Ajokki Royalin keula käännettiin aamulla Salon torilta kohti etelää muuttolintujen parvien saattelemana. Salosta lähti mukaan matkalaisten saattajiksi muutamia pikavuorokonkareita, ja lisää matkustajia poimittiin kyytiin Katajanokan satamasta. Bussissa tunnelma oli alusta asti katossa, kun edellisillä retkillä tutustuneet reissaajat juhlivat jälleennäkemisiä ja riemastuttivat uusia kyytiläisiä legendaarisimmilla Pikavuorotarinoillaan.
Suomenlahden ylitys sujui kivuttomasti ja suhteellisen nopeasti Viking XPRS:llä. Perillä sateisessa Tallinnassa piti ensimmäiseksi suorittaa nopea koukkaus paikalliseen Prismaan ostamaan Ajokkiin vaahtosammutin, joka on oltava mukana kaikissa Virossa käytettävissä ajoneuvoissa. Satamasta matka jatkui heti kohti Viron ja Latvian rajaa, joka ylitettiin ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Raja-aseman ravintola tarjoili nälkäisille matkustajille erinomaista seljankaa ja kotitekoisia lihapiirakoita muutamalla eurolla samaan aikaan kun Jani selvitteli lähiseutujen hotellitarjontaa.
Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi Latviassa valikoitui noin 50 km Riikasta pohjoiseen sijaitseva pieni merenrantakaupunki Saulkrasti. Saapuessamme alkoi jo hämärtää, joten kaupunkiin tutustuminen rajoittui lähinnä tienvarsihotelli Sunny Dunen lähistön ruokakauppoihin. Viihtyisästä tienvarsihotellista sai pienen neuvottelun jälkeen kahden-kolmen hengen tilavan huoneen 33 eurolla. Matkaa jatketaan huomenna heti aamusta, jolloin on tarkoitus päästä jo hyvän matkaa Liettuan puolelle.