Tällaista on autoilu – Etiopiasta Sudaniin 20.-23.2.2015 osa 1.

Lalibelan kirkkoreissun jälkeen lähdimme Gashenasta kohti Gondaria aikaisin aamulla. En tiedä oliko syy kuuma päivä kirkoilla vai illalliseksi syöty injera, mutta aloitin aamuni oksentamalla. Nukuin lähes koko matkan, joten päivän tapahtumista ei ole liiemmin kerrottavaa. Lisäkseni kaksi muuta matkustajaa on kärsinyt erinäisistä vatsavaivoista sekä kuumeesta.

Pidimme kahden päivän lepotauon Gondarissa, jonka aikana porukka lähinnä nukkui sekä hyödynsi Florida Hotellin sauna-, hieronta- ja ravintolapalveluita. Tauko oli kaivattu huoltotauko, sillä Afrikan etappi lähenee loppuaan, eikä pidempiä pysähdyksiä ole useita tiedossa.

Maanantaina 23.2. Jani tarkisti Ajokin moottorin juuri ennen lähtöä ja huomasi Addiksessa kiristetyn laturin jälleen löystyneen. Ei auttanut muu kuin alkaa ropaamaan. Osa oli kulunut eikä varaosaa ollut. Korjaus jouduttiin hoitamaan pikaliimalla ja vaaleanpunaisella ilmastointiteipillä. Tielle lähdettiin yhdeksän aikaan aamulla.

Ajoimme vuoristoista tietä, todennäköisesti viimeistä vuoristopätkää tällä reissulla. Maisemat pysyivät samanlaisina kuin jo niin monena päivänä aikaisemmin. Kuivan karuja viljelyspalstoja, hökkelikyliä ja loputtomasti tiellä vaeltavia ihmisiä ja eläimiä. Kipparin (kuten myös matkustajien) hermoille alkoivat käydä muut kadun kulkijat, jotka eivät väistäneet vaan jäivät keskelle tietä ihmettelemään bussia. Etiopialaisten ymmärrykseen ei tunnu menevän, ettei 12 tonnin auto pysähdy ihan hetkessä. Jotkut onnettomat vielä tulevat tahallaan auton eteen ilveilemään. Toivottavasti tajuavat oman parhaansa ennen kuin jotain ikävää tapahtuu.

Olimme ajaneet noin kaksi tuntia kun Jani sanoi, ”jotain tapahtuu, kaikki ulos!”. Samalla auton takaa nousi tummaa savua. Hätääntyneenä olimme syöksymässä ylämäkeä madelleesta, ja jo paikoilleen pysähtyneestä Ajokista ulos. Samassa Jani sanoi, että auto ei palakaan, vaan kaasu on hirttänyt kiinni. Savupilvi johtui kierroslukumittarin tappiin noususta. Ei auttanut kun alkaa korjaushommiin. Jälleen. Operaatio ei loppujen lopuksi kestänyt kauan. Varsinaista vikaa ei löytynyt, sillä kaasuvaijeri palautuu takaa katsoessa normaalisti, vaikka poljin jää ajoittain pohjaan. Narupatentin ja rasvauksen avulla matkaa jatkettiin kohti seuraavaa kylää.

Eräässä pikkukylässä (taisi olla nimeltään Shededi) oli tarkoitus pitää 50 minuutin tauko. Jani haki paikallisesta rautakaupasta liimaa ja varaosia, tarkoituksenaan korjata laturi ennen matkan jatkamista. Paikalliset lapset kuitenkin hyökkäsivät kimppuun kuin hyeenat, tunkien väkisin bussiin sisälle. Osa vaati rahaa, osa vaati ruokaa ja hieman vanhemmat tyytyivät huutelemaan I laav juu, rynnien samassa joukossa ovelle. Näin aggressiivista ja vaativaa kohtaamista meillä ei paikallisten kanssa ole tähän mennessä ollut. Paikka oli niin ahdistava, että lähdimme jatkamaan matkaa ennen kuin 50 minuuttia oli kulunut. Varmasti Afrikan Pikavuoron ensimmäinen tauko kun olimme takaisin tiellä ennen sovittua aikaa!

Ajoimme muutaman kilometrin kylän ulkopuolelle. Paahtavassa kuumuudessa yritimme etsiä varjoisaa paikkaa, jonne pysähtyä. Sellaista ei löytynyt, joten pysähdyimme tien varteen lähelle huoltoasemaa. Teemu ja Jani alkoivat huoltaa laturia, muiden lähinnä katsellessa ja keskustellessa paikalle ilmaantuneiden muutamien ihmettelijöiden kanssa. Korjausoperaatioon kului aikaa vajaa pari tuntia. Kun hommat oli saatu valmiiksi, tankkasimme vielä pienellä epämääräisellä huoltoasemalla, khatia pureskelevien miesten naureskellessa toimillemme.

Korjauspaikalta oli matkaa Sudanin rajalle noin 35 kilometriä. Vaikka kello oli jo yli viiden ja bussissa lämmintä +42, päätimme ajaa rajalle ja kokeilla pääsisimmekö vielä samana iltana Sudanin puolelle.

Etiopian puolella Jani lähti hoitamaan auton papereita kuntoon, meidän muiden marssiessa peltikatoksen alle, jossa siviilivaatteisiin pukeutunut naisvirkailija kirjasi käsin tietomme papereihin, ja pamautti leimat passiin. Palatessamme autolle Jani ilmoitti tullivirkailijan tulevan tarkistamaan kamerat ja läppärit, jotka oli Moyalen rajalla kolme viikkoa aikaisemmin kirjattu papereihin. Kaveri oli siihen mennessä jo ehtinyt omatoimisesti penkoa muutamaa laukkua. Emme ehtineet loppujen lopuksi edes näyttää kaikkia laitteitamme kun hän ilmoitti nähneensä tarpeeksi, antoi paperit takaisin ja lähti ulos.

Ajoimme kuivan rajajoen yli Sudanin puolelle. Meidät ohjattiin toimistoon, jossa ensimmäisenä kerrottiin, että passeistamme sekä viisumeistamme tarvitaan kopiot. Kuinka ollakaan toimiston ulkopuolella oli pieni koppi, jossa nuori kaveri otti tarvittavat kopiot vanhalla väsyneellä kopiokoneella. Papereiden kanssa marssittiin takaisin toimistoon, josta sai maahantulokaavakkeen. Sen täytettyämme menimme takaisin luukulle, jossa toinen virkailijoista iski maahantuloleiman, sekä leiman, joka käskee rekisteröityä kolmen päivän kuluessa maahan saapumisesta.

Varsinaisen maahantuloleiman hankkimisen jälkeen meidän tuli vielä käydä yhdessä toimistossa, jossa t-paitainen virkailija kirjoitti passitiedot paperille arabiaksi. Jani sai tämän lisäksi käydä muutamassa muussa toimistossa esittämässä Ajokin papereita, mutta auringon laskiessa ajoimme pois rajalta! Olimme päässeet Sudaniin!

Tänään soi: Aerosmith – Livin on the Edge

__

From Ethiopia to Sudan

After Lalibela we drove to Gondar and did spent to nights there. I have been sick from the stomach and slept the whole journey, so I don´t have much to tell you. Same in Gondar. The whole group was so tired, that for two days we just ate, slept and relaxed.

When it was time to hit the road again on Monday, Jani checked the bus. He notised that there was a problem with the same part he had just fixed in Addis. There was no choice but to fix it a again. He didn’t have a spare part so he fixed with a superglue and pink ducktape. Crazy!

We had been driving about 2hours when suddenly car stopped. There was something wrong with the gas wire. We had been going up hill, so the place where the bus stopped was little risky. Again Jani and Teemu had to fix the bus. This time they did it with green string. Crazy!

We had s a short breaks in some small village and bought some spare parts for Ajokki. The people, especially the children were desperate and aggressive when asking money and food. They try to force themselves in to the bus. The situation was so unpleasant that we just cut the break short and drove away.

Outside the town Jani changed the ducktape patent to a real spare part.

We were at the Ethiopia Sudan border about 5.30pm. It was an easy crossing again. We had to show the custom officer our cameras and laptops, but before we had shown them all, he said it was enough and let us go. On Sudan side we had to go to 3 different offices and Jani even more with the car papers, but when the sun set we finally drove to Sudan!