Ti 7.4.2015, Sofia (BG)
Sofiassa on aika lailla viileää ja harmaata. Jonkinlaista märän lumen tapaistakin sateli kun avasin hotellihuoneen verhot tänään aamupäivällä. Emme ehkä ihan tällaisia kelejä eteläisessä Euroopassa odottaneet kohtaavamme huhtikuussa. Liekö sitten poikkeus vai sääntö. Toivottavasti säät paranevat kun suuntaamme huomenna hieman alaviistoon kohti Makedoniaa, Albaniaa ja lopulta Adrianmerta.
Eiinen oli pitkä päivä. Saavuimme lopulta perille Sofiaan vasta reilusti yli yksi yöllä. Kaupunki ja sen historialliset rakennukset näyttivät olevan sangen komeasti valaistuja, mutta itse kadut olivat täysin tyhjät. Ei ketään missään. Liikennevalot vilkulla. Majoituksen etsimenen suljetusta kaupungista vei aikansa ja sitä tehdessämme Ajokki onnistuttiin ajamaan taas niin pienelle kadulle, että erään liikenteenjakajan ja pysäköityjen autojen kanssa tuli ongelmia. Ahdasta ja jumi. Mitenhän tässä käy aina näin, pohdimme, varsinkin öisin ja uudessa kaupungissa.
Poliisitkin ilmaantuivat jostain paikalle tarkkailemaan tilannetta ja antamaan neuvojaan. Vekslausoperaatio vei lopulta puolisen tuntia ja auto saatiin ystävällisen virkavallan avustuksella parkkiin. Ei tullut sakkoja. Onneksi kaupungilla ei näyttänyt meidän ja kyseisen poliisiauton ohella liikkuvan kukaan muu. Pienen pyörimisen jälkeen majoituksetkin löytyivät hyviltä paikoilta bussin parkkipaikan läheltä keskustassa. Kahden hengen huone boutique-hotelliksi itseään tituleeraavassa paikassa maksoi tinkimisen jälkeen 30 euroa yöltä. Näemmä täälläkin hinnasta vänkääminen kannattaa, sillä seinällä olleet listahinnat olivat enemmän kuin kaksinkertaiset verrattuna siihen, mitä lopulta maksoimme. Kello oli melkein kolme aamuyöllä kun lopulta pääsimme huoneisiin.
Niin, ja sitten se Turkki ja Turkin raja. Siitä siis lopulta päästiin yli, emmehän muuten täällä olisi. Asian operointia jatkettiin välittömästi tullin auettua. Pikavuorokippari Laine suuntasi heti aamulla takaisin tullitoimistoon ja odottaminen alkoi. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan ja selityksiä pyydettäessä todettiin vain, että ongelma on Mersinin päässä. Kapikulen virkamiehet olivat kuulemma tehneet tarvittavat paperit ja reklamaatiot Mersinin satamaan jo sunnuntaina. Nyt satamahenkilökunnan tulisi vain kirjata bussin oikea koodi tietokonejärjestelmään ja pääsisimme jatkamaan matkaa.
Aika kului, vettä satoi. Kello tuli kaksitoista ja me matkustajat kirjauduimme ulos hotellistamme jatkaen ajan tappamista hotellin sinänsä viihtyisissä aulatiloissa. Internetkin aulassa oli, joskin Turkki päätti sulkea juuri eilen sosiaalisen median, joten Facebook, Youtube ja Twitter lakkasivat toimimasta jossain vaiheessa päivää. Somessa oli lehtitietojen mukaan jaettu vääriä asioita, joten maan hallitus päätti laittaa kiinni koko systeemin. Sillä lailla.
Iltapäivällä tilanne ei näyttänyt edelleenkään etenevän lainkaan. Mitään ei tapahtunut. Kun emme muuta keksineet, piinasimme jälleen meitä jo aiemminkin auttaneita suomalaisia Turkin tuntijoita (kiitoksia jälleen Karoliina ja Heli) sekä myös paikallista, Jania aikoinaan satamassa auttanutta ”fikseriä”. Kulissien takana soiteltiin lukuisia puheluita ja lopulta iltapäivän edetessä selvisi, että Kapikulen rajalta lähetetty paperi oli ilmeisesti mennyt Mersinin satamassa väärään konttoriin ja väärälle ihmiselle. Tätä ei paperi kiinnostanut, joten hän ei ollut asiamme eteen siten mitään tehnytkään. Hienoa.
Monesta suunnasta tullut paine kuitenkin sai kaiketi mersiniläisetkin aktivoitumaan, sillä sangen pian sen jälkeen kun asian laita selvisi, alkoi myös Kapikulen tullitoimistossa tapahtua. Virkailijat ottivat suoranaisia juoksuaskelia ja papereihin lyötiin leimoja. Bussi katsottiin nopeasti läpi. Ilmeisesti kirjaus järjestelmään oli vihdoin tehty. Yli vuorokauden odottamisen jälkeen asia oli lopulta selvä ja pääsimme jatkamaan matkaamme viiden maissa iltapäivällä. Pitkän odottamisen jälkeen uutinen tuntui suorastaan uskomattoman hyvältä.
Ajoimme auton Bulgarian tulliin, jossa rajan ylitys sujui Turkin rajaan verrattuna hyvinkin helposti. Suomalainen bussi suomalaisine matkustajineen ei näemmä suuria tunteita tai toimenpiteitä bulgarialaisissa tullimiehissä aiheuttanut. Ja miksipä se olisikaan, samaa EU-perhettähän tässä ollaan. Ajokki ajettiin lopulta ulos raja-asemalta Bulgarian tieliikenteeseen iltakuudelta. Matka jatkui, ja se jatkuu jälleen huomenna. Silloin suuntana on Makedonian pääkaupunki Skopje.
Hienoa että pääsitte läpi. Kuitenkin silti melko kivuttomasti. Vertailen aina kun menen täältä itään että vaikka rajamuodollisuudet kestävätkin niin hyvä että ei ihan läpijuosten saa kulkea. Sama tuollakin rajalla kun se kuitenkin on Euroopan ulkoraja. Nytkö te ette sitten enää tarvitse passia kun Suomeen köröttelette. Henkilökortti kai riittää.
Maisema aamuikkunasta ei ollut kovin houketteleva. Oman hotellhuoneen ulkoseinä näyttää silti hieman paremmalta. Hotellista sopikin saada alennusta koska ettehän te siellä enää puolta ajasta edes ehtineet olla. Pienenä aina hävetti kun isä tinki. Nyt minä vuorostani tingin. Tinkiminen ei ole itseltä pois.
Hotelli oli itse asiassa ihan ok, näkymä vain hieman rappioromanttinen. Sisällä oli lämmintä ja suihkusta tuli kuumaa vettä. Siistiä oli myös. Kieltämättä rajan ylitys sujui loppujen lopuksi kivuttomasti. Ja tuo, että viivytykseen oli selvä syy kaiketi myös teki odotusajan hyväksymisen helpommaksi, ainakin näin jälkikäteen.
Pahin skenaario olisi ollut valkovenäjät: bussi takaisin Mersiniin ja laivalla Egyptiin, missä kai vielä odottaisi joku keskeneräinen juttu.
Onko carnet-asiat jossakin sähköisessä järjestelmässä vaiko vain mukana kuljetettavalla paperilla? Pystyisikö Egypti edes teoriassa aiheuttamaan jotakin harmia auton tullaukselle jossakin muualla ilmoittamalla carnet-ongelmasta kansainväliseen järjestelmään?
Näinpä, tuota skenaariota itsekin mietimme puoliksi vitsaillen. Siis jotta bussi pitäisi jollain keinolla saada takaisin Mersiniin ja sitten laivata dieltä pois. Tuossa tapauksessa tosin tuskin sitä olisi enäävEgyptiin laivattu, vaan vaikkapa Kreikkaan.
En usko, että Egyptistä käsin enää mitään harmia pystyttäisiin enää meille aiheuttamaan. Carnet-jutut tuskin ovat missään järjestelmässä, koko homma perustuu vain leimoihin, joita pitää olla jokaisesta kaksi. Tulo- ja lähtöleima.
Timo: Pääsishän tuosta ihan EU:n rajojen sisällä koröttelemään, mutta taitaa näitten pikavuorolaisten reitille osua ainakin Makedonia, Albania ja Bosnia missä täytyy passia vilauttaa.
Juuri näin. Kyllä passeja vielä näyttämään joutuu. Tänään viimeksi kun Makedonian rajaa ylitimme. Olisi ollut paljon helpompaa ajaa tästä Romanian ja muiden EU-maiden kautta takaisin Suomeen. Nyt ikään kuin kerjäämme täällä verta nenästämme ylittämällä melkoisen määrän rajoja.
Mutta ehkä vielä siitä lutviutuu. Pääsimmehän tänään tänne Makedoniaankin, vaikka Bulgarian tullimies oli purkaa Ajokin sisäosat palasiksi meidän muiden värjötellessä ulkona lumihangessa.