Reportteri tositoimissa

Tässä tulee uuden pikavuororeportterin ensimmäinen kirjoitus. Jännittävää!

Unenlaatuni on heikentynyt suuresti sitten syyskuun, kun sain kuulla valinnastani ja tulevasta seikkailusta. Reportteri ei siis malttaisi millään enää nukkua, vaan mennä jo.

Reportteri valittiin reitille Bangkok-Busan avoimen haun kautta, mikä tuotti Rantapallon toimituksessa ilmeisesti melkoista päänvaivaa ja hakijoille ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Onnekseni tulin valituksi. Tai ehkä matkassa oli jotain muutakin, kuin onnea, sillä vaikka en koe olevani kova hakemaan ja kokeilemaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, tuli minulle vahvasti sellainen olo, että paikka ja sen vaatimukset ovat aivan kuuloisiani.

Tylsää reissusta ei tule, sillä riskitön pakettiratkaisu en kuitenkaan taida olla. Jostain syystähän se menee niin, että tekevälle sattuu, ja melkoista puuhailua taitaa olla tulossa! Veikkaan, että tulen hukkaamaan jonkin verran tarvikkeita, ehkä itsenikin muutamaan kertaan. Lisäksi heikkoudekseni voisi lukea aikataulut. Joskus olen ollut jäädä kyydistä oman myöhästelyn takia, mutta on minut ihan vaan unohdettukin bensa-asemalle, ja tarinan mukaan vauvana myös kerran perhetuttavien luokse kylään.

 

Kirjoja reissua varten
Taustatyötä kotisohvalta käsin.

Näillä eväillä ja näihin innostusta tihkuviin tunnelmiin päätän ensimmäisen kirjoitukseni ja palaan Maailman Atlakseni ääreen katselemaan Kiinan karttaa ja etsimään sieltä kaupunkeja kuten Nanning ja Funning.

P.S. Luvassa juttua Rantapallolta saamistani kirjoista ja informatiivisiä terkkuja lähtöpaikasta ja ajasta Jani Laineelta, kuskilta.

 

  1. Onnea matkaan.

    Alusta saakka seurannut ja päivittäin odottanut mitä uutta siellä tapahtuu. Uusin voimin juttuja aina kun pystytte.

    Toivottavasti pikavuoro kiertää vielä 5 v päästä, kun itse olen vapaa kulkemaan.

    Kateellisena raportteja odotellen.

    Hitto että nykynuorissa on voimaa ja uskallusta TEHDÄ. Vaikkie tuo kuski ihan poika enää ole. Enne tuollaisia vain puhuttiin…

      1. Jahas. Viinit haihtuneet päästäni….. Muistin sen sentään jotain tänne höpisseeni 🙂

        Pietari-Kiina. Thaimaa ?

        Etelä-Amerikkaa odotan tosin näin virtuaalisesti mielenkiinnolla.

  2. Jatkan..

    Yhtään väheksymättä, mutta silti totean

    Näin vessassa käytyäni ja viinilasin tyhjennettyäni totean, että olis meistä varmaasn ennekin ollut, muttta maailma on pienempi ja helpommin tavoitettava nykyään. Silloin oli kaikki suppeampaa.

    Eläköön internet.

  3. Pohdin eilen, että tilanteen rauhoittuessa Välimerellä, niin miten olisi Gibralttarilta Gibralttarille, eli Välimeren ympäri? Extreme versio Arabian niemimaa ympäri?

Vastaa

Pikavuoro Maailman Ympäri

Pikavuoro maailman ympäri

Matka- ja tilausajopalvelut Finaround Oy