Swakopmund 8.-12.12.2014
Saavuimme Swakopmundin rannikkokaupunkiin maanantaina alkuillasta. Matka Windhoekista oli reilut 300 kilometriä, joten päivän ajokilometrit jäivät suhteellisen vähäisiksi. Swakopmund on noin 25…
Saavuimme Swakopmundin rannikkokaupunkiin maanantaina alkuillasta. Matka Windhoekista oli reilut 300 kilometriä, joten päivän ajokilometrit jäivät suhteellisen vähäisiksi. Swakopmund on noin 25…
Saavuimme Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin perjantaina iltapäivällä. Ajokin ilmastointi lakkasi toimimasta pari päivää aikaisemmin, ja matkapäivät ovat olleet todella kuumia. Kaikki kaipasivat…
Matkustimme Grünausta Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Yövyimme matkalla Mariental nimisessä kaupungissa. Tässä kuvakooste matkapäiviltä.
Keskiviikkona 3.12. jatkoimme matkaa puolilta päivin. Suuntana oli Namibian raja. Kaikkia jännitti hieman, mutta Jania varmasti eniten. Springbokin pikkukaupungista oli matkaa…
Reissua on takana vasta noin kolme viikkoa, mutta siitä huolimatta olen jo ennättänyt kokea muutamia epätoivon hetkiä. Kyse ei suinkaan ole…
Maanantaina 1. joulukuuta startti oli sovittu klo 12. Porukka kerääntyi korjaamolle, jonne bussi oli jätetty edellisellä viikolla. Tunnelma oli täynnä odotusta…
Saavuimme Kapkaupunkiin keskiviikkona iltapäivällä. Kaikki olivat väsyneitä, sillä pari edellistä päivää painoivat. Tiistaina matkaa oltiin tehty koko päivä, ja matkalle osui…