Biskek jäi taakse ja pitkä matka Taskentiin alkoi. Matkaa oli kuitenkin seitsemisensataa kilometriä ja yksi yöpyminen välillä oli välttämätön. Skymkekissä värivalot välkkyivät ja kaupunki vaikutti selkeästi varakkaammalta. Ei ollut röttelötaloja vaan kaikki oli siistiä ja uutta rakennettiin koko ajan.
Itsenäisyyden aukiolla oli ”tuunattu” bussi, johon oli rakennettu disko. Pitäisiköhän ajokkikin muuttaa tuollaiseksi?
Seitsemän asiaa ovat tosi tärkeitä kirkiisien elämässä, ensimmäisenä vuoret, jotka antavat turvaa. Toisena jurtta, joka on paimentolaisille tärkeä asumus. Kolmantena hevoset, jotka ovat tärkeä ravinnonlähde ja myös tärkeä karjan kaitsemisessa. Myös henget ja uskomukset pitävät pintansa tänäkin päivänä. Lapsen syntymään liittyy myös monenlaisia uskomuksia ja tapoja lisäksi valkoinen väri on hyvin tärkeä.
Neljäntenä hattu, jonka muoto kuvastaa vuorta ja valkoinen väri puhtautta. Viidentenä järvet, kuudentena sankarit, joita jokaisella 40 heimolla on omansa. Seitsemäntenä tulee perhe, joka on kaikkein tärkein. Perheen johtaja on valkopartainen mies, jonka sana on laki.
Häät ovat erittäin suuri tapahtuma, häihin kutsutaan hyvin paljon vieraita ja jokunen vuosi sitten tuli uusi laki, jonka mukaan häihin ei tarvitse kutsua kuin 250 vierasta. Monet velkaantuvatkin pahasti järjestäessään suuria häitä. Mutta tietenkin tässäkin on kyseessä perheen maine ja kunnia.
Rajanylitys olikin sitten tarina sinänsä, siinä taisi vierähtää jopa viitisen tuntia. Kaikki matkatavarat mukaan ja niitä pitikin sitten raahata miltei kilometri.Välillä oli myös vaahtomuovipatjoja, joiden yli piti kävellä. Joku arveli, että olivatko ne kenties jotain desifiointimattoja. Bussi jäi rekkajonon taakse, mutta onneksi meille neuvottiin kahvila, jossa myytiin leipää ja kahvia ja olisi sieltä saanut jotain ruokaakin. Kahvilan pitäjät olivat ystävällisiä ja iloisia nuoria naisia. Jania tämä raja tietystikin koetteli kaikkein kovimmin.
Jälleen on ihmisten ulkonäkö pikku hiljaa muuttunut pyöreäkasvoisista vinosilmäisistä tummempi ihosiin enemmän romanialaisia muistuttaviin ihmisiin.
Pääsimme vihdoin lähtemään rajalta ja Tashkentiin oli enää kuutisenkymmentä kilometriä.
Aamiainen suurten kristallilamppujen loisteessa ja rauhoittavan musiikki taustalla antoi taas eväät uuteen mielenkiintoiseen päivään.
Tashkentissa aurinko paistoi ja ilma tuntui lämpimältä. Erilaisia monumentteja ja patsaita oli rakenneltu kiitettävästi. Rakennukset olivat mahtipontisia mutta hyvin mielenkiintoisia arkkitehtuuriltaan. Taskent oli kuitenkin hyvin moderni kaupunki. Ihmiset olivat modernisti pukeutuneita, mutta jonkin verran perinnepukeutumista alkoi jo näkyä.
Toinen maailmansota oli ollut hyvin raskas uzpekistanilaisille. Nuoria miehiä oli kaatunut valtavat määrät. Lieneekö se osasyynä siihen, että 60 prosenttia uzpekistanilaisista on alle 35 vuotiaita.
Nykyistä presidenttiä arvostetaan kovasti, hän mm. jakaa kaikille ensimmäistä vuotta koulua aloittavalle reput. Meille suomalaisille tällainen henkilöpalvonta on aika vieras ajatus.
