Kaikki 25 matkustajaa

Porukka kasvaa ja pidot paranee, vai miten se vanha sanonta nyt menikään.

Luang Prabangin eteläisellä bussiasemalla oli maanantaiaamuna odottamassa pikavuorolaisten lisäksi kymmenen uutta matkustajaa.

Vang Viengiin suuntavia matkaajia oli tarttunut mukaan Luang Prabangissa vierailun aikana mistä lie: ravintoloista ja baareista. Samalla bussin kansallisuuksien määrä pompsahti pelkistä suomalaisista kuuteen. Kyydissä oli englantilaisia ja hollantilaisia sekä ranskalainen, italialainen ja australialainen matkustaja. Bussin tunnelma muuttui kertaheitolla sisäpiirin vitsailusta kansainväliseksi matkakokemusten vaihdoksi.

Liftareiden päätepysäkki oli Vang Vieng. Siitä eteenpäin jatketaan jälleen normaalilla kokoonpanolla, jos tätä porukkaa nyt voi normaaliksi kuvailla. Tälläinen ex tempore -kokeilu tällä kertaa.

Tie Luang Prabangista kohti Vang Viengistä oli jälleen liiankin tutuksi tullutta vuoristokiharaa. Matkaa ei kaupunkien välillä ole kuin vajaat 200 kilometriä, mutta ajonopeus oli alusta loppuun erittäin hidas. Pieniä kyliä siellä täällä, viidakon peittämiä vuorenrinteitä ja hitaasti eteenpäin matelevaa serpentiinitietä – tätä se on ollut viimeisen viikon ajan.

Lisääntyneellä matkustajamäärällä oln hintansa. Ilmeisesti vanhan bussin iskunvaimentimet eivät kestäneet vuoristotien ja reilun tonnin lisäpainoa, vaan hitsaukset pettivät. Hyvin ne ovatkin kestäneet tähän asti kaiken röykytyksen.

Kyseessä ei ole matkantekoa vaarantava vika, mutta pieni rautalankavirittely oli paikallaan kylässä keskellä vuoristoa. Samalla paikallisen koulun välituntia viettävät lapset saivat jalkapallopeliin uutta peliseuraa, kun muutaman matkustajat tappoivat aikaa pihapelien parissa. Lapsille jäi matkustajilta muistoksi käyttämättömiä t-paitoja ja kuulakärkikyniä.

Omat mutkansa matkaan toi myös uudelleen reistaileva ohjauksentehostin. Pumppu on todennäköisesti uusittava kokonaan jossain vaiheessa, jos autolla vielä meinaa ajaa tämän reissun jälkeen. Ajopäivät ovat Janille erittäin raskaita, sillä ratin pyörittely vuoristotiellä vaatii liioiteltua voimankäyttöä.

Onneksi Luang Prabang-Vang Vieng-osuus oli viimeisiä aidosti haastavia pätkiä. Vang Viengistä ei ole Laosin pääkaupunkiin Vientianeen kuin kolmen neljän tunnin ajomatka – tosin paikallisbussilla, jotka eilenkin ohittelivat meitä vuoristotiellä jatkuvasti. Vientiane puolestaan sijaitsee aivan Thaimaan rajan tuntumassa. Thaimaan puolella odottaa tasainen moottoritie, joka on valmiina viemään bussin suoraan Bangkokiin.

Saavuimme Vang Viengiin illalla 20.00 aikoihin. Jos Luang Prabang oli turismin ympärillä pyörivä kaupunki, Vang Vieng tarjoaa samaa, mutta toisessa potenssissa ja nuoremmalle väelle suunnattuna. Kyseessä on yksi Kaakkois-Aasian reppureissureittien peruspysähdyspaikka, joka vetää puoleensa loputtomat määrät huoletonta aikaa etsivää reppukansaa. Suomeksi sanottuna Vang Vieng bilekaupunki. Pääkadun ravintolat ja baarit ovat pullollaan pääasiassa parikymppisiä länsimaalaisia, joille maapallon antimet maistuvat kaikissa muodoissaan.

Samalla hintataso laski reppureissaajien suosimalle tasolle. Kun vielä Luang Prabangissa kahden hengen huone maksoi 12 euroa, Vang Viengissä saa huoneen puolella tästä ja päälle vielä ilmastoinnin sekä WLAN-yhteyden, joka tosin toimii kaakkoisaasialaiseen tapaan huonosti tai ei ollenkaan.

Monet vihaavat Vang Viengiä, vielä useammat rakastavat. Itse ajattelin kuluvan päivän aikana muodostaa paikasta oman mielipiteeni.