Välttämättömiä leikkauksia

Matkaan valmistautuminen on ihmistä kokonaisvaltaisesti koskeva – ja muokkaava – prosessi, johon kuuluu muutama mukava, monta keskinkertaista ja useita epämiellyttäviä suoritteita. Näiden suoritteiden suunnittelu on mieltä stimuloivaa, toteuttaminen usein taas hankalampaa. Luomisen riemu ja purkamisen tuska törmäävät.

Viimeisten viikkojen aikana olen peilikuvaa katsellessani huomannut tietynlaisia muutoksia. Muutoksia, jotka ovat vaikeuttaneet ja rajoittaneet elämääni monella tapaa. Oikeastaan jo pelkästään peiliin katsominen on hankaloitunut. Ongelmat eivät ole johtuneet peilistä, hämärästä valaistuksesta tai kuvajaisestani.

Ongelman ydin on nimittäin ollut erityisesti itse peilin näkeminen. Tai näkeminen ylipäätään. Syynä on hoidon, trimmauksen ja huolenpidon puutteesta kärsinyt hiuskuontaloni, joka rehevöityessään rajoittaa radikaalisti näkökenttääni.

Tilanne- ja peilikuvaan kyllästyneenä marssin itsevarmasti parturiin. Olin uhkarohkea ja spontaani – en varannut aikaa etukäteen, vaikka olin pyöritellyt operaatiota mielessäni jo toista viikkoa. Heittäytyminen kuitenkin palkittiin ja itseeni ylpeänä istuuduin odottelematta yllättävän kovaan nahkatuoliin. Hymyilin parasta veijarihymyäni hyvin valaistuun peiliin ja heitin mielessäni hyvästit ylikasvaneelle leijonanharjalle.

Vasta parturin verhoiltua ruumiini pakkopaitamaisella kaavulla tunsin orastavan pakokauhun oireet. Puna nousi poskille muutamaksi sekunniksi jättäen kadotessaan naamani vitivalkoiseksi. Hengitysteiden ahtautuminen sai puheeni kuulostamaan piipitykseltä. Pakoon en kuitenkaan enää voinut lähteä.

Seurasin aitiopaikalta, kuinka itsetuntoni ja identiteettini riistettiin haituva kerrallaan. Lopulta minuuteni mopattin lattialle yhdeksi mytyksi, josta rikkalapio sen poimi ja pudotti roskakoriin muiden turhakkeiden joukkoon. Kotiin kävelin pipo syvälle päähän painettuna.

Identiteettikriisin kourissa sängyssä pyöriskellessäni päätin piipahtaa vanhempieni luona. Äidin luota löytyikin apu mielenterveyttäni uhanneeseen pelkotilaan, vapautus tuskistani. Tuo varttumistani hyvin läheltä seurannut ihminen ei edes huomannut muodonmuutostani ennen kuin asiasta päätin itse sivulauseessa mainita. Helpotustani en osaa sanoin kuvailla.

Päästyäni yli suuresta stressinaiheuttajasta löysin uudestaan kertaalleen hukatun elämänilon ja vankan tulevaisuudenuskon. Katu-uskottavan surffitukan pitäisi nimittäin laskujeni mukaan olla edustuskelpoinen viimeistään Pikavuoron saapuessa Balin vesiurheiluparatiisiin vuodenvaihteessa.

Kuva: SXC