Omenien sanotaan olevan peräisin Almatyn seudulta ja nimi merkitsee kirjaimellisesti omenien kaupunkia. Almatyn alueen sanotaan olevan monien omenalajikkeiden geneettinen koti. Turkkilainen sana Alma tarkoittaa omenaa ja Ata tarkoittaa esi-isää.Tarinan kerrotaan liittyvän vanhan testamentin kertomukseen omenapuusta (Eedenin puutarha). Alma Ata oli kaupungin nimi vuoteen 1997 saakka, jolloin se vaihdettiin Almatyyn.
Kauniita omenan mallisia käsitöitä.
Almatyssä on noin 1,7 miljoonaa asukasta ja se on maan suurin kaupunki ja myös aiempi pääkaupunki, kunnes pääkaupunki siirrettiin Astanaan 1997.
Almaty on kuitenkin maan suurin kaupallinen keskus ja täällä sijaitsevat suurimmat pankit sekä täällä on keski-Aasian vilkkaimmat osakemarkkinat sekä kukoistava kulttuuri.
Kazakstanin rajan jälkeen ihmisten ulkonäkö alkoi muuttua yhä enemmän aasialaiseen suuntaan. Lennettäessä paikasta toiseen siihen ei välttämättä kiinnitä huomiota, mutta näin bussimatkalla sen huomaa helpommin.
Matkasimme paikallisbussilla Medeun luisteluareenalle, jonka sanotaan olevan maailman nopein. Sisälle sinne ei kuitenkaan päästy, mutta ylhäältä hiihtohissistä näimme areenan ylhäältäpäin. Kolmella hissillä pääsimme huipulle 3200 metrin korkeuteen. Siellä oli jonkin verran luonnonlunta, mutta rinteisiin tykitettiin lisää. Laskettelijoita ei näkynyt, mutta turisteja ihailemassa maisemia näkyi jonkin verran.
Ylhäällä oli Skymbulakin hiihtokeskus ja hulppeat vuoristomaisemat.
Metroasema
Uusia pilvenpiirtäjiä peiliseinineen
Jääkiekko areena muistuttaa lähinnä avaruusalusta.
Perinteiset hevoskilpailut ovat vielä hyvin suosittuja. Peli muistuttaa hevospooloa, mutta kazakkien pelissä yritetään ryöstää toisilta lampaanraato ja se viedään isoa kaivoa mustuttavaan maaliin.