Toiseksi viimeinen pääkaupunki

Lähtö Vang Viengistä kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea viivästyi keskiviikkoaamuna, sillä Ajokki oli paikallisella pajalla tarpeellisessa hitsausoperaatiossa. Iskunvaimentimien kiinnittäminen kesti ennakoitua kauemmin, ja matkaan päästiin vasta 11.00 aikoihin aamupäivästä.

Onneksi ajopäivä oli puolestaan ennakoitua helpompi. Tie oli hyvässä kunnossa ja melko pian pahimmat vuoristo-osuudetkin jäivät taakse. Kilometrejä Vientianeen kertyi alle 200 ja aikaa kului pitkän lounastauon kanssa viitisen tuntia.

Pari matkustajaa jäivät vielä lilluttelemaan varpaitaan jokivedessä Vang Viengiin, mutta ottanevat bussin kiinni vielä ennen Bangkokia. Laosin ja Thaimaan välillä kulkee jatkuvasti hyvät linja-auto- ja junayhteydet, joten siirtyminen omaan tahtiin bussin perässä ei ole ongelma. Myös Vang Viengiin asti tulleet liftarit jatkoivat omia reittejään, joten bussissa oli tavallistakin runsaammin tilaa laskea kroppansa.

Lähes kaikki Vientianessa ennen käyneet matkustajat tuntuvat bussissa suhtautuvan kaupunkiin hyvin negatiivisesti. Yhdeltä varastettiin rahat hotellihuoneessa, toisen visiitti jäi pariin tuntiin ja kolmas haukkuu Vientianea maailman tylsimmäksi pääkaupungiksi.

On totta, että kaupungista puuttuu suurten metropolien vimmainen tahti ja säihke. Pääkaupungiksi Vientiane on pieni: asukkaita on alle 300 000.

Mutta ehkä juuri siksi olen jollain oudolla tavalla erittäin viehättynyt kaupunkiin – olin jo viimeksi täällä käydessäni vuonna 2007. Ranskan siirtomaa-ajoista muistuttavat huvilat, siistit pensasrivistöt, vihreät palmut, loistavaa laosilaista kahvia tarjoilevat kahvilat ja monipuoliset ravintolat ovat keskustassa kaikki helpon kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Yöeläjille Vientiane tarjoaa vähemmän, mutta päivisin täällä saa kulutettua muutaman päivän pelkästään lorvailemalla ilman jatkuvaa pakokaasujen ja ruuhkien muodostamaa mielen turruttavaa helvettiä, joka riivaa useita suurkaupunkeja.

Jostain syystä Vientiane vetää puoleensa ulkomaalaisia ravintola- ja kahvilayrittäjiä. Pieneksi kaupungiksi täältä löytyy hämmästyttävä määrä eri ruokakulttuureja ruotsalaisesta leipomosta (myynnissä oli Laosissa valmistettua, mutta ruotsalaistyyppistä irtonuuskaa eli lössiä) turkkilaiseen kebabiin (matkan kebab-connoisseur oli sulaa housuihinsa) ja japanilaisten pyörittämiin sushiravintoloihin (vielä maistamatta). Ranskalaisia ravintoloita löytyy runsaasti jo historiallisista syistä.

Tietysti pienet kadunvarsikojut ja lukemattomat ravintolat myyvät myös laosilaista ruokaa, kuten kokonaisina hiilloksella grillattuja kaloja ja tahmaista riisiä, josta ruokailijan kuuluu pyöritellä käsissään pieniä palloja.

Tänään oli tarkoitus ottaa jälleen skootterit alle, mutta suunnitelma kariutui Thaimaan viisumeiden vuoksi. Thaimaahan saa nimittäin turistiviisumin tällä hetkellä ilmaiseksi, joten maassa pidemmän aikaa viettävien kannatti hakea sellainen Vientianessa sijaitsevasta suurlähetystöstä.

Kaikki vuokraamot puolestaan vaativat skootteria lainatessaan pantiksi passin, jota luonnollisesti tarvittiin viisumeiden hakemista varten. Näistä kahdesta valinta kallistui viisumin puoleen.

Nopeasti se päivä kului kaupungilla jalkaisinkin. Kävin katselmassa vanhoja paikkoja, ja melko vähän kaupunki on muutunut kolmessa vuodessa. Ainostaan Mekong-joen ranta on kokenut täydellisen mullistuksen.

Vielä kolme vuotta sitten veden äärellä oli pieniä rantaravintoloita, jotka myivät turruttavan tulista papaija-salaattia ja kylmää Beerlao-lageria, Laosin epävirallista kansallisjuomaa, myöhään yöhön. Nyt jäljellä oli enää joenpohjalle rakennettu karu hiekkaerämää ja autotie. Rannan uudistustyöt lienevät vielä kesken.

Aivan takaiskuitta ei tämäkää päivä mennyt. Aamusella huomattiin, että erään matkustajan passi ja kohtalaisen suuri summa rahaa olivat hävinneet repusta, kaikkein todennäköisimmin taskuvarkaan matkaan. Passin katoaminen ei juuri voisi tulla huonompaan saumaan, sillä huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa jo Thaimaahan.

Toisaalta on onni onnettomuudessa, että vaikka Vientianessa ei ole Suomen suurlähetystöä, täällä on muiden EU-maiden lähetystöjä. Esimerkiksi Kazakstanin tai Kiinan rajalla oli lähimpään suurlähetystöön ollut huomattavasti vaikeampi päästä.

Ilmeisesti riittää, että passin kopioon saadaan Saksan lähetystöstä leimat, jotka todistavat, että kyseessä on kopio aidosta passista. Tällä pitäisi päästä Thaimaan puolelle, missä on taas helpompi asioida Suomen lähetystön kanssa.

Ongelma on siinä, että maahanmuutto- ja paikallispoliisi ovat pompotelleet asian tiimoilta kyseistä matkustajaa edestakaisin koko päivän. Jommankumman pitäisi antaa dokumentti, jossa todetaan, että passi on todella ilmoitettu hävinneeksi. Kumpikaan taho ei sitä suostunut tekemään. On varsin tyypillistä Aasiassa, ettei vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Hädin tuskin ymmärtää olevansa käsi. Asiaa selvitellään edelleen huomenna. Uskoisin, että aamupäivän aikana tilanteeseen saadaan selvyys ja kaikki pääsevät jatkamaan Vientianesta eteenpäin.

Edessä on siis jälleen rajanylitys, tällä kertaa viimeine. Näin pitkälle on päästy ongelmitta, ja toivottavasti myös huominen sujuu ilman suurempia kyyneleitä. Olisi käsittämättömän suuri sääli, jos tässä vaiheessa matkaa tulisi ongelmia esimerkiksi bussin papereiden kanssa, kun jo neljään muuhun, vaikeaksi ennakoituun maahan on Ajokilla ajeltu lähes heittämällä.

Huomennahan se nähdään.