Ma 20.4.2015, Budapest (HU)
Lauantai Ljublijanassa oli harmaa ja sateinen. Ensivaikutelma kaupungista oli todella hiljainen. Kaduille ei näyttänyt kuljeskelevan juuri ketään, liikkeet vaikuttivat suljetuilta ja jo kaupungin rautatieasema oli niin pienen oloinen, että jouduin tarkastamaan kahdesti että se oli oikea. Tiedä sitten johtuiko tämä kaikki vain säätilasta, sillä sunnuntaina ilma oli paljon parempi ja Ljubljanan kaduilla paljon enemmän säpinää. Terassit täynnä ja ihmiset liikkeellä. Kaiken kaikkiaan kaupungista henki kuitenkin eräänlainen pikkukaupunkimainen tunnelma. Zagreb – vaikka sen katseleminen jäikin melko vähiin – vaikutti enemmän suurkaupungilta. Ihan ok paikkoja molemmat, mutta mitään kovin erikoista tai maailmaa mullistavaa ei kumpikaan oikein näyttänyt tarjoavan. Jos vierailukohde näistä kahdesta pitäisi valita, niin ehkä suosittelisin kuitenkin Ljubljanaa, onhan se ehkä jossain määrin näistä kahdesta se pienempi ja kotoisempi.
Pääosa pikavuorolaisista piipahti siis Slovenian puolella sunnuntaina päiväseltään ja junalla, mutta kävipä nelipäinen iskuryhmä vuokra-autolla jopa Itävallan Grazissa asti. Aktiivista porukkaa, voisi joku ajatella. Liike on verissä. Kaikki rautatiematkailijat palasivat takaisin Zagrebiin sunnuntai-illan toiseksi viimeisellä junalla, joka oli perillä vasta yhdeksän jälkeen illalla. Kaupunkia ei siten pahemmin enää sunnuntaina ihmetelty, vaan pääasiallisen viihdykkeen tarjosivat Suomen parlamenttivaalit, joiden tuloslaskentaa seurailimme aktiivisesti internetistä zagrebilaisessa hostellissa.
Sananen vielä entisen Jugoslavian sapuskoista. Erityisesti kroatialainen ruokakulttuuri vaikutti Adrianmeren rannalla saaneensa runsaasti vaikutteita Italiasta. Pizzaa ja pastaa oli tarjolla lähes ravintolassa kuin ravintolassa. Tämä tietysti voi johtua myös suuresta turstimäärästä, joka mainittuja ruokalajeja mielellään syö. Toinen hyvin tyypillisesti kroatialainen ruokajuttu näyttävät olevan leipomot, joissa myydään esimerkiksi erilaisia täytettyjä sämpylöitä sekä myös pizzaa ja piiraita. Tällaisia paikkoja on todella paljon, Zagerbin pienehköön asemahalliinkin mahtui niitä kaksi. Uunituoreet leivonnaiset tarjosivat mukavaa vaihtelua ruokavalioon. Esimerkiksi aamiatarpeita ei tarvinnut yleensä kauan etsiä. Moinen leipomo kun löytyi lähes joka korttelista.
Matka Zagrebista siis jatkui tänä aamuna, jossa uusi viikko alkoi aurinkoisena. Ajokki käynnistettiin aamupäivällä ja keula käännettiin kohti Unkaria. Matkaa rajalle ei ollut pitkälti ja se oli kokonaan maksullista, tietullillista moottoritetä. Olimme jossain määrin pelänneet Unkarin ja Kroatian välistä rajaa, onhan se oikeastaan viimeinen tällä matkalla. Tämän jälkeen rajakopit lienevät reitillämme tyhjiä ja liikkuminen vapaata. Odotimme siten tiukkaa rajatarkastusta. Vastoin ennakko-odotuksia raja oli kuitenkin hyvin unelias paikka, jossa naispoliisi käveli hyvin rauhalliseen tahtiin sisälle bussiimme, katsoi passimme ja kurkkasi bussin tavaratilaan. Hyvä ettei haukotellut. Tämän jälkeen pääsimme lähtemään. Tunnelma oli suorastaan epäuskoinen. Tässäkö se muka oli? Siinä se vain oli. Olimme Schengen aluella.
Unkarin puolella jouduimme jälleen ostamaan moottoritieaikaa. Bussin taksa oli hieman yli 50 euroa, eikä tästä ostoksesta edes jäänyt minkäänlaista näkyvää dokumenttia kuten tuulilasitarraa tai muuta sen tyyppistä varmennetta. Ajokin rekisterikilpi syötettiin jonkinlaiseen tietkonejärjestelmään ja asia oli sillä selvä. Ilmeisesti moottoritien käyttömaksujen suorittamista valvotaan elektronisesti kameroin. Kaikilla teillä tätä maksua ei tarvitse maksaa, se kun koskee ainoastaan moottoriteitä. Pikkutiet ovat kuitenkin niin hitaita, että päätimme tämän sijoituksen kuitenkin tehdä.
Alkuperäinen ajatuksemme oli yöpyä Balaton-järvellä, mutta järven maisemiin päästyämme tuuli oli aurikoisesta kelistä huolimatta kova ja viileä. Kaikki järvenrantapaikat näyttivät olevan kiinni ja asutuskeskuset sangen hiljaisia. Kausi ei ole täällä selvästikään alkanut. Aikamme kovaa aallokkoa ja autioita katuja järven rannalla ihmeteltyämme päätimme jatkaa saman tien Budapestiin. Mitäpä sitä turhaan aikaa suljetulla ja kalsalla Balatonilla viettämään. Ajoimme pieneltä järvenrantatieltä takaisin moottoritielle ja Jani painoi kaasua. Kova tuuli riepotteli Ajokkia. Miten lienee, ilmeisesti tällainen sää on Unkarissa yleinen, sillä tien poskessa näkyi olevan kovasta tuulesta varoittavia liikennemerkkejäkin. Kummallista.
Budapest saavutettiin puoli seitsemän maissa illalla. Edessä on jälleen kahden yön pysähdys, jonka jälkeen täältä jatketaan näillä näkymin Slovakiaan. Koska yö Balatonilla jäi väliin, olemme – hyvin pikavuorolle poikkeuksellisesti – jopa yhden päivän aikataulusta edellä. Tuo päivä käytettäneen juuri Unkarin pohjoisessa naapurissa.
