme (TR)
Mersin jäi vihdoin taakse eilen. Helppoa se ei ollut. Lähtö oli jo lykätty muutamaan kertaan ja bussi oli vihdoin tarkoitus käynnistää tiistaina ja suunnata keula kohti Turkin maanteitä ja lopulta Istanbulia. Toisin kuitenkin kävi, sillä juuri tiistaina koko Turkista hävisivät sähköt lähes koko päiväksi ja näin siis kävi myös Mersinissä. Ilmeisesti joku sähkölaitos oli tippunut pois verkosta, jonka jälkeen käytännössä koko maan sähköverkko oli kaatunut. Tämän takia muun muaassa tieveron maksaminen osoittautui mahdottomaksi. Myös muutama muu sähköistetyssä yhteiskunnassa pikkujutuksi määriteltävä juttu osoittautui sähköttömässä sellaisessa sangen hankalaksi ja aikaa vieväksi. Lopulta oli liian myöhä ja pääosa matkasta olisi pitänyt ajaa pimeässä. Startti siirtyi taas, keskiviikolle.
Mutta vaikeuksien kautta voittoon, kuten sanonta kuuluu. Ajokin tuulilasinpyyhkijöiden moottori saatiin lopulta korjattua ja erilaisissa laivausoperaatioissa vioittunut etupuskuri kiinnitettyä uudelleen, se kun oli aiemmin pysynyt paikallaan lähinnä nippusiteiden avulla. Etuvalot säädettiin ja löysällä olleet huonokuntoiset laturihihnat vaihdettiin. Kuljettajan paikalla ollut erillinen, tupakansytyttimeen kytkettävä pieni tuuletin oli näemmä varastettu laivauksen yhteydessä, joten aimemmin huonosti toiminut ja Afrikassa lopulta kokonaan hajonnut etulasin puhallus piti säätää uudestaan. Ja se säädettiin. Eipä huurru lasi enää kosteallakaan säällä. Mersinin saldo ei siis ollut hullumpi.
Lähdimme siis liikenteeseen lopulta iltapäivällä. Ensimmäinen etappi oli erikoisista maisemistaan tunnettu Kappadokian alue, jossa suuntaismme kaupunkiin nimeltä Göreme. Välillä turismiakin, tiedättehän. Tiet olivat pääsääntöisesti vallan mainiot ja vaikka reitti kulki osin sangen vuoristoisissa maisemissa, ei hankaluuksia ollut. Lumihuippuisia vuoriakin näimme ja sää viileni selvästi. Tiet kuitenkin olivat kuivat ja sulat. Matkaa Merinistä Göremeen kertyi alle 300 kilometriä, mutta myöhäisestä lähdöstä ja matkalla pitämästämme ruokatauosta johtuen olime perillä vasta pimeän laskeuduttua. Myös viimeinen kymmenenkilometrinen vei jonkin verran aikaa, sillä Kappadokian vanhojen kylien pikkukaadut aiheuttivat kuskille – taas kerran – harmaita hiuksia. Onneksi liikennettä ei ollut oikeastaan lainkaan, joten pieni arpominenkaan ei ainakaan suurta kaaosta kyläteillä aiheuttanut.
Tänään siis katseltiin nähtävyyksiä. Kappadokia on kuuluisa omituisista kalliomuodostelmistaan ja niihin rakennetuista asumuksista. Kiintoisia ja kummallisen näköisiä systeemejä, täytyy myöntää. Erityisesti Göremeen illalla sisään ajaessamme rinteeseen rakennettu kaupunki näytti parhaat puolensa. Luolat ja rakennukset oli valaistu sangen vaikuttavasti. Paikallisessa ulkoilmamuseossakin kävimme (liput 20 liiraa/ henkilö). Paljohkosti turisteja ja ankaraa valokuvausta. Jo Istanbulissa kiinnitin huomiota selfie-keppejen suureen määrään ja Göremessäkin tämä trendi oli vahva. Yksi Kappadokian aktiviteeteista ovat kuumailmapallolennot, joita järjestäviä firmoja Göremenkin katukuvassa toden totta oli paljon. Ei ole siten ihme, että ilmapallot ovat näemmä muodostuneet jonkinlaiseksi alueen symboliksi. Tällä kertaa lentelykokemus jätettiin kuitenkin väliin, onhan reissumme pääasiallinen pointti kuitenkin siirtää auto Mersinistä Istanbuliin. Yleisesti Kappadokia vaikutti ihan viihtyisältä ja maisemiltaan erityislaatuiselta alueelta. Ehkä täällä voisi tulla käymään toistekin, ajan kanssa.
Kun ulkoilmamuseo oli katsastettu ja lounas syöty matka kohti ensin Ankaraa ja lopulta Istanbulia jatkui. Bussia hotellin edestä hakeassamme paikan hyvää englantia puhunut respan kaveri paljastui entiseksi bussikuskiksi, joka osasi kertoa meille Turkin ajoaikasäännöksistä. Ajopiirturia pitää kuulemma käyttää ja yksi kuski saa ajaa vuorokaudessa vain kahdeksan tuntia. Kahden tunnin välein tulee pitää puolen tunnin tauko. Ei kuulostanut hyvältä. Moisten sääntöjen puitteissa ei eteneminen kovin kaksista tulisi olemaan. Siitä onkin aikaa, kun ajoaikasääntöjä on jouduttu viimeksi tutkimaan ja noudattamaan. Aasiassa niistä ei juurikaan välitetä, ja Afrikassa tuskin tietävät mikä ajopiirturi on.
Näiden sääntöjen puitteissa joudumme kuitenkin Turkissa toimimaan, mutta periaatteessa perille Istanbuliin pääsy huomenna pitäisi olla kahdeksan tunnin säännöstä huolimatta mahdollista. Alkuperäinen ajatuksemme ajaa Mersinistä Istanbuliin yhden pysähdyksen taktiikalla – siis kahdessa päivässä – ei sitä olisi ollut. Mutta minkäs teet. Sääntöjä on kuulemma Turkissa viime aikoina kiristetty koska bussionnettomuuksia oli aiemmin niin paljon ja niistä moni johtui ilmeisesti kuljettajien väsymyksestä. En ihmettele. Kalusto nimttäin näyttää täällä sangen hyväkuntoiselta, joten tuskin vika siinä on ollut.
Siispä: mikäli kaikki sujuu hyvin eikä yllättäviä ongelmia ilmene, ollemme Istanbulissa huomenna perjantaina, todennäköisesti illalla. Varsinainen Euroopan pikavuoro alkaa kuluvan viikon sunnuntaina klo 9, jolloin suuntaamme Istanbulista kohti Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa. Saatujen tietojen mukaan Istanbuliin on jo alkanut kerääntyä kyytiläisiä ja viimeiset saapuvat paikalle lähipäivien aikana.
Hieman yllättäen Euroopan matkalle on tullut poikkeuksellisen paljon peruutuksia, joten bussissa on vielä hyvin tilaa. Meitä lienee tällä hetkellä koossa kuljettajan lisäksi viitisentoista. Siis jos joku ripeään äkkilähtömatkusteluun taipuvainen ja Eurooppalaisesta bussiseikkailusta kiinnostunut sattuisi tätä lukemaan, ota ihmeessä yhteyttä pikavuorokippari Jani Laineeseen osoitteessa pikavuorobangkokiin@gmail.com. Koko matkaa ei tarvitse kyydissä matkustaa, vaan pois voi hypätä aiemminkin. Kyytiin pääsee myös matkan varrelta, kunhan vain ilmoittaa aikeensa hyvissä ajoin. Tällaisten lyhyempien matkaosuuksien hintoja ja bussin tarkempaa reittiaikataulua voi kysellä Janilta.
