Kulunut reilu vuorokausi kului junamatkustamisen merkeissä.
Lhasan-junassa oli tyypilliseen kiinalaiseen tapaan kolme eri luokkaa: pehmeät ja kovat makuupaikat sekä istumapaikat. Hinnat menevät tässä järjestyksessä kalleimmasta halvimpaan.
Kalleimmissa hyteissä on neljä leveää makuupaikkaa, televisiot, pistokkeet ja muut herkut. Siitä seuraavassa luokassa on kuusi makuupaikkaa per osasto, ja muu luksus puuttuu. Loput ovat tavallisia junan istumapaikkoja, joissa 32 tuntia putkeen saattaa olla monelle turhan kova suoritus.
Toki lyhyillä etapeilla halvimmat liput ovat mainio tapa heittäytyä paikalliseen elämänrytmiin, tämänkin junan istumapaikat ovat kansoittaneet tiibetiläiset, jotka hörppivät teetä ja lätkivät korttia iloisessa sekamelskassa. Valkoista, parrakasta vierasta katsotaan pitkään ja hartaasti.
Itse suosin pitkillä junamatkoilla halvempaa makuupaikkaa, jossa hinta ja laatu kohtaavat parhaalla tavalla: punkassa saa oikaistua itsensä suoraksi, mutta turha luksustelu ja sen mukanaan tuoma hinta puuttuvat. Paremmat nukkupaikat maksavat kaksinkertaisesti halvempaan vaihtoehtoon verrattuna, mikä on turhan paljon, sillä niin merkittävästä erosta ei ole kyse.
Kiehuvaa vettä on junissa tarjolla ilmaiseksi, joten evääksi kannattaa varata teetä ja esimerkiksi purkkinuudeleita, joista saa nopeasti rakennettua pienen lämpimän aterian.
Junassa on toki myös ravintolavaunu, jonka tarjonta oli jopa yllättävän hyvää, joskin hintavaa. Annos porsasta, paprikaa ja riisiä maksoi noin neljä euroa eli vähintään tuplat normaaliin ravintolaan verrattuna. Ravintolavaunun suolaiset hinnat eivät toki ole suomalaiselle mikään uusi asia.
Flunssa ei vieläkään hellitä, joten lähes koko junamatka kului nukkuessa. Tätäkin kirjoittaessa väsyttää niin, etteivät silmät tahdo pysyä auki.
Koko matkaa Lhasaan ei kuitenkaan kannata käyttää pää tyynyssä, vaikka henki menisi, sillä maisemat ovat häikäisevät.
Rata kulkee suurimman osan ajasta laaksoissa, joita ympäröivät lumihuippuiset vuoret ja matalista taloista rakennetut tiibetiläiskylät. Matkan aikana ei jää epäselväksi, mikä on tiibetiläiselle ruokavaliolle ja maaseudun elämälle tärkein otus: talvisin keltaruskean karua maisemaa elävöittää parhaimmillaan tuhansien jakkien laumat, joita yksinäiset paimenpojat ohjailevat oikeaan suuntaan.
Näky on kaikessa ajattomuudessaan äärimmäisen rauhoittava. Tiibetiin matkaava on todennäköisesti satojen vuosien ajan kohdannut tismalleen saman näyn. Jotkut asiat muuttuvat onneksi hitaasti, vaikka Tiibetin bruttokansantuotteen kasvu on Kiinan voimakkaimpia.
Muuten junamatkailu on tapahtumaköyhää notkumista: syömistä, kirjoittamista, lukemista ja nukkumista.
Lhasaan matkaava juna kulkee keskimäärin reilun 3000-4000 metrin korkeudessa. Parhaimmillaan rata käväisi 5000 metrissä Tiibetin ja Kiinan rajalla – jos nyt voidaan puhua rajasta, kun virallisesti kyse on yhdestä ja samasta maasta.
Siinä Lhasan-juna eroaa perusaasialaisista kollegoistaan, että korkean ilmanalan vuoksi jokaisessa makuuosastossa on liitännät, joista saa tarvittaessa lisähappea. Happihelppejä on lisäksi junan käytävillä.
Juna on lentokonetta huomattavasti parempi vaihtoehto tulla Lhasaan. Junassa elimistö tottuu hiljalleen vähenevään happeen, kun taas paineistetusta lentokoneesta poistuessa kroppa joutuu ottamaan muutoksen vastaa kerralla.
Lhasaan on helppo tulla junalla. Esimerkiksi Pekingistä junia kulkee päivittäin. Matka kestää pari vuorokautta ja maksaa paikasta riippuen noin 40-130 euroa. On huomioitava, että Tiibetiin matkustamiseen tarvitaan lupa, jonka pystyy hankkimaan paikallisten matkatoimistojen kautta.
Matkan Lanzhousta Lhasaan piti kestää ennakkotietojen mukaan 32 tuntia, mutta matka taittui noin 27 tunnissa. Syytä tähän en tiedä.
Iltapäivän valossa kylpevään Lhasaan oli kuitenkin huomattavasti miellyttävämpi saapua, kuin iltamyöhään rättiväsyneenä. Nyt on ylimääräinen iltapäivä aikaa tutustua kaupunkiin, yksinkertaiset ohjeet ”Kävele hitaasti, älä rasita itseäsi turhaan” kirkkaana mielessä.
Seuraavat kuvat on otettu liikkuvan junan ikkunasta, joten kuvissa saattaa olla heijastuksia sun muita ikävyyksiä.
Pitipä taas hakea kuppi vihreää teetä ja samaistua tunnelmaan. Ja illalla pitää kaivaa kirjahyllystä Tintti Tiibetissä ja jatkaa samaistumista. Mielenkiintoista on!
Mene Tero paikalliseen lääkäriin hakemaan jotakin sikäläistä troppia. Tiibetiläinen lääkäri on varmaan kokemuksen arvoinen jo pelkästä uteliaisuudesta.
Upeeta.
Terveisiä Salosta. Pakkasta on niinkuin talveen kuuluukin. Aurinkokin tervehti meitä.
Olen lukenut kirjan Ylitse taivaan ylitse maan, joka kertoo Tiibetistä. Kun katson noita kuvia on varmaa luettava kirja kolmannen kerran. Kiitos hyvästä ”matkaseurasta”. Matka jatkuu.
Tiina
Älyttömän mielenkiintoista! Kiitos ja toivottavasti saamme Tiibetistä paljon juttuja ja kuvia 🙂 Hyvää jatkoa koko porukalle!
Aivan uskomattoman upeat maisemat tuolla Tiibetissä, kuten myös Kiinassa, jossa silmä lepää.
Tuolla olisi hulppeaa lennättää liidokkeja ja muita rc- lennokkeja.
Avaraa tilaa, todellinen lennkokkiharrastajan unelmakohde jo pelkästään maisemien puolesta, ei tule tilanpuute heti vastaan 🙂
Muutenkin tuolla Tiibetissä viihtyisi pidempään maisemiin ja pieniin kyliin tutustuen.
http://areena.yle.fi/player/index.php?clip=1297437999815&language=fi
Kiina kiinnostaa kovasti,kuten tänään ylellä luontosarja.Samoissa
maisemissa olivat.
Hyvää viikonloppua.
Hei!
Olipa kiva lukea junamatkasta ja mitkä maisemat!
Kannattaa käydä apteekissa ja kysyä luonnonlääke-
tieteen rohtoa flunssaan.
Koko porukalle hyvää jatkoa siellä ”taivaan katolla”.
http://www.youtube.com/watch?v=BkaqTlBshro&feature=related
Kiitos ”vikved” tiedoista, youtube:sta löytyi vaikka mitä ja näkyy olevan muitakin suomalaisia reissulla.
Pikavuorolaiset ovat siis menossa paikallisessa pendolinossa – hienoa!
Kiitos taas kuvista ja raporteista, tätä on pakko seurata,tähän on jäänyt koukkuun.
Toivottavasti Janikin saa nyt rentoutua, kun ei tarvi rattia pyörittää!
Mukavaa matkanjatkoa kaikille!
Terkut Salosta ja on jo lauantai. Pakkasta, ei sada onneks mitään taivaalta alas. Flunssa-aalto on tullut kaupunkiin ;-(
Olipa kiva lukea junamatkan ihanuudesta ja erilaisuudesta. Hienoja näytti maisemat olevan ikkunastakin sai hienoja kuvia näköjään.
Toivottavasti loppumatkakin sujuu hyvin ja happi riittää.
Luonnikast matkaa.
Booooooooooooorriiiiiiiiiiiinngggggg!!!!!!
Hanki, mustamakkara, elämä, tai edes jotain tekemistä, ettei olisi niin tylsää. Tai muuta alkajaisiksi pois Tampereelta. Näitä juttuja lukee ihan mielikseen, lukuunottamatta joidenkin kommentoijien pakonomaista tarvetta valittaa joka helvetin asiasta…
Samaa olen ajatellut.Antaa huonon vaikutelman tamperelaisista!
Amen.
Mustamakkara alter-egoineen voisi todellakin nostaa kytkinta, sut on niiin nähty. Jos haluat antaa rakentavaa kritiikkia, huutemalla persoonatonta ja sisällötöntä ”boring”-sanaa tuskin autat blogia kehittymään mihinkään suuntaan.
Me muut jatkamme blogin annista nauttimista! Kiitos junamatkan kuvailusta ja maisemoinnista – ihan kuin olisi itse matkalla mukana 🙂 Saisiko jakeista mahdollisesti lähikuvaa? Kiitos!
Huonoa mainosta tamperelaisille olet!Eipä kyllä makkarakaan enää maistu!
Aika huippu toi ylin junakuva, siitä saisi teetettyä vaikka taulun Thaimaassa.
On joo maisemat ja kylät tosi erilaisia kun täällä Yunnanin puolella. Täkäläiset talot on valtavia ja kylät sijaitsevat jyrkillä rinteillä ja laaksoissa. Tasankoa on Shangri-lassa, täällä vain rotkoja.
Ja Kiinan luonnosta kiinnostuneille: kattokaa BBC dokkarisarja Wild China. Yksi jakso mm. Tiibetistä, toinen Shangri-lasta