Yöllä oli satanut pari senttiä lunta, kun Pikavuoro starttasi kohti Almatyä. Aakeat laakeat alkoivat heti kaupungin rajan jälkeen. Jokunen kylä siellä täällä ja rakennukset olivat melkoisen huonotasoisia. Kävimme syömässä Karagandassa, jonka ympärillä on laajat hiilikentät. Kaupungin ilmeeseen ei kuitenkaan oltu hirveästi satsattu. Mutta toki kaupungin keskustan talot olivat ihan kohtuullisen näköisiä
.
Pari hevoslaumaa myös näkyi myös arolla, mutta olivatko ne oikeita villihevosia, sitä tarina ei kerro. Hevosenlihaa on ollut ruokalistalla hyvin monessa ravintolassa. Hevosenliha on maukasta ja vähärasvaista ja se on kazakstanilaisille tärkeätä. Kuvaan ei tainut tulla hevosia, mutta toki myöhemmin.
Oma tarinansa olivatkin sitten ulkohuussit kahviloissa matkan varrella. Vaikka ei yhtään nirsoile, niin pakko on sanoa, että ne olivat melko karmeita. Aidan takana olikin yleensä paras paikka.
Onnellisen näköinen nuoripari pitämässä kahvilaa.
Illan pimeydessä saavuimme Baytreckiin, hotellihuone maksoi noin 19 euroa huone eli halvin tähän mennessä. Yläkerrassa vietettiin häitä ja musiikki soi, mutta eipä se väsyneitä matkalaisia haitannut.
Aavaa ja aroa, koko seuraava päivä, jokunen melkoisen ränsistynyt kylä ja tie huonossa kunnossa. Uutta tietä oltiin kuitenkin rakentamassa. Yritimme etsiä majapaikkaa, mutta kylät olivat niin pieniä, että mitään mahdollisuutta majoittumiseen ei ollut.
Vihdoinkin tulimme paikkaan, jossa oli jokunen kahvila rivissä ja rekkoja pihalla, siis yöpymispaikka, mutta ei huoneita. Janilta oli ajoaika loppu, edessä oli siis yö bussissa. Hauska kokemus sekin. Pari henkilöä oli kuitenkin onnistunut saamaan joltain mummelilta pari petiä vuoralle. Mutta, koska lähdimme niin aikaisin ja mummeli oli lukinnut heidät sisään, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä ikkunasta alas.
Hyvin varhain aamulla lähdimme ajamaan kohti Almatyä ja majoituimme hotelli Kazakstaniin. Uzpekistanin viisumit oli hakematta ja siinä sitä puuhaa ja tuskan hikeä sitten riittikin miltei koko päiväksi.
