Ympärillä kuhisee. Melkein kuukauden päivät siinä menikin. Nyt, unisten maalaiskylien ja matkailijoiden tarpeisiin rakennettujen taajamien jälkeen, Pikavuoro on ottanut haltuunsa Australian-etapin ensimmäisen miljoonakaupungin.
Brisbane, Queenslandin osavaltion pääkaupunki ja koko maan kolmanneksi suurin asutuskeskus saavutettiin vajaan 300 kilometrin kirityksen päätteeksi.
Pyyhkäisyä Brisbaneen voi syystä kutsua asiansa osaavien matkaajien taidonnäytteeksi. Melkeinpä kaikki aina alkusähläyksestä lopputunnelmiin sujui muutamien kuukausien ja useiden tuhansien kilometrien rutiinilla.
Liian pienen trailerin pakkaaminen kulki kivuttomasti – eikä Dingon lauteilla istuminen tuottanut enää sen suurempia tunteenpurkauksia. Toki matkanteon mukavuutta on lisännyt muutaman penkin tyhjeneminen, kun osa lyhyempien pätkien matkaajista on jo saateltu pysäkeilleen. Silti eilisellä pyrähdyksellä vallinnut, jopa zen-tilaa vastaava seesteisyys oli ajoittain vähän levottomampaan matkustusympäristöön tottuneelle pikavuorolaiselle varsin virkistävä, ellei puhdistavakin kokemus.
Sateisen harmaat moottoritiemaisemat vilistivät silmissä korvalappustereoiden paukkeen tahdissa kolmisen tuntia ennen tankkaustaukoa, tuon jälkeen vielä joitain kymmeniä kilometrejä. Vähitellen maisema alkoi muuttua. Alava, monikaistainen tie vaihtui mäkiseen, monikaistaiseen tiehen. Liikenne vilkastui ja nopeudet tippuivat. Sitten silmissä vilisivätkin jo pilvenpiirtäjät.
Vahingoista viisastuneina suunnilleen puolikas pikavuoropoppoosta oli varannut majoituksensa etukäteen ja pääsi lepäilemään pian kaupunkiin saapumisen jälkeen. Muiden kanssa suhailtiin suhteellisen kattava sightseeing-kierros etsiessä kotia sekä matkalaisille että bussille. Ensin mainituille katto löytyi pään päälle vähäisen säädön jälkeen, Dingo sen sijaan joutuu suuresta etsintäoperaatiosta huolimatta viettämään yönsä katotta.
Auringonvalo alkoi jo hiipua, kun suihkut, sumpit ja muut säädöt saatiin pakettiin. Ulkona kuhisi yhä – ainakin yöelämästään tunnetun Fortitude Valleyn seudulla. Pari sataa metriä tuonnempana äänentaso laski ja ihmismäärä väheni.
Auringonlaskun oranssinkeltaisessa loimussa paistattelevista pilvenpiirtäjistä silti huomasi, että horisontissa siinsi kaupunki.
Viimein.
—
After the fun couple of days spent in the penthouse in Hervey Bay, Brisbane was calling. It was, after all, a routine performance, only some 300 kilometers, but what really surprised me was the sheer professionalism that was present throughout the drive.
There were no problems in packing the too small trailer, no complaining while sitting in the bus and even no complaining about the rainy weather. In fact, the atmosphere in the bus was quite Zen-like, which, to be honest, is not the most usual state in the Pikavuoro bus.
Thus, the 300-kilometer-drive was not painful at all, but quite therapeutic instead. The finish line was in horizon and the high-risers of Brisbane in sight soon enough – or finally. After all, we have spent almost a month in Australia without seeing a glimpse of a proper city.
