Huh huh. Niin paljon nähty ja koettu ja niistä olisi todella paljon kerrottavaa. Suomesta asti kertynyt nyt 4500 kilometriä ja vielä pitkä siivu kotiin. Reissu on ollut uskomattoman hieno tähän asti. Olemme tavanneet ystävällisiä ihmisiä ja nähneet upeita paikkoja. Hankalaa onkin miten muutan tapahtumat sanoiksi ja näkemäni kuviksi – ehdottomasti tarvitsen ensi reissulle reportterin.
Ajopäivien jälkeen olen halunnut vain rauhoittua, tutustua ympäristöön ja laittaa ajatukset seuraavaan päivään. Pahoittelut, että olette saaneet odottaa kuulumisia.
Viime postaus jäi jännittävään tilanteeseen eli poliisin pysäytykseen. Mikä on ollut tähän asti pahin sekä pisin pysäytys.
Ratsiassa matkustajien passit kirjattiin poliisin järjestelmään ylös. Sekä olivat vailla jonkun meidän puhelinnumeroakin. Kaikesta huolimatta toiminta vaikutti sangen normaalilta. Hetkeä myöhemmin toinenkin linja-auto otettiin sivuun ja heidän passit rekisteröitiin. He pääsivät lähes samantien jatkamaan matkaa. Seuraavaksi tuli minun vuoroni, me emme päässeet jatkamaan matkaa yhtä sujuvasti.
Tilanne kävi melko raskaaksi, pientä simputusta puoleen ja toiseen.. tuo se.. vie toi.. ei tätä… odota.. Lopulta kun kaikki tarvittava oli heidän pöydällä niin alkoi syyllistäminen: osa asiakirjoista olisi mukama pitänyt olla venäjän kielellä.. Väittivät jopa, että en saa ajaa yksin näin kauas Venäjällä. Heidän mielestä Ajokissa pitäisi olla myös toinen kuljettaja. Lisäksi sain moitetta ajokiekoista, että olen huijannut tauoissa. Syytökset olivat täysin perättömiä. Pikku hiljaa kylmä hiki alkoi hiipiä otsalleni.
Kokemuksestani voin todeta, että jossain vaiheessa poliisit kyllästyvät ja haluavat päästä minusta eroon. Valitettavasti tällä kertaa poliiseja kiinnosti raha. Otin käyttöön yhden taktiikoistani ja aloin tehdä tuttavuutta heidän kanssaan, kerroin Suomesta niitä näitä. Puhuin ihan kaikesta muusta kuin niistä asioista mitä meiltä muka puuttui matkasta. En lähtenyt kinaamaan vaan otin taktisen aikalisän ja lähdin hakemaan bussista salmiakkia.
Ajokin vakio matkustajiin kuuluvat Tuula ja Krikke olivat ottaneet mukaansa runsaasti salmiakkia. Nimittäin heillä oli hyvin muistissa miten ensimmäisellä Pikavuorolla pysäytyksistä selvittiin.
Toinen poliisi sylkäisi salmiakin ulos suustaan. Pettikö taktiikkani tällä kertaa. Ehkä ei ollutkaan hyvä idea tarjota salmiakkia. Eiväthän kaikki salmiakista pidäkkään, en edes itse. Onneksi toinen poliiseista söi salmiakin kokonaan ja halusi tietää siitä lisää. Minäpä kerroin enemmän mitä tiesinkään. Oikeana kätenä oli puhelimeni Google -kääntäjä. Yllättävän kätevä tapa kommunikoida tosin onhan siinä riski väärin ymmärryksiinkin. Loppu vaiheessa aloin hämmentää heitä kysymyksillä: millainen kaupunki on Volgograd, missä kannattaa yöpyä, syödä ja mitä nähdä. Yritin saada heidät tuntemaan itsensä tärkeältä. Taisin lopulta onnistua. Siinä sitten naureskeltiin, paiskattiin kättä ja syötiin salmiakkia. Sain paperit takaisin ja kaikki olivat hyvin 🙂
Yhdessä ratsiassa näimme myös tv -kuvaajan, jotka seurasivat poliisin työskentelyä. Suomesta Moskovaan asti pysäytykset olivat todella ystävällisiä, asiallisia ja niistä tuli jopa hyvä mielikin.
Ajokki on otettu tien syrjään poliisien toimesta noin 20 kertaa, mitä pidän vielä aika vähäisenä. Pikavuoro Bangkokiin -matkamme aikana niitä oli useita kymmeniä. Tottakai kismittää, jos 10km säteellä tulee kolme pysäytystä ja ovat vailla samoja papereita jne. Turhauttavaa. Mut hei näillä mennään!
Uudet matkat
