Koko matka vai pikkupätkä?

Jani Salon infossa
Kippari kertoo, kansa kuuntelee

Auringonsäteet ja omenapiirakka hyväilevät vielä aamukohmeisia jäseniä Kauppatorin nurkilla. Lokkien räkätys ja raikas merituuli puhuvat kesää, mutta ajatukset vaeltelevat jo suomalaisittan kylmemmissä kuukausissa – samaan tapaan kuin puolisentoista viikkoa sitten reilut sata kilometriä lännempänä Salon pikavuoroinfossa.

Tiensä oli tuolloin löytänyt perille toistakymmentä bussimatkailun fania, joista edeltävien Aasian- ja Australian-etappien pikavuorokonkarit olivat enemmistössä. Pelkäksi muisteloiltapäiväksi info ei silti jäänyt, sillä niin vanhojen tuttujen kuin uusien kasvojenkin joukosta löytyi kovaa kiinnostusta Korean-pätkää kohtaan.

Keskustelu poukkoili aina kohdemaiden kulttuureista Ajokin kuulumisten sekä majoituskäytäntöjen ja talousarvioiden kautta lyhyempien etappien hintatietoihin. Edeltäviin palattakoon vielä lähitulevaisuudessa, viimeiseen vastattakoon jo nyt.

Koko reissu Thaimaan Bangkokista Etelä-Korean Busaniin kestää siis kaksi kuukautta ja kustantaa 1200 euroa. Jos lomien sumpliminen tai rahapussin rajoitukset aiheuttavat päänvaivaa, on Pikavuoron matkassa mahdollista taivaltaa lyhyempiäkin pätkiä. Tässä kattava kooste:

Jani pohtii
Maailmanympärimatka bussin kyydissä herätti monia kysymyksiä
  • Bangkok – Busan (5.12.2012 – 4.2.2013) 1200 €
  • Bangkok – Luang Prabang (5.12.2012 – 26.12.2012) 300 €
  • Bangkok – Hong Kong (5.12.2012 – 10.1.2013) 700 €
  • Bangkok – Peking (5.12.2012 – 24.1.2013) 1000 €
  • Luang Prabang – Hong Kong (26.12.2012 – 10.1.2013) 300 €
  • Luang Prabang – Peking (26.12.2012 – 24.1.2013) 600 €
  • Luang Prabang – Busan (26.12.2012 – 4.2.2013) 900 €
  • Hong Kong – Peking (11.1.2013 – 24.1.2013) 400 €
  • Hong Kong – Busan (11.1.2013 – 4.2.2013) 600 €
  • Peking – Busan (24.1.2013 – 4.2.2013) 300 €
  • Seoul – Busan (28.1.2013 – 4.2.2013) 250 €

Tarkempia tietoja suunnitelmista löytyy Pikavuoron reittioppaasta, jota kannattaa kärkkyä, vaikka Korean-pätkä ei omaan pirtaan juuri nyt sopisikaan. Heinäkuun aikana lyödään nimittäin lukkoon myös ensi kesänä ajettavan Amerikan-etapin reitti.

Siinä purtavaa täksi viikoksi – Pikavuoro Crew väistää hetkeksi takavasemmalle ja toivottaa lukijoille ja tukijoille mitä antoisinta juhannusta!

Pidetään bussit varikolla ja pelastusliivit päällä, niin kyllä se hymyksi vielä hyytyy.

Pikavuorojuhlat Ao Nangissa
Juhlatunnelmia marraskuisessa Thaimaassa – samaa luvassa kesäkuisessa Suomessa

P.S. Pikavuoron Helsingin-info järjestetään heinäkuun aikana. Ollaan siis yhteyksissä!

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy