Eilinen alkoi aikaisella herätyksellä kello 6.30. Tuli nukuttua levottomat yöunet, sillä mielessä askarrutti, että mitä jos en pääsisikään lähtemään tai ajomatkalla tulisi ongelmia. Tunsin olevani yksin, niin kuin olinkin 🙂
Puhelin soi puoli kahdeksalta, Michael oli alhaalla. Hän oli vienyt lapset kouluun ja tullut sen jälkeen hakemaan minua. Yleensä menemme yhdessä aamupalalle, mutta nyt hänellä oli kiire kotiin viemään vaimolle sapuskaa – vaimolle, joka on kauniisti sanottuna komenteleva tapaus.
Päästyäni korjaamolle tein diagnoosin Ajokin seisonta-ajasta:
– iso määrä naarmuja ja kolhuja – ei kyllä tullut yllätyksenä
– ainakin etulasi oli mahtavassa lakasssa ja maalissa
+ ajokkia ei oltu liikuteltu sekä tavarat olivat tallella
Olin jälleen kerran pettynyt naarmuihin ja kolhuihin, mutta ne ovat pieniä verrattuna etulasiin. Harmittaa vain ylinmääräinen homma.
Kun oli aika lyödä kone käyntiin, niin startti ei jaksanut pyöriä. Akuissa ei ollutkaan tarpeeksi virtaa. Michael vakuutteli, että akut olivat olleet yön latauksessa. Lopulta sain selville, että vain toinen oli ollut, eikä sekään yön yli. Michael ehdotti hakevansa uudet akut, mutta kerroin, että ei ole jenin jeniä uusiin akkuihin, nimittäin en halunnut ostaa häneltä niitä. Ensinnäkin saisin maksaa 20-30% enemmän niistä, kuin jos hakisin ne itse kaupasta. Ja toiseksi ne olivat mielestäni palvelukelpoiset.
Lopulta otin naapuribussin akut lainaksi ja sain Ajokin käyntiin kuin palmun alta. Uskon että Michaelin taka-ajatuksena oli tehdä hiukan rahaa myymällä uudet akut ja pitämällä vanhat akkuni. Halusin pois ”hiekkalaatikosta” ja matkustaa satamakaupunki Klangiin. Maksoin Michaelille viiden kuukauden säilytyksestä kohtuullisen summan. Hän pyysi vielä, voinko antaa muutaman setelin lisää – olimme sopineet keväällä hinnan säilytyksestä, joten totesin tylysti että en ole mikään automaatti. Hymystä päätellen asia meni perille ja hän toivotti turvallista matkaa.
Aloitin matkan huoltsikan kautta, tankkiin tavaraa ja oma nesteytys kuntoon. Oli ihan kiva ajella, kunnes takapeilistä huomasin poliisiauton. Hiukan myöhemmin auto ajoi viereen ja hanttaripuolen poliisi katsoi hymyillen, morjestelin takaisin 🙂 Vain hetkeä aikaisemmin alamäessä rekkakuski ajoi ohi ja näytti peukkua. Toisaalta ei ole tullut Aasiassa vastaan länsimaalaista bussikuskia.
Pääsin lopulta Klangiin. Olo oli mahtava! Hotellin henkilökunta otti minut hyvin vastaan. Pysäköintitila oli odotusten mukainen. Huoneen netti toimi moitteettomasti ja oli aika pistää biisi soimaa. Ajaessa tuli yksi kaveri mieleen ja biisi jäi päähäni soimaan: Popeda, elän itselleni.
Viikonlopun vietän hotellin altaalla, tutkien Los Angelesin majoitustarjontaa.
