Pontiac 16 – 17. lokakuuta.

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Simo.

Heräsimme 16.10. Chikenstonessa varhain aamulla tienvarsimotellista Days Inn, Motel 6, Super 8, Red Roof Inn tai Out. Vakaana aikomuksena oli ehtiä saman päivän aikana Chicagoon. Päivän mittaan saattue rullasi mukavasti maileja, mutta pidettyjen taukojen aikaan kuulimme uusimmat tiedot majoituspaikkojen etsijöiltä: viikonloppu tulossa ja perillä meitä odottaa chikakalliit hinnat. Iltapäivän tyhjennys-& tankkauspaikalla oli palaverin paikka. Kahden tunnin mietinnän jälkeen matkalainen Ilkka ehdotti että jäisimme yöksi lähiseudulle Pontiaciin, jossa on opaskirjan mukaan muutakin nähtävää.

Ravitsevan muro-& kahviaamiaisen jälkeen parkkeerasimme autot keskelle Pontiacin kaupunkia. Kävimme tutustumassa Route 66-museoon. Siellä on esillä paljon kuvia ja tarinoita pitkän valtatien varrelta. Yläkerrassa on yllättävän hieno sotamuseo. Esillä on paljon varusteita ja uniformuja USA:n armeijan eri sodista. Paikalla partioi yhä muutama asioihin vihkiytynyt veteraanikin.

Katuun piirretyt askelmerkit johdattivat meidät Pontiac-museoon. Sieltä löysimme tietenkin samanmerkkisiä autoja.

Tuomas oli tauon aikana tavannut kaupungin pormestarin joka halusi välttämättä tavata koko porukan. Saimme erittäin ystävällisen vastaanoton. Kamreeri antoi jokaiselle kassillisen esitteitä ja pormestari Pontiac-pinssit. Tämän jälkeen hän tilasi paikalle kiertoajelubussin joka vei meidät tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Rakennusten seiniin on kansainvälinen taiteilijaryhmä maalannut 22 suurta kuvaa, jotka luonnehtivat jollain tavoin kaupungin historiaa. Kävimme kokeilemassa miltä tuntuu kävellä huojuvalla riippusillalla. Kaksi muuta testaamme seuraavalla kerralla.

Erikoisin nähtävyys ja samalla kaupungin ylpeys on Pontiaciin Pekingistä muuttaneen ruiskumaalarin taidekoulu. Tapasimme itse mestarin työssään. Hän esitteli meille työtapojaan sekä valmiita ja valmistumassa olevia töitään. Erikoisinta oli päivänvalossa näkymättömillä väreillä maalatut työt jotka tulevat näkyviin mustassa valossa.

Kaupungista jäi erittäin miellyttävä vaikutelma. Keskustan liikenne on rauhallista ja liikkuminen kävellen on helppoa. Kävijöiden viihtyvyyteen on panostettu kunnolla ja 66-tiellä kulkevien kannattaa ehdottomasti poiketa paikalla. Museoihin ei ole pääsymaksua eikä meitä laskutettu kiertoajelustakaan. Kuinkahan moni suomalainen kaupunginjohtaja pitäisi vastaavassa tilanteessa matkailijoista yhtä hyvää huolta?

Raittisen Jussin – tai kenenkään muunkaan – ei tarvitse enää pyydellä tekemään kuuskutosta uudelleen ainakaan Pontiacin kohdalta. Entinen kelpaa vallan mainiosti.
Got my Kicks … on Route 66..