Pikavuoro Bangkokiin

Pikavuoro Bangkokiin päättyi onnellisesti ja aikataulun mukaisesti Bangkokiin. 

Matkalla Bangkokiin riitti jännitettävää; matkustimme 64 matkapäivää, 16440 kilometriä, 8 maata (Venäjä, Kazakhstan, Kirgisia, Tajikistan, Uzbekistan, Kiina, Laos ja Thaimaa).

Ensimmäinen Bangkokin reissu samalla bussilla tapahtui vuonna 2011 jolloin moni sivusta seuraaja väitti Ajokin liian vanhaksi peliksi suoriutua matkasta. Nyt 2019 kukaan ei ole väittänyt Ajokin olevan vanha 🙂

Päinvastoin tuntuu, että Ajokista on vielä uusiin seikkailuihin. Sääli olisi viedä se museoon tai lopettaa matkat tähän.

Jälleen ollaan ison kysymyksen äärellä.

Mitä sitten seuraavaksi? – Ajokki on jo toistamiseen Thaimaassa.  Onko seuraavia Pikavuororeissuja tulossa.

Kyllä on!! 

Uusi on reissuja on suunnitteilla. Miltä kuulostaisi Ajokilla Myanmar? Intia? Pakistan? Iran? Tai Kanada 🙂

Linja-autossa on tunnelmaa; seurustelua, tarinaa, kirjoja, pelejä, tietovisaa. Hyvä meininki!

Kuva otettu lähellä Bangkokia. Kiitos Bridgestone! Rengasvalinta oli oikea 🙂

Seuraamalla tätä blogia ja meidän facebookkia Pikavuoro Maailman Ympäri pysyt ajantasalla seuraavista matkoista.

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy