Haaveista totta, osa 2

Juhlat on juhlittu, ja matka jatkuu.

Kiinalainen uusivuosi saattaa olla matkailijalle haastavaa aikaa. Erityisesti liikkuminen kaupungista toiseen saattaa olla viikkojen ajan jopa mahdotonta, kun koko Kiina matkaa perheidensä luokse, kuka minnekin.

Ainakin Xinjiangin provinssissa ruokaa ja majoitusta riitti uutenavuonnakin. Useimmat kaupat olivat eilen ja toissapäivänä suljettu, mutta nälkään ei tarvinnut kuolla, siitä pitivät huolen täytettyjä pitaleipiä ja nuudeleita tarjoilevat katukeittiö ja osa innokkaimmista ravintolayrittäjistä. Myös paikalliset pikaruokaketjut, kuten hampurilaisia ja nuhjuisia riisi-kana-annoksia tarjoileva Dico’s, pysyivät auki lähes koko juhlien ajan.

Se on toki myönnettävä, että majoituksen etsinnässä oli suurena apuna oppaamme Paul. Vaikka miehen mukanaolosta joudutaankin maksamaan, iso osa summasta tulee takaisin jo pelkästään hotellialennusten kautta.

Olemme oikeastaan koko Kiinan pätkän yöpyneet hotelleissa, joiden listahinnat ovat olleet 400-500 yuanista (40-50 euroa) ylöspäin. Paulin ansiosta olemme maksaneet todella siisteistä ja hyvistä hotelliöistä noin 15 euroa kahden hengen huoneelta. Ilmastointi ja internet-yhteys ovat useimmiten sisältyneet huoneen hintaan.

Torakoiden, rottien ja muiden eläinkunnan pikku nilviäisten syömiin murjuihin tottuneelle tällainen luksustelu on jotain uutta ja hämmentävää, mutta kieltämättä mukavaa. Mikään ei paranna päivän bussissa lorvailua paremmin, kuin kuuman suihkun jälkeen puhtaisiin lakanohin köllähtäminen.

Kaksi edellistä yötä vietimme siis Dunhuangin kaupungissa, jossa asukkaita on vain reilut 150 000. Miellyttävän pieni kaupunki on siisti ja moderni, ja keskustan alueella on helppo liikkua myös jalkaisin. Teollisuutta ei alueella ole juuri lainkaan.

Syy mahdottoman kuuloiseen yhtälöön löytyy turismista. Dunhuangin ympäristössä on useita ainakin Kiinan mittakaavassa kuuluisia turistirysiä,  kuten buddhalaisena luostarina toiminut Mogaon luolasto.

Turismin vaikutus näkyy parhaimmin hotellien, ravintoloiden ja krääsämyyjien määrässä.

En ole tähän mennessä nähnyt Kiinan-osuuden aikana ainuttakaan matkamuistomyymälää, mutta Dunhuangissa niitä pysyi auki uudenvuodenpäivänäkin. Olemme onneksi liikkeellä niin sesongin ulkopuolella, kuin vain mahdollista. Kaduilla ja ravintoloissa oli rauhallista, jopa hieman liian autiota.

Mogaon luolat jäivät eilisaamuisen pikaäänestyksen tuloksena väliin, ja auton keula suunnattiin kohti Kiinan muuria.

Olen vieraillut muurilla Pekingin seudulla jo kahteen kertaan, mutta vuorenrinnettä kiemurteleva kivikäärme jaksaa vaikuttaa aina uudestaan.

Varsinkin täällä, tuhansia kilometrejä Pekingistä lounaaseen. On vaikea käsittää, että muuri on loistonsa päivinä Ming-dynastian aikaan (1368-1644) taivaltanut vuorten ja solien yli yhteensä 6500 kilometrin matkan. Se riittäsi kiertämään Suomen rajaviivan hieman yli puolitoista kertaa.

Vierailimme samalla myös Ming-dynastian aikaisessa Jiyuaguanin linnoituskaupungissa, joka on toiminut tärkeänä sillanpääasemana Kiinan ja Keski-Aasian ”barbaarikansojen” välissä. Jälleen yksi hyvä syy olla talvella liikkeellä: muita ihmisiä ei ollut paikalla haitaksi asti, vaan rakennuksiin ja maisemiin sai tutustua kaikessa rauhassa, kuten kuuluukin. Mikään ei pilaa matkaa historian hämärään tehokkaammin kuin valtavat, salamavaloja kaikkiin ilmansuuntiin räiskivät ihmismassat.

Molemmat vierailut olivat tarpeellisia muistutuksia siitä valtavan rikkaasta historiasta, jonka päälle nyky-Kiinaa rakentaa kukoistavaa tulevaisuuttaan.

Jiuquanin kaupunkiin saavuttiin 20.00 aikoihin illalla. Illan kaava oli jo tuttu ja turvallinen, moneen kertaan hyväksi havaittu: tavarat huoneeseen, pikaisesti syömään ja yötä vasten päivittämään blogia – mikä ei tosin onnistunut yhteysongelmien vuoksi, ennen kuin nyt seuraavana päivänä paikallisessa nettikahvilassa, jossa hiljaiset kiinalaisteinit pelaavat verkkoroolipelejä Lady Gagan ja Michael Jacksonin pauhatessa taustalla.

Eilinen iltaruokailu oli Kiinaa parhaimmillaan. Menimme huonekaverin kanssa sattumanvaraiseen paikalliseen ravintolaan, jossa vastaanotto oli vähintään hieno.

Paikka oli erikoistunut hot potiin, joka tarkoittaa sitä, että pöytään tuodaan kiehuva mausteliemi, jossa jokainen ruokailija saa itse kypsentää pieneksi leikattuja palasia lihaa, äyriäisiä, nuudeleita, kasviksia ja kaikkea muuta mahdollista maan ja taivaan väliltä.

Ei mennyt aikaakaan, kun meidät oli kutsuttu paikallisen pariskunnan pöytään uittamaan ohuita lammassiivuja sekä possulla ja sipulilla täytettyjä taikinanyytejä polttavan tuliseen keitinliemeen. Yhteinen kieli rajoittui muutamaan englanninkielen sanaan, mutta se ei menoa haitannut. Korvausta ei vakuutusalaa opiskeleva nuorimies suostunut noin 15 euron loppulaskusta ottamaan.

Myos yökerhoissa on varsin tavallista, että vieralle tarjotaan syotävää ja juotavaa enemmän kuin pää ja maha kestävät. On suuri virhe istua kiinalaisten isäntien kanssa samaan pöytään, jos haaveena on herätä seuraavana aamuna aikaisin esimerkiksi kuvaamaan kaupunkia jotain matkablogia varten.

Eilenkin vasta keksitty tarina hotellilla odottavasta, vihaisesta vaimosta sai isännät vakuuttumaan, että vieraan on parempi suunnata kohti kotia.

Toki jos seuraavaksi päiväksi ei ole suunnitelmia, luvassa on taatusti railakas ilta.