Pienin vaikeuksin Latviaan

Ke 29.4.2015, Riika (LV)

Sää muuttui radikaalisti yön aikana. Vielä eilen Kaunasissa asteita oli yli parikymmentä, mutta tänä aamuna vain neljä. Lisäksi satoi vettä ja oli muutenkin kaikin puolin synkkää. Lähdimme liikkeelle aikaisin, heti kahdeksan jälkeen. Tarkoituksena oli ylittää Latvian raja ennen kuin vuorokaudeksi ostettu tiemaksutarra Ajokin tuulilasissa vanhenee. Oli tarkoitus ajaa Latvian pääkaupnkiin Riikaan, josta bussillekin sopivasta hotellista oli tehty jo varaus ennakkoon. Kerrankin näin.

Siispä Riikan hotellin osoite naputeltiin navigaattoriin ja Ajokki ajettiin taas tielle, pois Kaunasin keskustassa sijainneelta kävelykadulta jossa se oli ollut parkissa. Säästä huolimatta tunnelma oli hyvä. Olimme kerrankin liikenteessä hyvissä ajoin. Google ohjasi meidät ilmeisesti sille reiteistä lyhyimmälle, sillä tie kiipesi ensin korkealle mäelle Kaunasin yläpuolella, laskeutuakseen jälleen alas keskellä jonkinlaista pientaloaluetta. Tämä tie osoittautui sangen haastavaksi. Alkupään epätasainen mukulakivipinta menetteli, mutta hyvin jyrkkä alamäkeen sijoittunut kaarre ei. Ajokki oli jumissa.

Tässä jumissa tuhraantuikin sitten kolmisen varttia. Peruutaa ei enää voinut, joten eteenpäin oli päästävä. Melkoisten sekä kaivuutöitä että renkaiden alle työnnettyjen puupalojen asentelua vaatineen operaation jälkeen bussi saatiin lopulta kääntymään mutkan ympäri. Puskuri raapi jälleen kerran maata, mutta ihme kyllä paloja ei autosta tällä kertaa irronnut. Liikennettä ei onneksi tällä tienpätkällä pahemmin ollut, ja muutama vastaantullut autokin katseli tilannetta aikansa, kääntyi takaisin ja hakeutui muille reiteille. Saimme myös apua paikalliselta talonomistajalta, joka ilmeisesti puuhasteluamme katseltuaan päätti itsekin tarttua toimeen ja tuoda sen kummemmin jutustelematta meille lisää renkaiden alle asetettavia puunpaloja sekä rautakangen, jolla keulan edessä olleita kiviä voitiin vääntää maasta ylös. Kaikkea sitä sattuu, Baltiassakin. Rautakankea ei nimittäin tarvittu edes Afrikassa.

Tähän muutaman sadan metrin tieosuuteen tuhraantuikin oikeastaan koko aikaisen aamulähdön hyöty. Pääsimme kuitenkin lopulta ulos Kaunasista ja valtatielle. Jonkin aikaa ajeltuamme ilmaantui uusi ongelma, Ajokki nimittäin äänteli merkillisesti. Pysähdyimme ja asiaa ruvettiin tutkimaan. Heti auton ulkopuolella oli ilmeistä, että käyntiääni oli muuttunut ja kaikki viittasi hajonneeseen pakoputkeen. Ja rikkihän se olikin, V8-moottorin toisen puolen pakosarjaan yhdistyvän putken pää oli irti. Ajamiseen tämä ei sinänsä vaikuttanut, mutta äänet auton sisällä – ja epäilemättä myös ulkona – olivat sangen miehekkäät entisen sivistyneen murinan sijaan.

No, kaikkea sattuu ja rajallekin oli kiire, joten jatkoimme matkaa. Olimme lopulta tiemaksua ajatellen puolisen tuntia myöhässä ylittäessämme vartioimattoman Latvian rajan. Rajalla päivysti jonkinlainen vilkuilla varustettu auto, jossa istuneet kaverit ilmeisesti tarkastivat myös mainittuja tiemaksusuorituksia. Onneksemme heillä näytti tällä kertaa olevan töitä, ja kaiken lisäksi tien toiselle puolelle parkkeeratun auton ja Ajokin väliin ajoi juuri sopivasti peräkanaa kaksi puoliperävaunurekkaa muodostaen mainion näkösuojan. Olimme Latviassa, vaara ohi. Tiemaksusakko Liettuassa olisi kuulemma ollut melkoinen.

Kiire oli ohi, joten pidimme Latvian puolella pidemmän tauon. Pakoputken pääkin saatiin lopulta rautalankaa hyväksi käyttäen kiinnitettyä takaisin paikoilleen, ja Ajokin käyntiäänetkin normalisoituivat. Toivottavasti viritys kestää loppuun asti, matkaa kun on enää jäljellä niin kovin vähän. Huomenna matkaa on tarkoitus jatkaa Riikasta Tallinnaan ja vapunpäivänä edelleen Suomeen. Lähes uskomattoman nopeasti tämä Euroopan osuus on kulunut. Vastahan lähdimme Istanbulista. Mutta toisaalta, hyvin paljon on myös viimeiseen hieman yli kolmeen viikkoon mahtunutkin. Vauhti on ollut ripeä ja tältä kantilta kun asiaa miettii, on Istanbulista lähdöstä pieni ikuisuus.