Matka Abu Simbelistä Aswaniin (kirjoitetaan myös Assuan) jatkui sunnuntaiaamuna. Reittimme kulki armeijan hallinnoimaa tietä, joten jouduimme ajamaan reilun 200 kilometrin matkan saattueessa. Saattue lähti liikkeelle kello kymmenen. Afrikan aikaa ei enää tunneta, vaan lähtö todellakin oli täsmälleen kymmeneltä. Meille meinasi tulla kiire ehtiä mukaan. Sen verran hyvin olemme Afrikan ajan omaksuneet.
Saattueessa oli lisäksemme puolenkymmentä turistibussia, muutama minibussi sekä henkilöautoja. Ajokin etupenkille kapusi armeijan mies uniformussaan. Viereiselle penkille herra laski konetuliaseensa ja barettinsa. Mies puhui englantia vain muutaman sanan, mutta osoittelemalla ja auttavalla englannilla hän pystyi kertomaan minne olimme menossa. Hän teki myös alkumatkasta selväksi, että tulisi ajaa kovempaa. One-zere-zero hoki mies ja kehotti eleillä painamaan kaasun pohjaan. Jani ajoi kuitenkin noin 80km/h. Ajokissa on sen verran vikaa, ettei ajaminen suuremmilla nopeuksilla ole järkevää.
Kuvittelin armeijan saattueen olevan tiiviimpi letka, mutta jo alkuvaiheessa muut katosivat näkyvistä. Mielikuvani lienee syntynyt elokuvista. Kyydissämme ollut pyssymies otti myös reilun kolmen tunnin matkan varsin rennosti. Hän torkkui suurimman osan ajasta, havahtuen välillä vastaamaan nokialaiseensa. Tarjosimme hänelle vesipulloa (Ajokissa on edelleen melko lämmin, vaikka tuulettimet on kytketty takaisin toimintaan), mutta hän kieltäytyi. Joko häntä ei janottanut, tai sitten armeijan säännöt kieltävät.
Saavuimme Aswaniin hieman ennen kahta. Fikserimme Mohammed odotti meitä hieman kaupungin ulkopuolella. Pyssymies hyppäsi ulos ja Mohammed tuli tilalle. Hän oli jälleen järjestänyt meille hotellin. Tällä kertaa hieman edullisemman. Hän tiedusteli myös kiinnostusta lähteä Niilille risteilemään ja illlallistamaan auringonlaskun aikaan. Kieltäydyin, sillä töitä oli kertynyt rästiin. Loppujen lopuksi vain kaksi seitsemän hengen porukasta lähti risteilylle. Käsittääkseni he tykkäsivät retkestä.
Kävimme jätkien kanssa syömässä ja rentouduimme huoneissamme. Noin kello 20 kuului kova pamaus. Ääni oli sen verran epätavallinen, että menin parvekkeelle katsomaan näkyykö ulkona mitään. Hetken päästä hälytysajoneuvot alkoivat huutaa. Samassa mieleeni tuli The Guardianin toimittajan Paul Lewisin pitämä luento, jossa hän kertoi sosiaalisen median auttavan tiedonhankinnassa. Kirjauduin välittömästi Twitteriin, ja jo muutaman minuutin kuluttua egyptiläinen toimittaja alkoi twiitata pommi-iskusta Aswanin poliisiaseman läheisyydessä. Vilkaisu karttaan kertoi paikan sijaitsevan 800 metrin päässä hotelliltamme. Olimme kävelleet siitä ohi vain muutamia tunteja aikaisemmin.
Seurasin hetken Twitteriä sekä etsin tietoa muualta netistä. Päätin lähteä paikalle katsomaan, miltä tilanne näyttää. Aluksi hieman kuumotti lähteä liikkeelle yksin, mutta kadut vaikuttivat rauhallisilta. Edes riivaajia ei pyörinyt ympärilläni.
Pääsin nopeasti tapahtumapaikalle. Alue oli osittain aidattu ja siellä oli paloautoja, poliiseja sekä muutama ambulanssi. Suuri väkijoukko seisoskeli kaikessa rauhassa katsellen ympärilleen. Kyselin paikallisilta mitä oli tapahtunut. Useimmat olivat haluttomia keskustelemaan kanssani heti kun selvisi etten puhu arabiaa. Löysin kuitenkin yhden hyvin englantia puhuneen miehen, joka kertoi että oli tapahtunut pommi-isku, jossa oli kuollut 3 ja loukkaantunut useita. Hän myös sanoi iskujen olevan normaaleja. Hänen mukaansa asia on Egyptin sisäinen eikä turisteille haluta kertoa kuinka asiat on. Hän kuitenkin vakuutteli, ettei ole mitään syytä pelkoon. Samassa hetkessä poliisi tuli hajottamaan väkijoukkoa. Tämäkin tapahtui varsin rauhallisesti, sormella osoitellen ja vain hieman ääntä korottaen. Menin vähän matkan päähän seuraamaan tilannetta, mutta ambulanssien poistuessa paikalta väkijoukko alkoi pikkuhiljaa hajaantua.
Uutisten mukaan iskussa kuoli 2 henkilöä ja 5 loukkaantui. Kadulla puhuttiin kolmesta kuolleesta ja jopa 11 loukkaantuneesta. Isku oli Aswanissa ensimmäinen vuoden 2013 jälkeen. Pienempien pommi-iskujen tekijät jäävät kuulemma usein epäselviksi.
Yllättävää oli se kuinka rauhallisesti kaikki suhtautuivat. Kyseessä olisi saattanut olla mikä tahansa onnettomuus, jota ihmiset kokoontuvat ihmettelemään. Jollain tavalla kuvittelin paikalla olevan kaaottisen tunnelman, ihmisten säntäilevän ympäriinsä ja poliisin eristävän alueen tiukemmin ja laajemmalta. Näin ei kuitenkaan ollut. Ehkä egyptiläiset ovat niin tottuneita pommien räjähtelyyn etteivät ne liikuta heitä enempää kuin normaali peltikolari. Kävelin paikalle vielä aamulla uudelleen. Jollei tietäisi mitä siellä edellisenä iltana tapahtui, mistään ei olisi voinut päätellä, että paikalla kuoli edellisenä iltana ihmisiä.
Saa nähdä kohtaammeko matkamme aikana vielä muita vastaavia tilanteita. Levottomuuksia on viime kuukausina ollut niin Kairossa kuin Aleksandriassakin. Matkaa on vielä noin 1000 kilometriä jäljellä ja mitä tahansa voi tapahtua. Jostain syystä Kenian ”road to hell” tuntui pelottavammalta kuin se mitä saatamme Egyptissä kohdata. Toivotaan, että loppumatkamme on yhtä turvallinen kuin tähänkin saakka.
Tänään soi: U2 – Sunday bloody Sunday
__
For Abu Simbel to Aswan
The road from Abu Simbel is controlled by the army, so we had to drive the road in an army convoy. We has a police with a gun inside Ajokki. He slept almost the whole way. What a security man!
At 8pm in Aswan we heard a loud bang. I went to the balcony see what´s happening, but didn’t see anything. Only heard the sirens. I checked the twitter and some egyptian journalist stared to tweet about a bomb near Aswan police station.
I decided to go and have a look. The crowd was surprisingly calm. I tried to talk with the locals but they didn’t want to talk with me when they realized that I don’t speak arabic. I found one man who spoke good english and he told me that there had been a bomb strike. He also said that it is an egyptian problem and tourists don’t have to be afraid.
Later from the news i found out that 2 had died and 5 injured in a strike. Nobody knows who did it. This was first bomb in Aswan since 2013.
I was surprised how calm everybody was. Maybe egyptians are so used to bombs that they don’t panic.
Lets see if we come across more these kind of things before we reach to Aleksandria. At the moment we are ok and not afraid. I think we were more afraid about the Kenyan ”road to hell” than this.
